Tress MacNeille

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tress MacNeille
Henkilötiedot
Syntynyt20. kesäkuuta 1951 (ikä 73)
Kalifornia
Näyttelijä
Taiteilijanimet
  • Terrifying Tress MacNeille
  • Terror MacNihil
  • Tress McNeil
  • Tress Mac Neille
Aktiivisena 1979–
Merkittävät roolit
Aiheesta muualla
IMDb

Tress MacNeille (s. 20. kesäkuuta 1951 Kalifornia) on yhdysvaltalainen ääninäyttelijä, joka on saanut yhteensä neljä Annie-ehdokkuutta.

MacNeille syntyi Kaliforniassa ja halusi tehdä ääniä animaatioihin noin 8-vuotiaasta lähtien. Hän seurasi tuolloin animaatioita, kuten Gerald McBoing-Boing, Matty's Funday Funnies, Felix-kissa, Nakke Nakuttaja, Looney Tunes, Rocky and Bullwinkle Show ja useita Disneyn piirrettyjä. Tuolloin MacNeille halusi olla artisti, pitää yllään smokkia ja asua työhuoneessa.[1] Tullessaan vanhemmaksi hän ryhtyi haaveilemaan muista ammateista, kuten leipurin, DJ:n, lääkärin ja lakimiehen. Collegen jälkeen MacNeille opiskeli yleisradion parissa, jonka myötä hänestä tuli DJ.

Ääninäyttelijäksi MacNeille päätyi 1970-luvun lopulla, jolloin hän teki mainosjuontoja radioon, televisioon, kaksoisääniä eri tuotantoihin ja kertojan rooleja. Sittemmin vuonna 1979 MacNeille sai ensimmäisen ääniroolinsa animaatiossa Scooby-Doo ja Scrappy-Doo, ääniroolittaja Boyd Lloydin ja Rita Vennarin ansiosta.[1] Tämän myötä MacNeille innostui tilaisuudestaan ja halusi tehdä yhä enemmän äänirooleja huomatessaan mahdollisuuden tehdä sitä ammatikseen. Vielä uransa alkuvaiheessa hän työskenteli ääninäyttelemisen ohella muissa töissä, kuten Bob Lloydin apulaisroolittajana.

Scooby-Doon jälkeen MacNeille on ääninäyttelyt sarjoissa kuten Kummikarhut, Ankronikka ja Alvin ja pikkuoravat, jossa hän teki sivuääniä viiden vuoden ajan. Ensimmäisen pääroolin MacNeille sai vuonna 1989 Tikun ja Takun pelastuspartiosta ollessaan Tikun ja Vinkin äänenä. Tämän jälkeen hän on tullut enemmän tunnetuksi ääninäyttelijäksi varsinkin 1990-luvulla, jolloin hän ääninäytteli useissa Steven Spielbergin tuottamissa animaatiosarjoissa, kuten Tiny Toons, Animaaniset ja Histeria!. Sarjoista hän sai yhteensä neljä Annie-ehdokkuutta.

MacNeille on myös tehnyt pitkän aikaa useita sivurooleja Simpsoneihin jo yli 300 jakson verran. Hänen hahmojaan Simpsoneissa ovat muun muassa Agnes Skinner ja Dolph. Hänestä tuli myös keittäjätäti Dorisin uusi näyttelijä hahmon alkuperäisen äänen Doris Graun kuoltua. Lisäksi MacNeille on tehnyt sivuääniä Futuramaan vuosien 1999–2003 aikana, sekä toiminut usein Iines Ankan äänenä animaatiosarjoissa kuten Mikin klubi ja Mikki Hiiren kerhotalo.

Vuonna 2010 MacNeille palasi takaisin Futuraman pariin, kun sarja sai kuudennen tuotantokauden.

Rooleja Simpsoneissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MacNeille ääninäyttelee lukuisia hahmoja Simpsonit-televisiosarjassa. Vakituisia hahmoja ovat muun muassa seuraavat:

Lisäksi MacNeille on näytellyt sarjassa lukuisia yksittäisissä jaksoissa esiintyneitä hahmoja.

  1. a b Cartwright, Nancy: Nancy Cartwright Chats with Tress MacNeille Animation World Magazine. 18.12.2008. Arkistoitu 25.4.2023. Viitattu 28.12.2008. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]