Lauri Hihnavaara

Lauri Hihnavaara
Lauri Hihnavaara 2002. Kuvaaja Juhani Kärkkäinen.
Henkilötiedot
Syntynyt	4. kesäkuuta 1935 Sodankylä
Kuollut	12. heinäkuuta 2020 (85 vuotta) Sodankylä
Ammatti	tehdastyöntekijä, kirjailija
Vanhemmat	Aleksi ”Mosku” Hihnavaara ja Mari Tanhua
Puoliso	Sirkka-Liisa Hihnavaara s. Hiltunen
Kirjailija
Tuotannon kieli	suomi
Aikakausi	2003–2015
Aiheet	Elämä Lapissa, veijaritarina, työ Ruotsissa
Esikoisteos	Luiron laulu (2003), Vesittäjät (2006)
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Lauri Kalervo Hihnavaara eli ”Hihna-Lassi” (4. kesäkuuta 1935 Sodankylä – 12. heinäkuuta 2020 Sodankylä) oli suomalainen tehdastyöntekijä ja kirjailija.

Perheyhteydet

Hihnavaaran vanhemmat olivat poromies Aleksi ”Mosku” Hihnavaara ja hänen vihkimätön vaimonsa Edla-Maria ”Mari" Tanhua. Mosku kuoli sydänkohtaukseen Laurin ollessa vasta kolmivuotias.

Hihnavaara meni naimisiin ranualaisen Sirkka-Liisa Hiltusen kanssa vuonna 1962. Hihnavaarojen perhe oli monilapsinen.

Opinnot

Hihnavaara kävi Korvasen supistetun kansakoulun ja sen jatkoluokan. Myöhemmin Hihnavaara opiskeli Lapin kansanopistossa Sodankylässä. ”Se antoi uuden elämän” hän totesi. Hihnavaara jatkoi Lapin Kansankorkeakouluun. ”Siellä olo oli parasta aikaa elämässäni.” Yksi matematiikan kurssi jäi kesken. Tätä keskikoulun suorittaminen jäi vaille ja esti jatko-opinnot Tampereen yhteiskunnallisessa korkeakoulussa. Sinne Hihnavaara olisi halunnut. Sittemmin hän kävi maalarikurssin.

Moskun talo, Lauri Hihnavaaran synnyinkoti 1940-luvulla. Hihnavaaran teokset sisältävät tarinoita Sompion ja Trollhättanin väliltä. Pohjois-Suomesta paljon väkeä muutti työn perässä Ruotsiin 1960-70 -luvuilla.

Monenlaisissa töissä

Hihnavaaran töihin Suomessa kuului tukinuittoa, kyläkaupan pitäminen (Juukosken voimalaitos valmistui; työväki lähti nopeasti, kaupan pito loppui), teollisuusmaalausta, Kemijärvi Oy:n sellutehtaan työtä, Vanttauskosken voimalaitosrakennustöitä.

Luuta ovelle

Hihnavaaran työelämäkausi sattui yhteiskunnallisen muutoksen aikaan. Maa- ja metsätalous koneellistuivat. Työvoiman tarve väheni. Tuli ketjureaktio: Kylältä suljettiin kauppa, koulu, postikonttori, pankki. Sitten lakkasi bussiyhteys. Viljelymenetelmät muuttuivat. Tarvittiin vähemmän väkeä. Maatalouden ylituotannon takia peltoja pantiin pakettiin eli jätettiin viljelemättä. Maaseudulla monien toimeentulo loppui. Suuret ikäluokat tulivat työmarkkinoille. Satojatuhansia työpaikkoja katosi. Oli lähdettävä muualle leivän perään. Etelä-Suomeen osa, suuri osa Pohjois-Suomesta Ruotsiin. Talot osaksi autioituivat ja monien talojen ulko-ovelle pantiin luuta merkiksi, ettei asukas ole kotona.

Autotehtaassa ja ”teräsmiehenä”

Sodankylästä tarkasteltuna työnsaantimahdollisuudet olivat huonot ja tietoa Ruotsin työvoimapulasta kuulunut jo sinne muuttaneilta. Suomesta myös aktiivisti värvättiin.

Hihnavaara eli työikävaihetta. Hän muutti 33-vuotiaana Trollhättaniin vuonna 1968 SAABin (Svenska Aeroplan AB) autotehtaalle. Työnantajana tehdas oli reilu. Aluksi Hihnavaara työskenteli kokoonpano-, myöhemmin maalauslinjalla. Perheasunnot olivat tiukassa. Vihdoin löytyi. Vuokraan ei tehdastili riittänyt. Piti ottaa pari vuokralaista. Myös vuokratukea saatiin ja asuminen tulikin kohtuuhintaiseksi. Hihnavaaran perhe sai tilavan asunnon. Sirkka-Liisa tuli kolmen lapsen kera ja pian syntyi neljäs. Sittemmin Sirkka-Liisa meni myös töihin SAABille ja koko asunto saatiin perheen käyttöön tulotason parannuttua.

Vuonna 1974 perhe muutti Luulajaan, lähemmäksi Lappia ja Sodankylää. Työpaikan Hihnavaara sai Norrbottens Järnverk AB:n (NJA) terästehtaasta. Myöhemmin NJA liitettiin  SSAB AB:n (aiemmin SSAB AB oli Svenskt Stål AB) terästehdaskonserniin. Siihen myös Raahen Rautaruukki nykyään kuuluu.

Hihnavaara työskenteli aluksi kaasuhöylääjänä. Ennen uuniinasettamista teräskappaleet oli siistittävä. Höylätessä teräs suli ja höylä leikkasi. Työ oli kuumaa, äänekästä ja raskasta. Suojavarusteet oli oltava sen mukaiset. Pidemmän aikaa Hihnavaara työskenteli hiojana suurella hiomakoneella; vanha NJA:n noesta musta työskentelytila vaihtuu SSAB:n värikkääksi ja valoisaksi. Yksitoistametristen rautalaattojen päät katkottiin, höylättiin mahdolliset viat, iskettiin sarjanumerot ja maalattiin. Työssä tarvittava tietokoneen käyttö opetettiin.

Julkaisut

Hihnavaaran kokemuspiiri edelläkuvattujen muutostenkin takia oli laaja-alainen. Sieltä hän ammentaa lukijoille kokemus- ja näkemystietoaan.

Hihnavaara julkaisi 67-vuotiaana esikoisteoksensa Luiron laulu, jossa hän kuvaa omiin kokemuksiinsa perustuen elämää 1940- ja 1950-lukujen Sompion ja Luiron kairoissa. Hän on julkaissut myös Lokan tekojärven rakentamisesta kertomuskokoelman Vesittäjät ja kuvaa siinä, kuinka Kemijoki Oy hankki häikäilemättömin keinoin patoaltaan alle jääneet maat sompiolaisilta. Hihnavaara julkaisi sodanjälkeisen jälleenrakennusajan Lappiin sijoittuvan veijariromaanin Pökkilöhaukka. Viimeinen Hihnavaaran teos Arpeetia! Neljä miestä ja melkein yksi sana ruotsia sijoittuu hänen kahden erilaisen tehdastyön historiaansa ja näkemyksiinsä. Ruotsiin ja Suomeen sijoittuvat kuvaukset vuorottelevat kirjassa.

Hihnavaara sai useita WSOY:n apurahoja.

Hihnavaara kirjoitti lehtiartikkeleita Lapin Kansaan, Koillis-Lappiin, Sompioon, Luulajan Suomiseuran lehteen sekä Ruotsin Suomalaiseen. Hihnavaara harrasti kirjoittamisen lisäksi kuntoilua, laulamista ja soittamista.

Teoksia

• Luiron laulu: kertomuskokoelma. WSOY 2003
• Vesittäjät: kertomuskokoelma. WSOY 2006
• Pökkilöhaukka: veijaritarina Lapin aavoilta. WSOY 2011
• Arpeetia! Neljä miestä ja melkein yksi sana ruotsia. Laten kirja 2015

Lähteet

• WSOY kirjailijat : Lauri Hihnavaara

Aiheesta muualla

• Erämaakylät hukkuivat Lokan tekoaltaaseen Lauri Hihnavaaran Vesittäjät kertoo Sompion kansan katastrofista, kirja-arvio, Vesa Karonen / Helsingin Sanomat 6.8.2006]
• Lauri Hihnavaara Kirjasampo.fi:ssä