Ero sivun ”Kemiallinen ase” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
typo korjattu →Ensimmäinen maailmansota |
|||
| Rivi 119: | Rivi 119: | ||
[[Luokka:Kemialliset aseet|*]] |
[[Luokka:Kemialliset aseet|*]] |
||
{{Link FA|sl}} |
{{Link FA|sl}} |
||
[[ar:حرب كيماوية]] |
|||
[[az:Kimyəvi silah]] |
|||
[[id:Senjata kimia]] |
|||
[[ms:Perang kimia]] |
|||
[[be:Хімічная зброя]] |
|||
[[be-x-old:Хімічная зброя]] |
|||
[[bg:Химическо оръжие]] |
|||
[[ca:Guerra química]] |
|||
[[cs:Chemická zbraň]] |
|||
[[cy:Arf gemegol]] |
|||
[[da:Kemiske våben]] |
|||
[[de:Chemische Waffe]] |
|||
[[et:Keemiarelv]] |
|||
[[el:Χημικά όπλα]] |
|||
[[en:Chemical warfare]] |
|||
[[es:Arma química]] |
|||
[[eo:Kemia armilo]] |
|||
[[fa:جنگافزارهای شیمیایی]] |
|||
[[fr:Arme chimique]] |
|||
[[fy:Gemyske wapens]] |
|||
[[ko:화학 무기]] |
|||
[[hi:रासायनिक युद्ध]] |
|||
[[hr:Kemijsko ratovanje]] |
|||
[[is:Efnavopn]] |
|||
[[it:Armi chimiche]] |
|||
[[he:נשק כימי]] |
|||
[[kk:Химиялық қару]] |
|||
[[lt:Cheminis ginklas]] |
|||
[[hu:Vegyi fegyver]] |
|||
[[mr:रासायनिक युद्ध]] |
|||
[[mn:Химийн зэвсэг]] |
|||
[[nl:Chemische wapens]] |
|||
[[ja:化学兵器]] |
|||
[[no:Kjemisk krigføring]] |
|||
[[uz:Kimyoviy qurol]] |
|||
[[pl:Broń chemiczna]] |
|||
[[pt:Guerra química]] |
|||
[[ro:Armă chimică]] |
|||
[[ru:Химическое оружие]] |
|||
[[simple:Chemical warfare]] |
|||
[[sk:Chemická zbraň]] |
|||
[[sl:Kemično orožje]] |
|||
[[sr:Хемијско оружје]] |
|||
[[sh:Kemijsko ratovanje]] |
|||
[[sv:Kemiska vapen]] |
|||
[[ta:வேதிப் போர்]] |
|||
[[th:สงครามเคมี]] |
|||
[[vi:Vũ khí hóa học]] |
|||
[[tr:Kimyasal savaş]] |
|||
[[uk:Хімічна зброя]] |
|||
[[zh:化学武器]] |
|||
Versio 9. maaliskuuta 2013 kello 03.26
Kemiallinen ase on elollisia olentoja vammauttava, vaurioittava tai tappava ase. Kemiallisiksi aseiksi lasketaan myös yhdisteet, jotka aiheuttavat eliöissä tilapäistä toimintakyvyttömyyttä.
Sotilaallisesti kemialliset aseet on perinteisesti jaettu kolmeen ryhmään: taistelukaasut, savut ja sytytysaineet. Taistelukaasuilla on tarkoitettu aseita, joiden vaikutus perustuu niiden myrkyllisyyteen. Taistelukaasuista vain osa on normaalilämpötilassa kaasuja. Savujen, lukuun ottamatta kaasuihin luettavia myrkkysavuja, vaikutus perustuu niiden kykyyn haitata näkyvyyttä. Sytytysaineilla pyritään synnyttämään tulipaloja tai kuumuus, joka eliminoi vastarinnan.
Yhdistyneet kansakunnat on määritellyt kemialliset aseet joukkotuhoaseiksi, joiden käyttöä pyritään rajoittamaan kansainvälisillä sopimuksilla. Kemiallisten aseiden valmistuksen, käytön ja tuhoamisen valvomiseksi on perustettu kansainvälinen organisaatio OPCW, jonka päämaja ja toiminnot ovat Alankomaiden Haagissa (OPCW:n kotisivut).
Historia
Kemiallisten aseiden historia juontaa pitkälle, aina ensimmäisiin tahallaan levitettyihin myrkytyksiin, esimerkiksi juomaveteen. Kuitenkin nykyaikaisen kemiallisen sodankäynnin voidaan katsoa alkaneen ensimmäisestä maailmansodasta, jossa käyttö oli laajamittaista. Kaasuaseet oli kielletty Haagin sopimuksella 1899.
Ensimmäinen maailmansota
Ensimmäisessä maailmansodassa kehiteltiin aluksi kyynelkaasun tapaista kaasua. Myöhemmin kehitettiin ja otettiin käyttöön yhä vaarallisempia kaasuja. Alussa kaasua vapautettiin lieriöistä, jotka avattiin hyökkäyshetkellä. Tämä menetelmä oli epävarma, sillä tuuli saattoi kuljettaa kaasun väärään suuntaan. Näin kävi esimerkiksi englantilaisten ensimmäisillä kokeiluilla kaasuhyökkäysten parissa Loosin taistelussa 25. syyskuuta 1915, kun sylintereistä vapautettu kloori levisikin myös omien joukkojen päälle.[1] Myöhemmin kaasuja alettiinkin levittää tykistön ampumilla kranaateilla.
Ensimmäisen laajamittaisen kaasuhyökkäyksen tekivät saksalaiset aamulla 22. huhtikuuta 1915. He vapauttivat 168 tonnia kloorikaasua ympärysvaltojen joukkoja vastaan.[2] Kaasun vaikutus ulottui noin 6,4 kilometrin säteelle, altistaen 10 000 sotilasta kaasulle, joista puolet kuoli asfyksiaan kymmenessä minuutissa.[2] Saksalaisjoukot olivat yllättyneitä kaasun tehokkuudesta.[2]
Sodan molemmat osapuolet omaksuivat kemialliset aseet ja käyttö laajeni länsirintamalla. Samalla kehitettiin myös vastatoimia kaasuhyökkäysten varalle. Ensimmäisenä ymmärrettiin, että sotilaat jotka lähtivät kaasupilviä karkuun saivat pahempia vaurioita kuin ne jotka eivät liikkuneet. Samoin sotilaat jotka makasivat maassa, kärsivät eniten kaasun ollessa tiheimmillään juuri maan pinnan läheisyydessä.[3] Saksalaisten käyttämä kloori oli myös helposti tunnistettavissa vihreän värinsä pistävän hajunsa takia, mikä vähensi sen tehokkuutta. Kloori on lisäksi vesiliukoista, joten pian sotilaat alkoivatkin suojata kasvonsa kastellulla kankaalla, mikä auttoikin kohtuullisesti kloorikaasuhyökkäyksissä.[4] Myöhemmin myös kaasunaamari otettiin käyttöön kummallakin puolella.
Ensimmäisen maailmansodan tuloksena kehitettiin fosgeeni, sinappikaasu, kloropikriini ja syanidikaasu. Ranska käytti ensimmäisenä fosgeenia vuonna 1915.[5] Tämä kaasu oli klooria vaikeampi havaita, sillä se oli väritöntä ja hajultaan neutraalimpaa, mikä teki siitä tehokkaamman taistelukaasun. Samalla se oli klooria tappavampi, vaikka aika altistuksesta ensioireisiin saattoikin olla yli 24 tuntia.[6] Sinappikaasu taas oli saksalaisten vuonna 1917 kehittämä kaasu, joka ei välttämättä ollut kaikista kaasuista tappavin, mutta sai pahan maineensa muun muassa pitkän vaikutusaikansa johdosta. Ilmaa painavampi sinappikaasu kun saattoi pysyä maassa jopa viikkoja tai kuukausia sääoloista riippuen.[7] Altistuneilla myös kivuliaat oireet - esim. ihorakkulat, näkövauriot, oksentelu, sisäinen ja ulkoinen verenvuoto - kestivät pitkään. Samoin kuolettavasti sinappikaasulle altistuneet saattoivat kärsiä jopa nejästä viiteen viikkoa ennen kuolemaa.[8]
Toinen maailmansota
Ensimmäinen hermokaasu, tabuuni, kehitettiin vuonna 1936, sariini 1938 ja somaani 1944. Toisen maailmansodan voittajavaltiot jatkoivat, sopimuksista huolimatta hermokaasujen kehittelyä Saksan tietojen pohjalta ja vuonna 1952 Iso-Britannia kehitti VX-kaasun, joka on tähänastisten tietojen mukaan tappavin hermokaasu.
Kylmä sota
Kylmän sodan seurauksena Neuvostoliitto kehitti VX-kaasulle vastineen, V-kaasun.
Kemiallisten aseiden käyttö
- Ensimmäisessä maailmansota
- Irak 1920 (Käyttäjänä Iso-Britannia)
- Neuvostoliitto, Tambovin kapina 1921
- Toinen Marokon sota 1921-1926 (Käyttäjänä Espanja ja Ranska)
- Etiopia 1936 (Käyttäjänä Italia)
- Vietnamin sota 1965–1975 (Käyttäjänä Yhdysvallat)
- Irakin-Iranin sota 1983
- Pohjois-Irakin Kurdit (Irak)
- Afganistanin sisällissota 1979-1989 (Neuvostoliitto)
- Tokion metro 1995 (Aum Shinrikyo)
Luokittelu
Pysyvyyden mukaan
- Ilmakaasut
- Kaasumaisia tai helposti kaasuuntuvia yhdisteitä
- Käytetään kun kohteeseen halutaan lyhytaikainen vaikutus (minuutteja)
- Maastokaasut
- Huonosti haihtuvia, öljymäisiä yhdisteitä
- Käytetään kun halutaan pitkäaikainen vaikutus (kuukausia)
Myrkyllisyyden mukaan
- Hermokaasut
- Hyvin myrkyllisiä, helposti levitettäviä jotka vaikuttavat hermosolujen toimintaan.
- Yleisimmät, tabuuni, sariini, syklosariini, somaani, VX-Kaasu
- Syövyttävät aineet
- Yleisimpiä aineita ovat muun muassa rikkihappo, suolahappo, typpihappo, vetyfluoridi ja vetyfluoridista valmistettavat superhapot. Pommin räjähtäessä kuumuus muuntaa hapot hetkessä tappavan kaasumaiseen muotoon, joka joutuessaan suurinä määrinä ihmisen ihoon tai keuhkoihin aiheuttaa vakavia palovammoja tai sisäisiä verenvuotoja.
- Rikkisinappikaasut, kuten:
- 2-kloorietyylikloorimetyylisulfidi (CAS 2625–76–5),
- bis(2-kloorietyyli)sulfidi (CAS 505–60–2),
- bis(2-kloorietyylitio)metaani (CAS 63869–13–6),
- 1,2-bis(2-kloorietyylitio)etaani (CAS 3563–36–8),
- 1,3-bis(2-kloorietyylitio)-n-propaani (CAS 63905–10–2),
- 1,4-bis(2-kloorietyylitio)-n-butaani (CAS 142868–93–7),
- 1,5-bis(2-kloorietyylitio)-n-pentaani (CAS 142868–94–8),
- bis(2-kloorietyylitiometyyli)eetteri (CAS 63918–90–1),
- bis(2-kloorietyylitioetyyli)eetteri (CAS 63918–89–8)
- Levisiitit, kuten:
- 2-kloorivinyylidiklooriarsiini (CAS 541–25–3),
- tris(2-kloorivinyyli)arsiini (CAS 40334–70–1),
- bis(2-kloorivinyyli)klooriarsiini (CAS 40334–69–8)
- Typpisinappikaasut, kuten:
- bis(2-kloorietyyli)etyyliamiini (CAS 538–07–8),
- bis(2-kloorietyyli)metyyliamiini (CAS 51–75–2),
- tris(2-kloorietyyli)amiini (CAS 555–77–1);
- Yleisimpiä aineita ovat muun muassa rikkihappo, suolahappo, typpihappo, vetyfluoridi ja vetyfluoridista valmistettavat superhapot. Pommin räjähtäessä kuumuus muuntaa hapot hetkessä tappavan kaasumaiseen muotoon, joka joutuessaan suurinä määrinä ihmisen ihoon tai keuhkoihin aiheuttaa vakavia palovammoja tai sisäisiä verenvuotoja.
- Ärsyttävät aineet
- Tukahduttavat aineet
- Käytetyin tukahduttava ja tappava aine on vetysyanidi eli sinihappo, jota muodostuu kaliumsyanidin (1 gramma riittää tappamaan 20 ihmistä kiinteässä muodossa) joutuessa kosketuksiin happojen kanssa
- Kasvimyrkyt eli herbisidit
- Palytoksiini (palytoxin) on koralleista saatavaa myrkkyä
- Yleismyrkylliset aineet
- Psykotaisteluaineet
- Toksiinit
Lähteet
- ↑ Chemical Warfare in World War I: The American Experience, 1917-1918 Combat Studies Institute. Viitattu 10.1.2012.
- ↑ a b c Battles: The Second Battle of Ypres, 1915 First World War.com. Viitattu 5. lokakuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Edmonds and Wynne (1927): pp. 177-8.
- ↑ Edmonds and Wynne (1927): p. 217.
- ↑ Nye, Mary Jo (1999). Before big science: the pursuit of modern chemistry and physics, 1800-1940. Harvard University Press, 193. ISBN 0-674-06382-1.
- ↑ Staff: Facts About Phosgene 22 February 2006. CDC. Viitattu 23.5.2008.
- ↑ Staff: Facts About Sulfur Mustard 22 February 2006. Centers for Disease Control and Prevention. Viitattu 10.8.2006.
- ↑ Sidell, F. R.; Urbanetti, J. S.; Smith, W. J.; Hurst, C. G. (1997). "Chapter 7. Vesicants", in Sidell, F. R.; Takafuji, E. T.; Franz, D. R.: Medical Aspects of Chemical and Biological Warfare. Office of The Surgeon General, Department of the Army, United States of America. ISBN 9997320913. OCLC 489185423. Viitattu 2007-08-08.
