Taigan erakot
| Taigan erakot | |
|---|---|
| Лыковы: таёжный тупик | |
| Alkuperäisteos | |
| Kirjailija | Vasili Peskov |
| Kieli | venäjä |
| Genre | elämäkerrat ja muistelmat |
| Julkaistu | 1992 |
| Suomennos | |
| Suomentaja | Esa Adrian |
| Kustantaja | WSOY |
| Julkaistu | 1993 |
| Ulkoasu | sidottu |
| Sivumäärä | 229 |
| ISBN | 951-0-18795-X |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
 |
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Taigan erakot (ven. Лыковы: таёжный тупик) on Vasili Peskovin kirja, joka kertoo 1920-luvulla Siperian erämaahan lähteneestä vanhauskoisesta Lykovien perheestä. Kirja perustuu tositapahtumiin. Muun asutuksen keskuudesta lähdettiin pois uskonnon takia, sillä uskonnon mukaan maailmassa eläminen oli synti.
Alkuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Perheen patriarkka Karp Osipovitš oli syntyisin Abakanjoen yläjuoksulta, noin 150 kilometrin päässä Abazan kylästä, Hakassian tasavallassa, jossa eli 1920-luvulle saakka pieni vanhauskoisten yhteisö. Vielä 1940-luvulla perhe asui muiden ihmisten ulottuvilla, vaikkakin syrjässä Kairjoen suulla. Useiden eri tapahtumien johdosta perhe vaihtoi asuinpaikkaa useaan otteeseen, kunnes se vuonna 1945 muutti viimein Abakan vuoristoon. Tästä alkoi Lykovien yli 30 vuotta kestänyt elämä eristyksissä muusta maailmasta. Perheen nuorin, Agafja, oli tuolloin vain vuoden ikäinen.
Kohtaaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Perheestä kerrottiin ensimmäisen kerran vuonna 1982 Komsomolskaja Pravdassa. Joukko geologeja oli tavannut vuonna 1978 Siperian taigalla täysin eristyksissä eläneet Karp Osipovitš Lykovin sekä tämän lapset Nataljan, Agafjan, Savinin ja Dmitrin. Perheen äiti Akulina Karpovna oli kuollut vuonna 1961 nälän heikentämänä. Perheen kaksi poikaa sekä vanhin tytär Natalja sairastuivat ja kuolivat lyhyen ajan kuluessa talvella 1981. Vasili Peskov vieraili seuraavien kymmenen vuoden aikana useaan otteeseen Lykovien luona, ja kirjoitti perheen kuulumisista Komsomolskaja Pravdaan. Lykovit suhtautuivat ensin varautuneesti, mutta kuitenkin uteliaasti tulokkaisiin, ja ystävystyivät pian Vasili Peskovin ja geologien leirin asukkaiden kanssa.
Elämä taigalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lykovit olivat rakentaneet vuorenrinteeseen lähelle puroa pienehkön mökin ja raivanneet viljelysmaita. Vähäiset metalliset työkalut he olivat tuoneet mukanaan, muutoin he elivät omavaraistaloudessa. Ravinnon perustan muodosti peruna, jonka lisäksi viljeltiin herneitä, sipulia, naurista, ruista ja hamppua, josta tehtiin lankaa ja vaatteita. Myös porkkanaa oli aiemmin viljelty, mutta eräänä vuonna hiiret olivat syöneet kaikki siemenet. Lisäksi taigalta saatiin sembramännyn siemeniä, marjoja, sieniä ja villiyrttejä. Kesäisin kalastettiin ja riistaa saatiin jonkin verran ansakuoppien avulla. Kotieläimiä ja suolaa heillä ei ollut lainkaan.
Tuli tehtiin tuluksilla ja valonlähteenä käytettiin pärettä. Päreestä tehtiin myös suurin osa käyttöastioista, vain pari metallista pataa oli enää ehjänä.
Aikaa laskettiin tarkasti, jotta kylvöt ja juhlapyhät kyettiin suorittamaan ajallaan. Lykovit käyttivät bysanttilaista ajanlaskua; vuonna 1978 he elivät vuotta 7486. Toisesta maailmansodasta he eivät tienneet mitään, mutta yhtenä syynä perheen muuttoon syrjemmäksi oli ollut sotilaskarkureita 1940-luvulla etsineet partiot. Satelliittien ilmestymisen tähtitaivaalle 1950-luvulla perhe oli pannut merkille. Karp Lykov oli tuolloin arvellut niitä jonkinlaisiksi "ihmisten lähettämiksi tuliksi".
Kielletyt asiat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Uskonto kielsi Lykoveilta monia asioita. Tulen teko tulitikuilla oli kielletty, samoin saippua ja peseytyminen ylipäätään. Valokuvia he eivät antaneet mielellään ottaa itsestään, koska se oli synti, samoin radion kuunteleminen, ja heille annettuja harvoja valokuvia he säilyttivät ulkona halkopinossa. Myös sokeri, tee, säilykkeet ja suklaa oli kielletty.
Tutustuminen tekniikkaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tutkijoiden käyttämä helikopteri ei liiemmin ihmetyttänyt Lykoveja, sillä he olivat nähneet satunnaisesti ohi lentäviä lentokoneita ja helikoptereita ja pitivät niitä vain "ihmisten keksintöinä". Karp Lykov ihmetteli eniten läpinäkyviä muovipakkauksia, joita hän kutsui "taipuisaksi lasiksi". Geologien leiriin ilmestynyt televisio ja sen näyttämät kuvat suuresta maailmasta kiinnostivat Lykoveja kovasti, vaikka he pitivätkin television katsomista suurena syntinä. Heille lahjoitetun taskulampun he ottivat vastaan kiitollisina ja pitivät sitä hyödyllisenä keksintönä, mutta tulitikkuja he eivät suostuneet käyttämään. Myös sähkövalo herätti innostusta. Väitettä, että ihminen olisi käynyt Kuussa he eivät suostuneet uskomaan.
Neuvostoliittolaiset kasvi- ja kielitieteilijät pyysivät Vasili Peskovia keräämään heille aineistoa. Lykoveilla oli käytössä jonkin verran vanhaa, muualla käytöstä poistunutta sanastoa, sekä tutkijoiden viljelyyn ottama perunalajike joka nimettiin lykoviksi.
Vanhan Lykovin kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1988 Karp Osipovitš Lykov kuoli ja Agafja jäi yksin asumaan heille rakennettua uutta mökkiä. Tuolloin pihapiiriin oli saatu jo vuohia ja kanoja. Kissoja oli tuotu jo aiemmin pitämään jyrsijät loitolla, ja viimeiseksi tuotiin koira, joka oli tarpeen vuohien houkuttelemien karhujen vuoksi. Lykovien saama julkisuus oli tuonut esiin myös heidän sukulaisiaan, ja Agafjaa myös pyydettiin asumaan sukulaisten luokse, lähemmäksi ihmisasutusta. Hän kuitenkin kieltäytyi mutta otti vastaan monenlaista apua kuten kynttilöitä, vaatteita, riisiä, jauhoja ja paristoja. Agafja ehti isänsä toivetta uhmaten viettää noin kuukauden sukulaistensa luona lähikaupungeissa mutta palasi takaisin taigalle. Agafja asui yksin taigalla vielä kirjan julkaisemisen aikaan 1992.