Tornionlaakson taistelut

Tornionlaakson taistelut
Osa Lapin sotaa
Maihinnousujoukkoja Kemin edustalla.
Päivämäärä: 1.–8. lokakuuta 1944 Paikka: Tornionlaakso, Suomi Casus belli: Välirauhansopimuksen ehdot saksalaisten poistamisesta maasta Lopputulos: Saksalaiset vetäytyivät Vaikutukset: Lapin sodan taistelut alkoivat
Osapuolet
Suomi	Saksa
Komentajat
Wolf H. Halsti (1.–2. lokakuuta) Aaro Pajari	Matthias Kräutler
Vahvuudet
12 500 miestä (10 pataljoonaa) viidessä vaiheessa	alussa 1 300–1 600, lopussa noin 5 000–7 000 miestä (6 pataljoonaa, tykistöä, vajaa panssarivaunupataljoona, erikoisjoukkoja)
Tappiot
376 kaatunutta 373 haavoittunutta 25 kadonnutta	yli 500–1 000 kaatunutta yli 2 000 haavoittunutta 337 vangittua.
Lapin sodan taistelut Syysmanööverit • Pudasjärvi • Olhava • Tornion maihinnousu • Tornionlaakso • Kemi • Ylimaa • Taipaleenkylä • Rovaniemi • Tankavaara • Muonio • Käsivarren asemasota

Tornionjokilaakson taistelut lokakuun 1944 alussa muodostivat Lapin sodan (1944–1945) aktiivisimman vaiheen. Ne merkitsivät käännekohtaa Suomen suhtautumisessa vanhaan aseveljeen Saksaan.

Varjosota

Pääartikkeli: Lapin sota

Moskovan välirauhan ehtojen mukaisesti Suomen tuli karkottaa maassa olevat saksalaisjoukot. Suomalaiset ja saksalaiset joukot olivat kuitenkin tehneet salaisen sopimuksen ja aikataulun rauhanomaisesta vetäytymisestä, ja suomalaiset etenivät saksalaisten jäljessä sopimuksen mukaan. Lapissa saksalaiset eivät ryhtyneet toimiin suomalaista siviilihallintoa vastaan ja Lapin siviiliväestö päästiin evakuoimaan pääosin Ruotsiin ja Pohjanmaalle. Neuvostoliitto kuitenkin vaati aktiivisempaa toimintaa. Ensimmäinen Manner-Suomen alueella tapahtunut vakavampi kahakka sattui Sillankorvan maastossa 20 kilometriä Pudasjärveltä Oulun suuntaan 28. syyskuuta 1944 suomalaisosaston pyrittyä kohti Pudasjärveä. Saksalaisten jälkiosastosta kaksi sotilasta kaatui, neljä haavoittui ja kaksi joutui vangiksi.

Maihinnousu Röyttään

Pääartikkeli: Röytän maihinnousu

Röyttän tien varressa noin 2,5 km Torniosta, Kromitien ja Castreninkadun risteyksen lähellä vuonna 1973 pystytetty Ensio Seppäsen suunnittelema muistomerkki.

Neuvostoliiton tahtoa noudattaen suomalaiset ryhtyivät aktiiviseen sodankäyntiin. Kenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuon johdolla toteutettiin Oulusta käsin 1. lokakuuta 1944 maihinnousu Tornion Röyttään.

Sotilaallisesti hyökkäys oli uhkapeliä, sillä laivat olivat avomerellä täysin suojattomia, eikä maihinnousulla ollut alussa lainkaan ilma- tai muuta tulitukea. 3. lokakuuta kolmannen hyökkäysjoukon suojaksi saatiin jo kolme Brewster BW -hävittäjää. Maihinnousujoukkojen ja materiaalin purku rahtilaivojen ruumasta tapahtui kuitenkin hitaasti tikkailla ja nostureilla: purku kesti tuntikausia. Neljännen aallon ollessa nousemassa maihin saksalaiset syöksypommittajat lopulta tuhosivat kaksi kauppalaivaa aiheuttaen noin 60 miehen tappiot. Suomalaisjoukot ehtivät kuitenkin ottaa sataman haltuunsa ja etenivät kaupunkiin. Kaikkiaan joukkoja lastattiin maihin yhteensä 12 500 miestä viidessä hyökkäysaallossa.

Tornion valtaus

Pääartikkeli: Tornion kaappaus

Jo maihinnousua edeltävänä yönä Tornion seudulla oleilleet suojeluskuntalaiset ottivat haltuunsa kaupunginsaaren alueen. 250 miehen joukko muodostui pääosin Länsi-Pohjan liikennepiirin miehistöstä, ja 961. Ilmasuojelukomppaniasta. Joukko ei onnistunut valtaamaan Tornion rautatieasemaa, ja saksalaiset pitivät puolensa myös keskustan saksalaissairaalan luona sekä upseerikerholla. Vastassaan suomalaisilla oli 300–400 huoltojoukkojen miestä, ei varsinaisia taisteluosastoja.

Pääjoukko suuntasi pohjoiseen Tornioon. Ensimmäisen taistelukosketuksen jälkeen vahvaa vastarintaa odottaneet suomalaisjoukot ryhmittyivät hyökkäysmuodostelmaa varten, jolloin yllätysiskun mahdollisuus menetettiin. Suomalaisjohdolla oli koko hyökkäyksen ajan käsitys huomattavasti voimakkaammista saksalaisjoukoista kuin vastassa todellisuudessa oli. Hyökkäyssuunnitelman vastaisesti kaikki yksiköt sitoivat itsensä taisteluihin etenemällä suoraan rautatieasemaa kohti. Hyökkäys jumiutui asema-alueelle. Saksalaiset pelasivat itselleen ja evakuoinnille lisäaikaa pitämällä useita neuvotteluja, joissa koettivat saada suomalaiset pitäytymään aikaisemmassa perääntymissuunnitelmassa. Samalla joukkojen ja kaluston evakuointi juniin jatkui keskeytymättä.

Tornion rautatieasema ja Pikku-Berliini saatiin vallattua kiivaiden taistelujen jälkeen: saksalaiset peräytyivät sekasortoisesti jättäen haavoittuneet ja kalustonsa. Suomalaisia kaatui yli 40 miestä. Maihinnousujoukkojen saavuttua kaupungissa käytiin rajuja taisteluja. Kaupunkia ei oltu ehditty evakuoida, joten siviiliväestö jäi osin taisteluiden keskelle.

Neuvotteluja ja panttivankitilanne

Suomalainen panssarin­torjunta­partio Tornion-Kemin maan­tiellä. Aseena saksalais­valmisteinen sinko, panssarikauhu.

Pääartikkeli: Tornion valtauksen panttivangit

Erikoispiirre neuvotteluissa oli sadan vangiksi jääneen saksalaisen sotavangin kohtalo. Saadakseen pontta vankien vapautusvaatimukselleen kenraalieversti Lothar Rendulic antoi käskyn panttivankien ottamisesta. Saksalaiset vangitsivat 1. lokakuuta lähtien 130 siviiliä Kemissä ja 132 Rovaniemellä. Kenraalimajuri Kräutler toimitutti Halstille kirjeen, jonka mukaan vangitut ammuttaisiin, jollei saksalaisia sotavankeja vapautettaisi. Siilasvuo kieltäytyi myönnytyksistä. Vastauksessaan saksalaisille Halsti ilmoitti, että yhdenkin siviilin teloitus aiheuttaisi kaikkien sadan sotavangin, sekä suomalaisten valtaamalla alueella olevan Tornion saksalaisen sotasairaalan henkilökunnan ja sen potilaiden ampumisen välittömästi. Saksalaiset eivät teloittaneet panttivankeja, vaan vapauttivat heidät myöhemmin Jaatilasta vetäytyessään.

Suomalaisten ongelmia ja saksalaisten vahvistukset

Suomalaisjoukoille koitui vakava ongelma Tornion Pikku-Berliiniin sijoitetuista Saksan Lapin armeijan elintarvikevarastoista, joihin sisältyi huomattava määrä alkoholijuomia. Suomalaisyksiköiden vallattua varastot alkoi juomien hamstraus ja juopottelu. Osittain juominkeihin itsekin osallistuneet upseerit eivät tiedottaneet asiasta ylimmälle johdolle. Tilanne Pikku-Berliinin alueella kehittyi nopeasti kaaosmaiseksi. Halsti sai tiedon muutaman tunnin kuluttua juominkien alkamisesta ja määräsi kaikki liikenevät upseerit rauhoittamaan tilannetta. Humalaisia oli niin paljon, että I ja II pataljoona olivat menettäneet taistelukykynsä. Selväpäiset auttoivat upseereja miesten rauhoittamisessa, pahimmat räyhääjät vangittiin. Myös II pataljoonan komentaja majuri Vaarla adjutantteineen vangittiin ja hänen tilalleen asetettiin uusi komentaja.

Saksalaiset tekivät jo 1. lokakuuta puolen päivän aikaan vastaiskun, mutta pienellä joukolla. Saksalaisilla oli vielä käsitys, että levottomuudet oli aiheuttanut pieni paikallinen suomalaisjoukkio. Kenraali Kräutler lähetti vastaiskuun SS-yliluutnantti Schiffin johtaman motorisoidun osaston, joka käsitti raskaalla ilmatorjuntajaoksella vahvistetut jalkaväki- ja pioneerijoukkueet. Osasto joutui välittömästi suomalaisten väijytykseen, josta irtaannuttuaan iskujoukko motitettiin. Samassa yhteydessä saksalaiset saivat Raumon sillan luona ensimmäiset suomalaiset sotavankinsa: Jalkaväkirykmentti 11:n viisi miestä, joista yksi oli haavoittunut. Illan tultua saksalaiset teloittivat kaikki viisi sotavankia. Tapausta todisti muun muassa saksalaisten vankina ollut Kemijärven nimismies, ja joukko piiloutuneita suomalaissotilaita.

Yöllä Schiffin motti tuhottiin, vangiksi jäi 30 miestä. Alueella oli kaksi muutakin saksalaismottia, mutta ne purkautuivat yön aikana. Rintama pysähtyi Kyläjoelle laajan peltoaukeaman saksalaisasemiin, joita vastaan ei voitu hyökätä alueelle määrättyjen yksiköiden taistelukyvyttömyyden takia.

Saksalaisille selvisi vasta illansuussa, että Torniossa oli kokonainen suomalainen rykmentti, ja he ryhtyivät haalimaan vastajoukkoja alueelle. Kenraali Kräutler oli erittäin tukalassa tilanteessa, sillä hänen joukkonsa olivat hajallaan: osa jo Käsivarressa. Kräutlerin joukkoja sitoi etelässä Kemiä kohti hyökkäävä 15. Jalkaväkiprikaati, ja Kemin edustan saarille sijoittunut Osasto Pennanen. Suomalaisilla oli ylivoiman vuoksi mahdollisuus nopeaan ratkaisuun, mutta suunnitelmien mukaista sillanpääaseman laajentamista pohjoiseen ei voitu ajatella joukkojen humalatilan ja huonon kunnon vuoksi. Lisäksi vahvistukseksi tullut JR 53:n III pataljoona kuljetettiin erehdyksessä suoraan Pikku-Berliiniin ja viinan ryöstely toistui. Huolimatta siitä, että suomalaisjoukot ehtivät verottaa ja hamstrata varastoja raskaasti, jäi viralliseksikin sotasaaliiksi vielä 25 000 litraa alkoholia. Joukkojen juopottelun vuoksi jäi kuitenkin lopullinen isku vähälukuisempia saksalaisjoukkoja kohti suorittamatta, ja saksalaiset saivat vuorokauden lisäaikaa kuljettaa vahvistuksia alueelle.

Saksalaisjoukkojen koonti

Saksalaisjoukkoja saapui 2. lokakuuta junakuljetuksina Rovaniemeltä Laurilan asemalle, aamulla ensimmäisenä Panssarivaunupataljoona 211 II komppania, jonka kalusto oli kuitenkin vähälukuista ja vanhentunutta: jäljellä oli 11 Ranskasta sotasaaliina saatua panssarivaunua. Iltapäivällä saapuivat krenatööri- ja vuoristojääkäripataljoonat (II/Kr.R 379 ja II/Vuor.JR.206), ja illalla vielä 139. Vuoristojääkäriprikaatin panssarintorjuntakomppania Alavojakkalaan. Lisäksi pikavauhtia alueelle lähetettiin erikoisyksikkö MG-Ski-Brigaden F, konekiväärihiihtoprikaati Finnland, armeijakunnan nopeasti liikkuva ja erittäin tulivoimainen operatiivinen reservi joka oli ehtinyt jo Ivaloon, mutta josta puolet, kaksi konekivääripataljoonaa, KKP 13 ja 14 käännytettiin takaisin. Parintuhannen miehen osasto palasi etelään pikavauhtia: sille annettiin ehdoton etuajo-oikeus Jäämerentiellä, pohjoiseen marssiva pääarmeija komennettiin väistymään koko matkalla vastakkaiseen suuntaan ajavaa kolonnaa. Tornioon osasto saapui 3. lokakuuta.

Divisioonaryhmä Kräutler pystyi omista joukoistaan irrottamaan ainoastaan SS-Tiedustelupataljoona 6:n ja yhden jalkaväkipataljoonan, JP 3:n. Saksalaisjoukkoja oli näin koossa kuusi jalkaväkipataljoonaa, panssarivaunukomppania, kolme tykistöpatteristoa ja joitakin erityisjoukkoja. Tämä jäi saksalaisjoukkojen kokonaismääräksi taisteluissa. Tornion pohjoispuolelle joukoista muodostettiin kapteeni Wuttin johtama osasto, kolme pataljoonaa ja tykkipatteristo. Pääjoukoista muodostettiin kaupungin itäpuolelle Taisteluosasto Tornio majurin Krenzerin alaisuuteen. Verrattuna suomalaisjoukkojen lopputilanteen yhteensä kymmeneen pataljoonaan saksalaisjoukot olivat vähälukuisempia mutta huomattavasti tulivoimaisempia, erityisesti tykistön osalta.

Taistelut jatkuvat

Tiistaina 3. lokakuuta aloite siirtyi saksalaisille. He pyrkivät Kemin tien suunnassa kohti Torniota, mutta hyökkäys torjuttiin. Halsti pyrki koukkauksella hyökkäävien joukkojen selustaan, mutta suomalaisjoukot harhautuivat liian kauas. Iltapäivällä saksalaiset aloittivat tykistön ja panssarivaunujen tukeman laajan rintamahyökkäyksen ja murtautuivat suomalaislinjojen läpi. Joukot onnistuttiin kuitenkin vastahyökkäyksellä lyömään takaisin. Suomalaisille tuotti lisäongelmia huono sää, jonka vuoksi Röytässä ei illalla saatu tykistökuljetusta purettua laivoista, päivän aikana saatiin vahvistukseksi kuitenkin kaksi pataljoonaa jalkaväkeä sekä panssarivaunu-, tykki- ja pioneerikomppaniat.

Seuraavana päivänä Stuka-lentue upotti Röytän satamassa olleet kaksi laivaa lasteineen ja Laivaniemen it-patteristo tuhosi satamalaiturit. Materiaalin, erityisesti tykistön saanti rantaan vaikeutui huomattavasti. Saksalaiset pyrkivät ratkaisemaan tilanteen ja hyökkäsivät Kemin tien suunnassa länteen kahden vahvistukseksi saadun konekivääripataljoona voimin taisteluosasto Krenzerin ja tykistön tukemina. Tornion pohjoispuolella Alavojakkalassa olevia kahta suomalaispataljoonaa vastaan hyökkäsi pohjoisesta kolme saksalaispataljoonaa panssarivaunupataljoonan tukemina. Hyökkäykset mursivat puolustuslinjat nopeasti, ja suomalaiset vetäytyivät pohjoisesta sekasorron vallitessa kohti etelää ja Torniota. Pari päivää aikaisemmin hyökkäystä johtamaan saapunut kenraalimajuri Pajari määräsi pohjoisen joukoille uuden komentajan, joka onnistui kokoamaan joukot ja pysäyttämään saksalaisten etenemisen kolmen kilometrin päähän Torniosta. Kemin suunnassa vetäydyttiin Raumojokilinjalle.

Ratkaisutaistelut 6. lokakuuta

Tilanne kärjistyi 6. lokakuuta osapuolten voimasuhteiden ollessa lähes tasaväkiset. Suomalaisilla oli paikalla kymmenen pataljoonaa jalkaväkeä, saksalaisilla kuusi pataljoonaa jalkaväkeä ja tukena tykistöä. Aamulla suomalaiset saivat kuitenkin Röyttään yhden patteriston kenttätykistöä, joka iltapäivällä osallistui jo taisteluihin.

Saksalaiset olivat ottaneet tiukasti haltuunsa alueelta johtavat tiet. Perjantaina 6. lokakuuta vahvistuksia saaneet suomalaisjoukot hyökkäsivät käyttäen hyväkseen teiden väliin jäävää maastoa, jo koukkasivat Tornion pohjoispuolelle Keropudasjoelle saksalaisten selustaan. Operaatio onnistui täydellisesti ja saksalaisjoukot joutuivat kolme kilometriä pitkään mottiin Tornionjoen rannalle. Kiivaiden ulosmurtautumisyritysten jälkeen saksalaiset onnistuivat yöllä murtamaan saartorenkaan ja osa joukoista pääsi Tornionjoen rantatörmää pitkin pakoon. Motista saksalaisia kaatui ainakin 400–500 sotilasta, vangiksi jäi 337 miestä.

Tornio-Muonion päätien varrella noin 2 km Torniosta pohjoiseen, Jokirannantien (VT21) ja Kivirannantien risteyksessä vuonna 1990 pystytetty Yrjö Koskimäen suunnittelema muistomerkki.

Kemin suunnassa taisteluosasto Krenzer aloitti kiivaan hyökkäyksen Raumojoelta kohti Torniota. Joukot pääsivät erittäin raskain tappioin lähes suomalaisasemiin asti, viimeiset miehet kaatuivat parin metrin päähän suomalaisasemista, kunnes hyökkäys lyötiin takaisin. Päivän aikana taistelu Torniosta oli ratkennut suomalaisten eduksi. Illalla saksalaisjoukot lähtivät vetäytymään kohti Kemiä ja Rovaniemeä.

Tappioita

Suomalaisten tilastoimat omat tappiot Tornion taisteluissa olivat 1236 sotilasta, joista 189 kaatuneina ja 25 kadonneina.

Tornion taisteluissa suomalaiset saivat yhteensä 558 saksalaista sotavangeiksi -

vangit luovutettiin välirauhansopimuksen mukaisesti Neuvostoliitolle

Arviointia maihinnousun onnistumisesta ja vaikutuksista

Strateginen menestys

Tiedustelutietojen perusteella Torniossa arveltiin olevan pataljoona saksalaisia joukkoja. Todellisuudessa vajaa komppania huoltomiehiä piti puoliaan kaupungissa. Taisteluidenkin aikana saksalaisjoukkojen määrä yliarvioitiin. Oikea arvio vastustajasta olisi nopeuttanut ratkaisua. Saksalaisille maihinnousu oli yllätys, he olivat odottaneet maihinnousua Kemiin, mutta Tornioon hyökkäämistä ei pidetty todennäköisenä.

Valtauksen onnistumisesta huolimatta taktiselta ja operatiiviselta kannalta maihinnousu oli osittainen epäonnistuminen. Saksalaisia joukkoja Tornion seudulla ei saatu kokonaan tuhottua eivätkä maihinnousujoukot pystyneet katkaisemaan Kemin–Rovaniemen tietä. Tämä mahdollisti Oulun pohjoispuolella olleiden vahvojen saksalaisjoukkojen perääntymisen Rovaniemelle ja sieltä Länsi-Lappiin.

Strategiselta kannalta Tornion maihinnousu kuitenkin onnistui. Tornion tärkeä rajakaupunki saatiin vallattua melko vähäisin vaurioin ja Suomelle tärkeät Ruotsiin johtaneet sillat säilyivät ehjinä. Lisäksi Tornionjokilaakson pohjoisosassa olleet saksalaisjoukot saatiin eristettyä Peräpohjolassa olleista. Samalla saarrostusuhka pakotti saksalaiset joukot vetäytymään koko Perämeren rannikolta Rovaniemen tien suuntaan, mikä antoi Kemin suomalaisiin käsiin. Lisäksi vältettiin vaara, että mahdollinen onnistunut neuvostohyökkäys Lapissa aiheuttaisi koko Lapin jäämisen neuvostoliittolaisiin käsiin.

Maihinnousun poliittiset vaikutukset

Tornion taisteluiden poliittiset vaikutukset olivat merkittäviä. Niiden jälkeen Suomi oli avoimessa sodassa Saksaa vastaan. Varjosota muuttui avoimeksi, raa’aksi sodankäynniksi, jossa saksalaiset noudattivat poltetun maan taktiikkaa. Toisaalta Neuvostoliitto vakuuttui suomalaisten tahdosta ja kyvystä pitää välirauhansopimus tältäkin osin.

Lähteet

• Hyvönen, Osmo: Tornio 1944. Jyväskylä: Gummerus, 1991. ISBN 951-749-144-1.
• Kaila, Toivo T.: Lapin sota. Helsinki: WSOY, 1950.
• Kankainen, Janne: ”Lapin sota”, Oulu ja oululaiset sodissa 1918 ja 1939–1945, s. 440–450. Toimittaneet Kankainen, Rauhala, Vahtola. Oulu: Oulun kaupunki, 2002. ISBN 951-9234-92-6.
• Ziemke, Earl F.: Saksalaisten sotatoimet pohjolassa 1939–1945. Porvoo: WSOY, 1963.
• Kuusela, Kari: Wehrmachtin panssarit Suomessa: Saksalaiset panssariyksiköt Suomessa 1941–1944, s. 135–141. Helsinki: Wiking-divisioona, 2000. ISBN 951-97506-3-0.

Aiheesta muualla

• Pohjanprikaatin kilta - Tornion taistelu (JR11). (Arkistoitu – Internet Archive)