Männyn siemen

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Sembramännyn siemen)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Siperiansembran kuorimattomia siemeniä

Männyn siemen on Välimeren alueella, osissa Aasiaa, ja Pohjois-Amerikan länsi- ja eteläosissa tärkeä osa perinteistä ruokavalioa. Syötävistä männyn siemenistä tunnetuimpia on pinjansiemen. Tärkeitä syötäviä siemeniä tuottavia lajeja ovat Välimeren alueella pinja (Pinus pinea),[1] Aasiassa himalajanpähkinämänty (Pinus gerardiana)[2] ja siperiansembra (Pinus sibirica)[3] sekä Pohjois-Amerikassa coloradonpähkinämänty (Pinus edulis),[4] bajanmänty (Pinus monophylla)[5] ja valkorunkosembra (Pinus albicaulis).[6]

Erityisesti pinjan siemeniä on käytetty Välimeren alueella ihmisravintona kauan, ja pinjoja on myös tarkoituksellisesti kasvatettu ja tuotu lajin luonnonvaraisilta esiintymisalueilta Espanjasta Israeliin ja Georgiaan asti jo esihistoriallisella ajalla. Pinjansiemenillä oli suuri kulttuurinen merkitys antiikin ajan kreikkalaiselle ja roomalaiselle kulttuurille ja ne ovat nykyäänkin olennainen osa portugalilaista, espanjalaista ja italialaista keittiötä.[1] Coloradonpähkinämännyn ja bajanmännyn siemenet ovat perinteisesti olleet tärkeä osa useiden Yhdysvaltain lounaisosien alkuperäiskansojen ruokavaliota.[4][5] Yhdysvaltain luoteisosien sisämaan Salish-kansat keräsivät perinteisesti valkorunkosembran siemeniä ja jauhoivat niistä jauhoa.[6] Himalajanpähkinämäntyä viljellään lähinnä Afganistanissa. Sen siemeniä kerätään myös luonnosta ja siementen kerääminen on tärkeä tulonlähde tuhansille Pakistanin vuoristoissa eläville ihmisille.[2]

Siemeniä on käytetty runsaan ravintopitoisuutensa ja hyvän makunsa vuoksi paitsi ravinnoksi sellaisenaan, myös lääkinnällisiin tarkoituksiin jauhettuna.[1][7] Muun muassa spriihin uutettuna siperiansembran siemenistä on valmistettu giniin verrattavaa väkevää alkoholijuomaa, jonka tarkoitus on kuitenkin alun perin ollut lääkinnällinen. Siemenöljystä tehdään myös luonnonlääkintävoiteita esimerkiksi ihottumiin. Siemenissä on proteiineja, rasvahappoja, A- ja E- sekä liukoisia B-ryhmän vitamiineja.[7]

Siemeniä syövät ihmisen lisäksi monet muut eläimet, erityisesti pähkinähakki.[8] Sembransiementen käytöstä kertoo muun muassa myös romaani Taigan erakot.

Makuaistin häiriö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erityisesti Kiinasta peräisin olevista männyn siemenistä voi saada ohimenevän makuaistin häiriön: Pari päivää nauttimisen jälkeen on tullut karvas tai metallinen maku suuhun, vaikka siemenissä ei ole todettu torjunta-aine- tai raskasmetallijäämiä. Kiusallinen oire katoaa noin viikossa. [9] On epäilty, että makuaistin häiriön aiheuttaisivatkin jonkin muun lajin kuin siperiansembran, kenties koreansembran (Pinus koraiensis) siemenet.[10] Dysgeusian varsinainen syy on edelleen tuntematon.[11][12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Earle, Cristopher J.: Pinus pinea The Gymnosperm Database. 23.11.2012. Viitattu 15.9.2015. (englanniksi)
  2. a b Earle, Cristopher J.: Pinus gerardiana The Gymnosperm Database. 27.11.2012. Viitattu 15.9.2015. (englanniksi)
  3. Earle, Cristopher J.: Pinus sibirica The Gymnosperm Database. 16.10.2014. Viitattu 15.9.2015. (englanniksi)
  4. a b Earle, Cristopher J.: Pinus edulis The Gymnosperm Database. 12.12.2014. Viitattu 15.9.2015. (englanniksi)
  5. a b Earle, Cristopher J.: Pinus monophylla The Gymnosperm Database. 12.12.2014. Viitattu 15.9.2015. (englanniksi)
  6. a b Earle, Cristopher J.: Pinus albicaulis The Gymnosperm Database. 11.12.2014. Viitattu 15.9.2015. (englanniksi)
  7. a b Кедровый орех www.soznanie.info. Viitattu 7.6.2010.
  8. Pähkinähakki herkuttelee sembransiemenillä Pohjalainen. 14.11.2008. Viitattu 7.6.2010.
  9. Taste disturbances after pine nut ingestion European Journal of Emergency Medicine. maaliskuu 2001. Viitattu 7.6.2010. (englanniksi)
  10. Roger Hyam: Bitter taste after eating for days – caused by pine nuts? Roger Hyam -blogi. 8.10.2008. Viitattu 7.6.2010. (englanniksi)
  11. Christopher Middleton: Pine mouth puzzle: Why do these nuts leave you with a bitter taste? The Daily Mail. 18.5.2009. Viitattu 7.6.2010. (englanniksi)