Eerikinkronikka

Eerikinkronikka (ruots. Erikskrönikan) on 1320-luvulla kirjoitettu keskiaikainen runoteos ja riimikronikka. Se on vanhin tunnettu ruotsinkielinen kirjallinen teos.

Eerikinkronikka kuvaa Ruotsin tapahtumia Birger Jaarlin ajoista (n. 1210–1266) vuoteen 1319 asti. Tosin sanaa ”ruotsalainen” ei kronikasta löydä, sen sijaan puhutaan esimerkiksi svealaisista, gööteistä ja uplantilaisista. Eerikinkronikka on Ruotsin vanhin historiateos ja varhaisin säilynyt ruotsalaisperäinen kirjallinen teos. Eerikinkronikan on tuoreimman tutkimuksen mukaan mahdollisesti kirjoittanut Torkkeli Kristiinanpoika (Tyrgils Kristineson).

Kronikan varhaisimmat säilyneet käsikirjoitusversiot ovat 1400-luvun jälkipuoliskolta. Kronikka on värikkäästi kirjoitettu kuvaus keskiajalta, joka oli täynnä juonitteluja ja politikointia kuninkaan kruunusta. Kronikan kirjoittajaa tai laatimispaikkaa ei tunneta varmuudella: vaihtoehtoina on esitetty ainakin Turkua ja Tukholmaa.

Suomen historian kannalta teos on tärkeä, koska se kertoo ruotsalaisten vallan ja kristinuskon laajenemisen ajasta suomalaisten pakanalliseksi nimitetylle alueelle. Todellisuudessa itäinen nykysuomalaisten alue aina Hämeeseen asti oli jo tuolloin vahvasti kreikkalaiskatolinen (bysantinuskoinen). Eerikinkronikka kertoo sotaretkistä Hämeeseen ja Karjalaan, joita on pidetty toisena ja kolmantena ristiretkenä Suomeen. Eerikinkronikassa on myös muutama suomenkielinen sana, jotka kertovat varhaisesta kielikontaktista, kuten uisko (vsko) haapio (hapa) ja majapaikka (mäio stadha).

Arkeologi Julius Ailio on tehnyt kronikan luvusta ”Ristiretki tavasteja vastaan” alla olevan vapaamuotoisen käännöksen, joka kuitenkin pyrkii olemaan uskollinen kronikan alkuperäiselle runomuodolle. Kyseisen kronikan luvun on arveltu käsittelevän niin kutsuttua toista ristiretkeä Suomeen.

Silloin käski kuningas Erik koko valtakuntaansa,

sekä ritareita että ritarien vertaisia,

niin talonpoikia kuin virkamiehiä,

kuten herrain tapana on,

sanomaan miehilleen,

että hän tahtoi sotaan lähdettävän;

niin käski hän heitä pakanamaalle,

ja antoi vävylleen toimeksi olla heidän johtajanaan

pitäen häntä siihen paraimpana.

Vävy otti toimen mielellään vastaan,

haluten lisätä herransa kunniaa;

panivat kuntoon aseensa ja suojuksensa uroot reippaat ja karskit;

kypäriä, haarniskoja ynnä panssareita

jaettiin ja tehtiin paljon lisää.

Joka mies valmistautui seudullaan,

täyttäen kernaasti kuninkaan käskyn,

vesille lykättiin laivat ja veneet;

paljon ja isoja rahakääröjä

avattiin ja annettiin niille,

jotka erosivat kodeistaan,

tietämättä takaisintulostaan;

käsiään väännellen, itkun vallassa

näkyi joukko vaimoja. Siltä oli (lähtijäin) mieli iloinen,

koska retki lisäisi Jumalan kunniaa.

Usea vanha isäin miekka

temmattiin alas naulastaan, jossa se oli riippunut pitkän ajan.

Ystävällisesti saatettiin lähtijät rantaan,

siellä hyvästeltiin ja kättä puristettiin;

monet punahuulet saivat silloin suukkosen,

niin sydämestä lähtevän kuin milloinkaan,

sillä toisille oli se viimeinen tapaaminen;

moista sattuu moisen eron johdosta.

Heitä tuuli kuljetti, he purjehtivat pois;

pakanat myös varustautuivat,

tietäen hyvin, että he tulisivat

turmiota eikä laupeutta tuottamaan.

Perillä kristityt laskivat satamaan;

lukemattomain kultakeulain määrää

mahtoivat pakanat olla näkemässä,

itselleen murheeksi eikä huviksi.

Kristityt menivät lippuineen maihin,

heille luonnisti siellä hyvin.

Heidän kilpensä ja kypäränsä välkkyivät,

kautta maiden kulkeissaan;

He tahtoivat halusta mitellä miekkojaan

pakanallisten Hämäläisten kanssa,

ja, niin kuin luulen heidän mielineen,

saadakseen kultaa, hopeata ja karjalaumoja.

Hämäläiset pakenivat;

pakanat hävisivät, kristityt voittivat.

Ken heistä hyvällä suostui

kristityksi rupeamaan ja kasteen ottamaan,

hän sai pitää tavaransa ja henkensä,

ja elää rauhassa ilman riitaa.

Ken pakanoista niin ei tahtonut,

hänet peri kuolema.

Kristityt rakensivat sinne linnan,

asettaen siihen ystäviään ja lähimmäisiään.

Linnan nimenä on Hämeen linna (Taffwesta borg),

josta pakanoilla vielä on huolta,

maa miehitettiin kristityillä,

ja, niin kuin oletan, siten on vieläkin.

Sama maa tuli kokonaan kristityksi,

luulen, että se Venäjän kuninkaalta hukkaan meni.

Suomeksi

• Eerikinkronikka. Suomentaneet Harry Lönnroth ja Martti Linna. Suomalaisen kirjallisuuden seura SKS 2013. 221 sivua.

Aiheesta muualla

• Eerikinkronikka on kokonaisuudessaan luettavissa Project Runebergin sivuilla: http://runeberg.org/erikkron/
• Olle Ferm, ”Erikskrönikan”, Graeme Dunphy, Encyclopedia of the Medieval Chronicle, Leiden: Brill, 2010, 583-584. ISBN 90 04 18464 3.