Otso Kivekäs

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 27. huhtikuuta 2014 kello 12.03 käyttäjän Elena (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Otso Kivekäs
Henkilötiedot
Syntynyt1979
Helsinki
Poliitikko
Puolue Vihreä liitto
Asema kaupunginvaltuutettu
Kotipaikka Helsinki
Aiheesta muualla
otsokivekas.fi

Otso Lauri Kivekäs[1] (s. 1979 Helsinki)[2] on suomalainen poliitikko ja kansalaisaktivisti. Kivekäs tuli 2000-luvun alussa tunnetuksi totaalikieltäytyjänä ja suoran toiminnan aktivistina. 2010-luvulla hän on keskittynyt kaupunkisuunnitteluun ja pyöräilypolitiikkaan. Vuodesta 2013 hän on ollut vihreiden kaupunginvaltuutettu Helsingissä.

Kunnallis- ja puoluepolitiikka

Kivekäs toimi vihreiden edustajana yleisten töiden lautakunnassa vuosina 2011–2012.[3] Hänet valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon 1 863 äänellä kunnallisvaaleissa 2012.[4] Kaudella 2013–2016 hän on kaupunginhallituksen tietotekniikkajaoston puheenjohtaja[5][6] ja Helsingin kaupungin liikennelaitoksen johtokunnan puheenjohtaja[3].

Kivekäs on myös yksi kaupunkisuunnittelua käsittelevän Seuraavat 400 000 helsinkiläistä -pamfletin (ISBN 978-952-93-1368-6) kirjoittajista yhdessä Osmo Soininvaaran, Mikko Särelän ja Mari Holopaisen kanssa.[7]

Kivekäs on vuonna 2014 Tieteen ja teknologian vihreiden puheenjohtaja.[8] Kivekäs on ehdolla europarlamenttivaalissa keväällä 2014.[9]

Kansalaisaktivismi

Otso Kivekäs on totaalikieltäytyjä[10]. Hän on toiminut 1990-luvulla Aseistakieltäytyjäliiton järjestösihteerinä[11] ja Muurinmuurtajat-kansalaistottelemattomuusryhmässä[12]. Visa Koiso-Kanttilan dokumenttielokuvassa Aktivisti (2000) seurataan totaalikieltäytymisestä alkanutta oikeusprosessia ja Kivekkään kansalaisaktivistin elämää puolen vuoden ajan.[13][14]

2000-luvun alussa Kivekäs oli mukana globalisaatiokriittisessä liikkeessä ja osallistui muun muassa Prahan[15][16], Göteborgin[17] ja Genovan[18] mielenosoituksiin. Hän on ollut mukana myös talonvaltausliikkeessä[19] ja toiminut Vapaa Katto ry:n puheenjohtajana[20].

Kivekäs on aktiivinen pyöräilypolitiikassa.[21] Hän on toiminut Helsingin Polkupyöräilijöiden varapuheenjohtajana ja on ollut järjestämässä Kriittisiä pyöräretkiä.[22] Kivekäs on tehnyt töitä autojen parkkipaikkojen muuttamiseksi pyöräparkeiksi[23] ja kritisoinut kaupungin pyörätierahojen käyttöä[24]. Hän on tehnyt valtuustoaloitteen ala­kou­lu­lai­sen koulumatkapyöräilyn sallimisesta.[25] Kivekäs on myös Suomen Liikenneliiton varapuheenjohtaja.[26]

Kivekäs on tullut tunnetuksi myös julkisten tietojärjestelmähankintojen kriitikkona.[27][28] Hänen blogikirjoituksensa kautta tuli julkisuuteen, että potilastietojärjestelmähanke Apotista Sitralle selvityksen tehnyt Accenture suositteli valittavaksi Epic-järjestelmää, jota se itse edustaa Suomessa.[27][29] Hän on ollut Electronic Frontier Finlandin hallituksen jäsen vuonna 2003.[30]

Koulutus ja työ

Kivekäs on opiskellut tietojenkäsittelytiedettä Helsingin yliopistossa[3] ja on filosofian maisteri[2]. Hän työs­ken­te­lee oh­jel­mis­to­alan yri­tyk­ses­sä Co­den­tos­sa ohjelmistoarkkitehtinä.[2][3]

Lähteet

  1. Ilmoitus ehdokkaan vaalirahoituksesta – Kunnallisvaalit 2012 Vaali- ja puoluerahoitusvalvonta. 31.12.2012. Viitattu 6.3.2014.
  2. a b c Otso Kivekäs (vihr) Kaupunginvaltuuston jäsenet. 16.5.2013. Helsingin kaupunki. Viitattu 6.3.2014.
  3. a b c d Palttala, Pipsa: Liikennenörtti sai likaisen työn. Helsingin Sanomat, 17.2.2013. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.3.2014.
  4. Valitut ehdokkaat Helsinki Vaalit. 14.6.2013. Viitattu 6.3.2014.
  5. Storås, Niclas: Suomen merkittävin it-asioita valvova luottamuselin syntyi Helsinkiin Tietoviikko. 11.10.2013. Viitattu 6.3.2014.
  6. Rönsyilevään tietotekniikkaan linjakkuutta. Helsingin Sanomat, 11.10.2013. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.3.2014.
  7. Taipale, Taru: Soininvaara: Helsingin uudet pysäköintialueet maksavat 600 miljoonaa euroa Talouselämä. 10.10.2012. Viitattu 6.3.2014.
  8. Hallitus Viite – Tieteen ja teknologian vihreät. Viitattu 6.3.2014.
  9. Leipola, Lasse: Otso Kivekäs ehdolle eurovaaleihin – enemmän puhetta tietoyhteiskunnasta Vihreä Lanka. 20.11.2013. Viitattu 6.3.2014.
  10. Uusitorppa, Harri: Rauhan puolesta. Helsingin Sanomat, 21.12.2000. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.3.2014.
  11. Palo-Närhinen, Katriina: Siviilipalvelusmiehet lakkoilivat lyhentääkseen palvelusaikaansa. Helsingin Sanomat, 6.11.1998. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.3.2014.
  12. Vilkman, Anu: Aseistakieltäytyjät valtausretkellä armeijan saarella. Helsingin Sanomat, 11.7.1999. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.3.2014.
  13. Aktivisti Dokumenttiprojekti. 23.10.2000. Yleisradio. Viitattu 10.3.2014.
  14. Internet Movie Database - The Activist (2000)
  15. Partanen, Anu: Prahan kautta parempaan maailmaan. Helsingin Sanomat, 1.10.2000. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.3.2014.
  16. Partanen, Anu: Minne menet, aktivisti?. Helsingin Sanomat, 15.7.2001. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.3.2014.
  17. Niinivaara, Susanna: "Poliisi hyökkäsi ja juoksimme pakoon". Helsingin Sanomat, 19.6.2001. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.3.2014.
  18. Nikunen, Kaarina: Mellakointi yltyi yhä Genovassa. Helsingin Sanomat, 22.7.2001. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.3.2014.
  19. Pakkanen, Susanna: Valtaajat valmiita kunnostamaan Koivulan talon Lapinlahdessa. Helsingin Sanomat, 7.9.2001. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.3.2014.
  20. Kauppinen, Perttu: Vapaa Katto on perustettu byrokratiaa varten. Helsingin Sanomat, 14.7.2003. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.3.2014.
  21. Vuosaari sai omat valtuutetut ensimmäistä kertaa. Helsingin Sanomat, 29.10.2012. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.3.2014.
  22. Sippola, Jussi: Pyöräilijät valtasivat Hämeentien autoilta Helsingissä. Helsingin Sanomat, 12.10.2011. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.3.2014.
  23. Sauvala, Milka: Parkkiruuduista pyörätelineitä Helsingissä. Helsingin Sanomat, 19.3.2012. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.4.2014.
  24. Sippola, Anna-Riitta & Keskinarkaus, Sara: Helsinki käyttää pyörätierahoja myös muihin rakennustöihin. Helsingin Sanomat, 8.8.2013. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.4.2014.
  25. Laita, Samuli: Helsingin koulupyöräilykiellon kumoamiselle hienoista tukea. Helsingin Sanomat, 20.11.2013. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.4.2014.
  26. Yhteystiedot Suomen Liikenneliitto SuLi ry. Viitattu 6.3.2014.
  27. a b Peltomäki, Tuomas: Konsulttiyhtiö Accenturen kaksoisrooli ihmetyttää Helsingin Sanomat. 8.7.2012. Viitattu 6.3.2014.
  28. Teräväinen, Kirsi: Arvosteluryöppy yllätti potilastietojärjestelmän valmistelijat Yle Uutiset. 12.9.2012. Viitattu 23.4.2014.
  29. Kivekäs, Otso: Epic fail, eli sairaaloiden IT eilen, tänään ja huomenna Otso Kivekkään verkkosivut. 8.6.2012. Viitattu 27.4.2014.
  30. Kivekäs, Otso: Otso Kivekäs LinkedIn. Viitattu 6.3.2014.

Aiheesta muualla