Tämä on lupaava artikkeli.

Muonion taistelu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Muonion taistelu
Osa Lapin sotaa
Päivämäärä:

26. lokakuuta30. lokakuuta 1944

Paikka:

Muonion kunta

Lopputulos:

saksalaiset vetäytyivät seuraaviin puolustusasemiin

Vaikutukset:

Muonion kirkonkylä tuhottiin

Osapuolet

 Suomi

Saksa Natsi-Saksa

Komentajat

Suomi Kaarlo Heiskanen

Saksa Karl Brenner

Vahvuudet

11. divisioona

6. SS-vuoristodivisioona Nord

Tappiot

63 kaatunutta[1]

n. 350 kaatunutta[1]

Lapin sodan taistelut
SyysmanööveritPudasjärviOlhavaTornion maihinnousuTornionlaaksoKemiYlimaaTaipaleenkyläRovaniemiTankavaaraMuonioKäsivarren asemasota

Muonion taistelu 26.30. lokakuuta 1944 oli yksi toisen maailmansodan aikaisen Lapin sodan taisteluista. Suomalaisten oli jatkosodan rauhanehtojen mukaisesti karkotettava saksalaiset joukot maaperältään. Yli 200 000 saksalaissotilasta vetäytyi Operaatio Birken mukaisesti pohjoiseen, huomattava osa Käsivarren Lapin ja Muonion kautta. Muonio oli saksalaisille viimeinen taajama ennen vetäytymistä vahvasti linnoitettuihin Sturmbock-asemiin Kaaresuvannossa.

Vetäytyminen Muonioon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muoniossa kohtaavat kaksi alueen pääliikenneväylää, etelästä Torniojokea myötäilevä Torniontie ja kaakosta Rovaniemeltä lähtevä Kittiläntie. Rovaniemeltä marssi XVII Vuoristoarmeijakunta, pääjoukkojen (7. vuoristodivisioona ja divisioonaryhmä Kräutler) jäljessä seurasi 6. SS-vuoristodivisioona Nord vetäytymistaisteluja käyden. Tornion suunnalta saksalaisten viivytysjoukkoina peräytyi Taisteluosasto Esch, johon kuului viisi pataljoonaa, panssarivaunuja ja kaksi kenttätykistöpatteria.[2]

Suomalaisilla oli aikomus edetä nopeasti Tornion suunnasta ja katkaista saksalaisten vetäytymistie Muoniossa. Näin olisi saatu mottiin saksalaisten koko XVIII armeijakunta, tai ainakin 6. SS-divisioona Nord. Torniosta eteni pohjoiseen kenraalimajuri Kaarlo Heiskasen komentama 11. divisioona, Kiiladivisioona: jalkaväkirykmentit JR 50 ja JR 8, Erillinen Pataljoona 21 sekä Kenttätykistörykmentti 4. Rovaniemeltä Kittilän tietä oli tulossa 3. divisioona, jonka matka kuitenkin hidastui muun muassa jo aloitettaviksi määrättyjen kotiuttamisten vuoksi.[2]

Suomalaisten eteneminen oli vaivalloista saksalaisten tuhoamien teiden ja miinoitusten vuoksi. Myös etenevien joukkojen huolto oli vaikeaa. Saksalaisjoukkojen vetäytyminen oli varsin nopeaa, jälkijoukot räjäyttivät sillat, tierummut, puhelinlinjat ja joitakin tienpätkiä. Vakavampia taisteluita ei syntynyt kummankaan tien suunnassa ennen Muoniota. Taistelukosketuksia oli kuitenkin Ylitorniolla 14. lokakuuta ja Kolarissa 22. lokakuuta.

Joukkojen kohtaaminen ja suomalaisten koukkaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalaisten pääjoukot ehtivät vetäytymään rauhassa Muonion läpi. Jälkijoukkoina tuleva 6. SS-Vuoristodivisioona sai tehtäväkseen evakuoida joukkojen mukaan Muoniossa olevan 4 000 tonnin tarvikevaraston. Varaston evakuoinnin ajaksi joukkojen oli ryhmityttävä puolustusasemiin. Kittilän tien varteen asettui SS-Vuoristojääkärirykmentti 11 , Tornion tien suuntaan rykmentti 12. Muonion pohjoispuolelle jätettiin reservejä.[2][3]

Suomalaiset etenivät Tornion suunnasta, eivät kuitenkaan tarpeeksi nopeasti leikatakseen saksalaisjoukot mottiin. 26. lokakuuta suomalaisjoukot kohtasivat puolustusasemiin asettuneet saksalaiset. JR 8 ryhtyi hyökkäysvalmisteluihin puolustajien asemia vastaan, JR 50 lähetettiin koukkaamaan idän puolelta 30 kilometrin päähän Olostunturille Kittilän tien varteen. Seuraavan päivän aikana saksalaiset saivat Muonion tarvikevarastot siirretyiksi. Kun JR 8:n hyökkäys saksalaisten puolustusasemiin pysähtyi, lähti kaksi pataljoonaa koukkaukseen tien itäpuolelta, yksi lännestä. Erillinen Pataljoona 21 varmisti tieasemat.[2]

28. päivä koukkaava JR 50 saavutti määränpäänsä Kittilän tien. Yllätys oli vähällä onnistua, mutta saksalaiset saivat puolustuksensa ryhmitettyä tielinjalle. Illan tultua saksalaisjoukot murtautuivat suomalaisten ohi pysähtyen kuitenkin uusiin puolustusasemiin ennen Muonion kirkonkylää. Tornion tiellä suomalaisjoukot olivat vielä koukkaamassa, kun saksalaisjoukot irtautuivat Muoniota kohti. Suomalaisjoukot iskivät vetäytyviä joukkoja sivuilta, mutta eivät onnistuneet motittamaan viholliselta kuin kaksi pataljoonaa muutamiksi tunneiksi.[2] Tulivoimaiset motorisoidut saksalaisjoukot murtautuivat illan hämärtyessä rynnäköllä ammuspulasta kärsivien suomalaisjoukkojen läpi.[4]

Suomalaisjoukot Muonioon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Motitusten epäonnistuttua kenraalimajuri Heiskanen yritti vielä katkaista saksalaisten perääntymisreitin lähettämällä JR 50:n Muonion pohjoispuolelle, suomalaiset eivät kuitenkaan ehtineet katkaista peräytymistietä ajoissa. JR 8 eteni Muonioon heti saksalaisten lähdön jälkeen. Saksalaiset olivat lähtiessään tuhonneet lähes koko kirkonkylän, ainoa jäljelle jätetty rakennus oli kirkko. Kun selvisi, että saksalaiset olivat päässeet irtautumaan kirkonkylästä, JR 50 komennettiin takaisin. Saksalaiset vetäytyivät seuraavaan puolustusasemaan, erittäin vahvasti linnoitettuun Sturmbock-linjaan Karesuvannossa.[2][3] Suomalaisten III Armeijakunnan oli aloitettava kotiuttamiset, eikä Muonion jälkeen ollut odotettavissa enää ratkaisevia taisteluita.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Toivo T. Kaila: Lapin sota. Helsinki: WSOY, 1950.
  • Jouni Kallioniemi: Lapin sota 1944-1945 Suursodan loppunäytös pohjoisessa. Raisio: Teospiste Oy, 1989.
  • Arvi Korhonen (toim.): Viisi sodan vuotta. 3. painos. WSOY, 1963.
  • Earl F. Ziemke: Saksalaisten sotatoimet pohjolassa 1939-1945. Porvoo: WSOY, 1963.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Korhonen 1963, s. 83
  2. a b c d e f Kallioniemi 1989, s. 230-234
  3. a b Ziemke 1963, s. 420
  4. a b Kaila 1950, s. 242-244