Cloris Leachman

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Cloris Leachman
Cloris Leachman vuonna 1970.
Cloris Leachman vuonna 1970.
Henkilötiedot
Syntynyt30. huhtikuuta 1926
Des Moines, Iowa, Yhdysvallat
Kuollut26. tammikuuta 2021 (94 vuotta)
Encinitas, Kalifornia, Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä
Puoliso George Englund
(vih. 1953; ero. 1979)
Lapset 5
Sukulaiset Anabel Englund
Näyttelijä
Aktiivisena 1948−2021
Palkinnot

Parhaan naisaivuosan Oscar
1971 Viimeinen elokuva

Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Cloris Leachman (30. huhtikuuta 1926 Des Moines, Iowa26. tammikuuta 2021 Encinitas, Kalifornia[1]) oli yhdysvaltalainen näyttelijä. Hänet on palkittu uransa aikana Oscarilla, Golden Globella, Baftalla ja kahdeksalla Emmyllä. Hänellä on myös tähti Hollywood Walk of Famella.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leachman oli kolmesta siskoksesta vanhin. Hän opiskeli Northwestern Universityssä ja kilpaili vuonna 1946 Miss Americassa; pian tämän jälkeen hän aloitti uransa näyttelijänä. Hän pääsi stipendin turvin opiskelemaan New Yorkin The Actors Studioon Elia Kazanin johdolla.

Leachman oli vuosina 1947–1948 Broadway-komedian John Loves Mary pääosaesittäjän varanäyttelijänä ja pääsi tekemään vuonna 1948 Broadway-debyyttinsä näytelmässä Sundown Beach, jota esitettiin vain viikon. Leachman näytteli myös näytelmän As You Like It (1950) uusintaesityksissä ja esimerkiksi Arthur Millerin The Cruciblessa (1953) ja King of Heartsissa (1954).[1]

Leachmanin ensimmäinen elokuva oli Robert Aldrichin vuoden 1955 Kohtalokas tapaaminen. Sitä ennen hän oli esiintynyt myös jo monissa televisiodraamoissa, ja tuotantokaudella 1957–1958 hän näytteli pitkäikäisessä Lassie-televisiosarjassa. Leachman keskittyi 1960-luvulla erityisesti televisioon ja oli vierailevana näyttelijänä useisa sarjoissa.[1]

Leachman sai huomiota prostituoidun Agnesin roolista elokuvasta Butch ja Kid – auringonlaskun ratsastajat (1969) ja kritiikkien arvostusta Peter Bogdanovichin Viimeisestä elokuvasta (1971), mistä Leachman voitti parhaan naissivuosan Oscar-palkinnon. Leachman seuraavat roolit olivat televisioelokuvissa, joista huomattavimmat olivat Of Thee I Sing (1972), Kauppias ja enkeli (1973) ja Kohti unelmia (1974). Kauppiaasta ja enkelistä hänet palkittiin Golden Globella.[1]

Suosittu The Mary Tyler Moore Show toi Leachmanille myös yleisön huomiota. Siinä hän näytteli Mary Richardsin vuokranantajaa Phyllis Lindstromia. Hän voitti roolistaan Emmy-palkinnon vuosina 1974 ja 1975. Leachmanin hahmon ympärille kehitettiin myös spin-off-sarja Phyllis (1975–1977). Leachman voitti 1970-luvulla Emmy-palkinnon myös televisioelokuvasta A Brand New Life (1973) ja Cher-varieteeohjelman jaksosta. Elokuvien puolella Leachman näytteli muun muassa Mel Brooksin Frankenstein Juniorissa (1974).[1]

Leachman jatkoi 1970-luvun jälkeen uraansa erityisesti televisionäyttelijänä. Hän esiintyi vuosina 1986–1988 tilannekomediasarjassa The Facts of Life ja vuonna 1989 lyhytaikaiseksi jääneessä The Nutt House -sarjassa. Leachman sai viidennen Emmynsä Screen Actors Guildin 50-vuotisjuhlaohjelmasta ja kuudennen televisiosarjasta Promised Land. Hänellä oli myös toistuva rooli sarjassa Enkelin kosketus (1997–2003) ja kuului vuosina 2001–2002 The Ellen Show’n vakiokokoonpanoon. Veljemme on nero sarjassa Leachman näytteli 2001–2006 Ida-isoäitiä. Siitä hän sai uransa seitsemännen ja kahdeksannen Emmy-palkinnon. Televisiosarjassa Isän tyttö Leachman näytteli 2010–2014 ja sen jälkeen slaavilaista jumalaa sarjassa American Gods. Hän ääninäytteli myös animaatiosarjoissa Creative Galaxy ja Justice League Action. Leachmanin 2000-luvun elokuviin kuuluvat The Comedian (2016), I Can Only Imagine (2018) ja Jump, Darling (2020).[1]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cloris Leachman vuonna 2014.

Leachman oli naimisissa George Englundin kanssa vuosina 1953–1979. Heillä oli viisi yhteistä lasta, neljä poikaa ja yksi tytär.[2]

Leachman oli laulaja Anabel Englundin isoäiti.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Cloris Leachman Encyclopedia Britannica. 27.1.2021. Viitattu 28.1.2021. (englanniksi)
  2. George Howe Englund Sr. 1926–2017 (Legacy-sivusto) Los Angeles Times. 21.–25.9.2017. Viitattu 16.3.2021. (englanniksi)
  3. Bettencourt, Laura: New Noise: Anabel Englund Wonderland Magazine. 28.2.2017. Viitattu 16.3.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]