Tämä on lupaava artikkeli.

Pilkkupussimittari

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 23. heinäkuuta 2011 kello 19.20 käyttäjän Albval (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pilkkupussimittari
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Mittarimaiset Geometroidea
Heimo: Mittarit Geometridae
Alaheimo: Vihermittarit Geometrinae
Suku: Thetidia
Laji: smaragdaria
Kaksiosainen nimi

Thetidia smaragdaria
(Fabricius, 1787)[1][2]

Synonyymit
  • Antonechloris smaragdaria, Raineri, 1994[2][3]
  • Euchloris smaragdaria (Fabricius, 1787)[1][2]
  • Phalaena smaragdaria Fabricius, 1787[2][3]
  • Phorodesma smaragdaria (Fabricius, 1787)[2][4]
  • T. s. alinea Burrows, 1900[2][3]
  • T. s. caeruleoviridis Burrows, 1900[2][3]
  • T. s. obsoleta Burrows, 1900[2][3]
  • T. s. unilinea Burrows, 1900[2][3]
  • T. s. viridis Burrows, 1900[2][3]
Alalajit
  • T. s. smaragdaria
  • T. s. amurensis Prout, 1935[3][5]
  • T. s. anomica Prout, 1935[3][5]
  • T. s. gigantea (Millière, 1874)[3][6]
  • T. s. maritima (Prout, 1935)[1][6]
  • T. s. mongolica Staudinger, 1897[3][5]
  • T. s. volgaria (Guenée, 1857)[3][5]
Katso myös

  Pilkkupussimittari Commonsissa

Pilkkupussimittari, vanhalta nimeltään täplätön pussimittari, (Thetidia smaragdaria) on vihermittareihin kuuluva keskikokoinen vihreä perhoslaji. Laji on levinnyt laajalle alueelle Euraasiaan, Suomessa sitä tavataan Etelä- ja Keski-Suomessa. Pilkkupussimittari on pääasiassa aurinkoisten, lämpimien ja kuivien ketojen, niittyjen ja rinteiden laji, jonka koiraita tavataan lennossa kesä-heinäkuussa, usein jo iltahämärissä. Naaraat puolestaan piilottelevat useimmiten kasvuston seassa. Lajin toukat käyttävät ravintonaan siankärsämöä, pietaryrttiä ja erilaisia marunoita. Toukat elävät, talvehtivat ja koteloituvat ravintokasvin karikkeesta kasaamansa pussin sisällä, mikä on antanut nimensä myös koko lajille.

Pilkkupussimittarin ainoastaan Englannissa tavattu T. s. maritima -alalaji on ilmeisesti kuollut sukupuuttoon 1990-luvun alussa, vaikka sitä yritettiin pelastaa siirtämällä kasvatettuja yksilöitä luontoon. Projekti kuitenkin epäonnistui, ilmeisesti kasvatettujen yksilöiden sisäsiittoisuuden vuoksi. Alalajia tavattiin ainoastaan marskimailla, ja se harvinaistui runsaasti 1900-luvun loppupuolella, pääasiassa ihmisen toiminnan seurauksena. Myös Norjassa pilkkupussimittarin kanta on hyvin pieni ja laji onkin maassa luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi.

Koko ja ulkonäkö

Pilkkupussimittari on keskikokoinen mittari; sen siipien kärkiväli on keskimäärin noin 27–32 millimetriä. Lajin naaras on koirasta hieman suurempi. Eteläisessä Euroopassa tavattava toinen sukupolvi on kooltaan pienempi; sen siipien kärkiväli on keskimäärin vain noin 22 millimetriä. Perhosen siivet ovat väriltään kirkkaan vihreät ja siipien ripset ovat valkoiset. Etusiipien etureuna on väriltään kellertävä. Lajin etu- ja takasiipien keskellä sijaitsevat selvät keskipilkut, joiden avulla laji on helppo erottaa laikkupussimittarista. Takasiipien etureuna on tyveltään valkea, ja sen ulkoreuna kaareutuu tasaisesti, toisin kuin esimerkiksi melko samannäköisillä lehvämittarilla ja vihermittarilla. Siipien ulompi poikkiviiru on melko suora ja sisempi poikkiviiru näkyy vain heikosti. Koiraan tuntosarvet ovat kaksoiskampahampaiset.[1][2][4][7]

Lajin toukka on väriltään harmaanruskea ja sen selkäviiva on musta. Toukan kussakin nivelessä on kaksi mustaa selkäkäsnää ja etummaisten nivelten sivuilla on vaikeahkoja, alta mustareunaisia vinotäpliä.[4][8] Luonnossa toukka elää kuitenkin aina lajinimensä mukaisesti ravintokasvin karikkeesta ja muista aineksista kehräämänsä pussin sisällä.[8] Pilkkupussimittarin kotelo, joka sekin syntyy saman pussin sisälle, on puolestaan ruskeanharmaa ja siinä on mustia viiruja. Kotelon hyvä tuntomerkki ovat myös sen päässä sijaitsevat kaksi pientä kohoumaa.[4][8]

Pilkkupussimittarin useista alalajeista T. s. gigantea kooltaan suurempi kuin nimialalaji, ja perhosen siipien kärkiväli voi olla jopa 37 millimetriä. Alalaji on myös väritykseltään vaaleampi ja sen siipien poikkiviirut ovat heikommin näkyvät.[6] T. s. volgaria on puolestaan nimialalajia pienempi; sen siipien kärkiväli on vain noin 22–29 milliä. Alalajin siipien poikkiviirut ovat leveämmät ja etusiiven keskipilkku useimmiten huomattavasti nimialalajia suurempi. Myös esimerkiksi takasiiven ulkoreunan viiru on selvempi.[9]

Levinneisyys

T. s. maritima -alalajin kuva John Curtisin vuosien 1823–1840 teoksessa British Entomology.

Pilkkupussimittaria tavataan laajoilla alueilla Euraasiassa. Luoteis-Euroopasta laji puuttuu, mutta levinneisyys kattaa eteläisen ja itäisemmän Euroopan ja jatkuu Turkin kautta Keski-Aasiaan, Länsi-Siperiaan, Amurille ja Mongoliaan sekä Pohjois-Kiinaan ja Japaniin. Levinneisyysalueelta on kuvattu myös useita alalajeja.[1][5][7]

Euroopassa lajin levinneisyysalue painottuu Etelä- ja Itä-Eurooppaan.[5] Fennoskandiassa lajilla on pysyvä kanta vain eteläisessä Norjassa sekä Suomessa. Norjan eristyneen pilkkupussimittarin populaation katsotaan olevan relikti aikaisemmalta lämpimämmältä ajanjaksolta.[10] Ruotsista laji on löydetty ensimmäisen kerran vuonna 2004, jonka jälkeen siitä on tehty havaintoja myös muutamina muina vuosina.[11][12]

Suomessa pilkkupussimittari on Etelä- ja Keski-Suomen laji, jonka pohjoisimmat havainnot ovat Kuopion korkeudelta.[1] Kerätyn havaintoaineiston perusteella kanervamittaria on tavattu kahdessatoista Suomen luonnonmaantieteellisessä maakunnassa: Ahvenanmaalla, Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Etelä- ja Pohjois-Karjalassa, Satakunnassa, Etelä-Pohjanmaalla, Etelä- ja Pohjois-Hämeessä, Etelä- ja Pohjois-Savossa sekä Laatokan Karjalassa.[13]

Pilkkupussimittarin alalajeista T. s. anomica on levinnyt Kaukasukselle ja Keski-Aasian vuoristoihin. Mongoliassa tavataan puolestaan alalajia T. s. mongolica; muualla Itä-Aasiassa ja Japanissa lentää alalaji T. s. amurensis.[5] T. s. gigantea on Keski-Espanjan endeeminen alalaji, jota tavataan vuoristoissa 1 100–2 000 metrin korkeudessa.[6] Uralilla ja Volgan eteläisillä tasangoilla lentää alalaji T. s. volgaria, joka ilmeisesti myös joskus lisääntyy nimialalajin kanssa.[9] Sen sijaan englantilainen T. s. maritima -alalaji on ilmeisesti kuollut sukupuuttoon. Maan populaatioiden alalajistatuksesta ei tosin ole täyttä varmuutta, sillä joidenkin tutkijoiden mukaan englantilaisista yksilöistä ei ole ollut löydettävissä sellaisia yhtenäisiä eroja, jotka erottaisivat ne nimialalajista.[6]

Elinympäristö ja elintavat

Pilkkupussimittarin elinkierron vaiheiden keskimääräinen ajoittuminen Fennoskandiassa. Eteläisemmässä Euroopassa toukkavaihe voi päättyä jo kuukautta aiemmin.

Pilkkupussimittari on aurinkoisten ja lämpimien ketojen ja rinteiden sekä kuivien niittyjen, hietikoiden ja kulttuuriympäristöjen laji, jota tavataan lennossa yleensä yksitellen. Joskus sitä voidaan tavata myös aukeissa lehti- ja sekametsissä.[1][7] Toisinaan lajin yksilöitä on tavattu myös hakkuaukeilta, sähkölinjojen alta ja teiden varsilta, jos niillä on kasvanut toukan ravintokasvia.[14] Englantilaista T. s. maritima -alalajia puolestaan tavattiin ainoastaan jokien suistojen marskimailla.[15][16]

Laji on Suomessa ja muualla Euroopassa lennossa aikaisintaan kesäkuun puolivälin paikkeilla, yleensä kuitenkin kuun viimeisellä viikolla. Lento loppuu yleensä jo heinäkuun puolivälissä, viimeistään elokuun alussa.[1][5][7] Etelä-Euroopassa pilkkupussimittarilla on vuodessa kaksi sukupolvea. Ensimmäinen sukupolvi lentää toukokuun puolivälistä heinäkuun alkuun, toinen elokuun puolivälistä syyskuun loppupuolelle.[5] Aroilla tavattavalla T. s. volgaria -alalajilla on myös kaksi sukupolvea, jotka lentävät toukokuun puolivälistä kesäkuun loppuun sekä heinäkuun lopusta syyskuun lopulle.[9]

Pilkkupussimittariyksilöitä on lennossa yleensä jo iltahämärässä, naaraita voi toisinaan nähdä myös päivällä istumassa ruohonkorsilla.[1][7] Aikuiset yksilöt käyvät usein imemässä mäkitervakoiden mettä.[1] Useimmiten illalla ja yöllä liikkeellä olevat yksilöt ovat koiraita, naaraita tavataan lennossa äärimmäisen harvoin. Naaraiden havaitseminen on helpointa aamun sarastaessa, kun koiraat hakevat niitä parittelua varten. Pilkkupussimittarikoiraat lentävät hitaasti kasvillisuuden yllä, laskeutuen välillä sen sekaan etsien vastakuoriutuneita naaraita. Noin puoli tuntia kestävä parittelu alkaa välittömästi naaraan löytyessä, vaikka sen siivet eivät olisi edes ehtineet vielä kovettua. Parittelun jälkeen yksilöt piiloutuvat kasvillisuuden sekaan.[14]

Toukan ravintokasvi Suomessa ja muualla Fennoskandiassa on siankärsämö, mutta Keski-Euroopassa toukkia tavataan myös marunoilla ja pietaryrtillä.[1][7] Englantilaisen T. s. maritima -alalajin toukat käyttivät ravintonaan ainoastaan merimarunaa. Toukkavaihe kestää Keski-Euroopassa syyskuusta toukokuuhun, Fennoskandiassa heinäkuun lopusta kesäkuun alkuun.[5][10][15] Alueilla, joilla lajilla on kaksi sukupolvea, toukkavaiheet ajoittuvat kesäkuusta heinäkuuhun ja elokuun puolivälistä syyskuun puoliväliin.[5] Toukkavaiheen aikana pilkkupussimittarin toukka kehrää itselleen kehdon, johon se kiinnittää ravintokasvin kariketta; lisäksi se talvehtii keskenkasvuisena kehtonsa sisällä. Myös kotelo muodostuu aikanaan kehdon sisälle, kun toukka ensin kiinnittää sen kasvin varteen tai muuhun kiinteään pintaan.[1][4][8] Osa lajin koteloista kuoriutuu kolmen–neljän viikon kuluttua, mutta ainakin K. J. Vallen mukaan osa koteloista voi vielä talvehtia.[8]

Pilkkupussimittarilla on kirjallisuuden mukaan ainakin yksi siihen erikoistunut loinen: Ichneumon quadrialbatus -loispistiäinen.[5]

Uhanalaisuus ja suojelu

Englantilainen T. s. maritima -alalaji harvinaistui voimakkaasti 1900-luvulla. Vielä vuosisadan alkupuolella alalajia tavattiin laajoilla marskimaa-alueilla Essexin ja Kentin kreivikunnissa. Tällöin lajilla oli voimakas kanta ainakin Thames-, Crouch- ja Blackwaterjokien suistoissa sekä Thamesin suulla sijaitsevalla Isle of Sheppey -saarella. Kuitenkin 1980-luvulle tultaessa lajia tavattiin vain yhdessä paikassa kummassakin kreivikunnassa.[15] Alalajin uskotaan kuolleen sittemmin sukupuuttoon, sillä sen lisääntymisestä ei ole havaintoja 1990-luvun alun jälkeen.[16] Viimeisin tiedossa oleva havainto on Isle of Sheppeyltä vuodelta 1991. Essexin populaatio katosi jo vuonna 1985.[17][18] Alalajin häviämisen taustalla on epäilty vaikuttaneen monia tekijöitä, kuten ylilaidunnus, maan kaskeaminen, elinympäristön pirstoutuminen ja häviäminen, pienten populaatioiden mahdollinen geneettinen ajautuminen sekä perhosten liiallinen keräily kokoelmiin.[18] Tämä kaikki tapahtui siitäkin huolimatta, että jo vuonna 1981 annetulla lailla sekä lajin yksilöt että elinpaikat suojeltiin.[19][20]

T. s. maritima -alalajin palauttamista elinpaikalleen yritettiin 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa, kun luontoon vapautettiin alkuperäisestä populaatiosta kerättyjen yksilöiden kasvatettuja jälkeläisiä. Yhteensä istutusta yritettiin viisi kertaa. Kokeilu kuitenkin epäonnistui, ilmeisesti jälkeläisten liian suuren sisäsiittoisuuden vuoksi. Kasvatetun kannan lähtökohtana oli nimittäin vain kolme naarasta, ja nekin olivat todennäköisesti sukua keskenään.[17][18][21] Yksilöiden kasvatusohjelma aloitettiin vuonna 1987 ja sitä ylläpidettiin aina vuoteen 1996 asti, kunnes yksilöiden alentunut hedelmällisyys teki jatkon mahdottomaksi.[17][18] Vuoteen 1999 mennessä myös viimeisten havaintopaikkojen merimarunakasvustot olivat tuhoutuneet.[22]

Laji on nykyään uhanalainen esimerkiksi Norjassa, jossa pilkkupussimittari on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi lajiksi. Norjan vuoden 2010 lajien uhanalaisuusarvioinnin mukaan pilkkupussimittarin vaarantumisen taustalla on erityisesti levinneisyysalueen pieni koko sekä lajille soveliaan elinympäristön määrän ja laadun ennustettu väheneminen.[23] Viimeisin havainto lajista on Norjastakin jo vuosien takaa, vuodelta 1984. Pilkkupussimittarista on maassa havaintoja vain kahdelta pieneltä alueelta Bærumin kunnasta Oslovuonon sisäosissa. Maankäytön paine alueella on suuri ja viimeisimmän lajin havainnon paikkakin on osittain jäänyt golfkentän laajennuksen alle. Lajin tärkeimpinä suojelutoimina maassa pidetään sen mahdollisten elinpaikkojen säilyttämistä rakentamattomina sekä alueiden umpeenkasvun hillitsemistä.[10]

Suomessa pilkkupussimittarilla ei ole uhanalaisuusluokitusta ja sen populaatiokoko vaikuttaa vakaalta. Lajista tehtyjen havaintojen määrä on pysynyt suhteellisen samana koko sinä aikana, jolta maasta on olemassa tilastoituja tietoja. Suurin osa pohjoisimpien luonnontieteellisten maakuntien löydöistä on tosin tehty ennen vuotta 1988, eikä niistä ole uudempia havaintoja pilkkupussimittarista.[13]

Lajin nimi

Jean Auguste Dominique Ingresin maalaus Jupiter ja Thetis (1811).

Pilkkupussimittarin nykyisen suvun tieteellinen nimi Thetidia viittaa Thetisiin, yhteen kreikkalaisen mytologian nymfeistä.[24] Lajin kuvasi alun perin Johann Christian Fabricius vuonna 1787, jolloin hän sijoitti sen silloiseen sukuun Phalaena. Lajin sukulaisuussuhteet ovat kuitenkin muuttuneet historian aikana useaan kertaan; viimeksi vuonna 1994 pilkkupussimittari ehdotettiin siirrettäväksi sukuun Antonechloris.[3]

Perhosen lajinimi smaragdaria taas tulee latinan ja kreikan kielen vihreää jalokiveä eli smaragdia tarkoittavasta sanasta (lat. smaragdus; kreik. σμάραγδος, smáragdos).[24] Samaan viittaavat myös pilkkupussimittarin monet muut erikieliset nimet: esimerkiksi englanniksi laji on Essex Emerald, "Essexin smaragdi", ruotsiksi taas smalband smaragdmätare, "kapeanauhainen smaragdimittari" ja saksaksi yksinkertaisesti Smaragdspanner, "smaragdimittari"[13]

Lajin vanha suomenkielinen nimi oli täplätön pussimittari, joka esiintyi ensimmäisen kerran J. E. Aron teoksessa Suomen perhoset vuonna 1900. Teoksessa laji oli vielä sijoitettu "pussimittarien" Phorodesma-sukuun. [4] Aron kirja oli ensimmäinen suomen kielellä julkaistu perhoskirja, ja sitä varten oli myös luotu suomenkieliset nimet kaikille Suomesta tavatuille suurperhosille.[25] Täplätön pussimittari, kuten useimmat muutkin kirjan lajinimistä, oli ilmeisesti lehtori A. J. Melan antama.[26]

Seuraava kattava julkaisu Suomen perhosista ilmestyi 1930- ja 1940-luvuilla Suomen eläimet -kirjasarjassa, jonka viides osa Mittarit ilmestyi 1946. Lajia kutsuttiin siinäkin vielä täplättömäksi pussimittariksi, mutta se oli siirretty uuteen "pussimittarien" Euchloris-sukuun, johon nyt kuului myös täplikäs pussimittari, nykyinen laikkupussimittari.[8] Nykyisen nimensä pilkkupussimittari sai 1980-luvulla, kun Suomen Perhostutkijain Seuran julkaisemaa Suomen perhoset -kirjasarjaa varten myös Suomessa tavattujen mittareiden nimistöä uudistettiin. Uusi nimistö perustui pääosin K. J. Vallen jo Suomen eläimet -sarjassa käyttämiin nimimuotoihin, mutta joillekin lajeille haluttiin antaa esimerkiksi kieliasultaan uudenaikaisemmat tai kuvaavammat nimet. Tässä yhteydessä nimistötyöstä päävastuussa ollut Kauri Mikkola muutti täplättömän pussimittarinkin nimen nykyiseksi pilkkupussimittariksi.[27]

Lähteet

  • Johan Emil Aro: Suomen perhoset – paraiden lähteiden mukaan sommitteli J. E. Aro. Wanamon kirjoja n:o 1. Helsinki: Otava, 1900. Teoksen verkkoversio (pdf).
  • Axel Hausmann: The geometrid moths of Europe, Volume 1: Introduction, Archiearinae, Orthostixinae, Desmobathrinae, Alsophilinae, Geometrinae. Stenstrup: Apollo Books, 2001. ISBN 87-88757-35-8. (englanniksi)
  • Kathy H. Hodder ja James M. Bullock: Translocations of native species in the UK: implications for biodiversity. Journal of Applied Ecology, 1997, 34. vsk, nro 3, s. 547–565. Tiivistelmän verkkoversio. (englanniksi)
  • Larry Huldén (toim.): Suomen suurperhosatlas. Helsinki: Suomen Perhostutkijain Seura & Luonnontieteellinen keskusmuseo, 2000. ISBN 951-98525-0-6.
  • John Atle Kålås, Åslaug Viken, Snorre Henriksen & Sigrun Skjelseth (toim.): Norsk rødliste for arter 2010 – The 2010 Norwegian Red List for Species. Trondheim: Artsdatabanken – Norwegian Biodiversity Information Centre, 2010. ISBN 978-82-92838-26-6. Teoksen verkkoversio. (norjaksi), (englanniksi)
  • Kauri Mikkola, Ilkka Jalas & Osmo Peltonen: Suomen perhoset – Mittarit 1. Tampere: Suomen Perhostutkijain Seura, 1985. ISBN 951-99620-7-7.
  • Kauri Mikkola, Jussi Murtosaari & Kari Nissinen (toim.): Perhosten lumo – Suomalainen perhostieto. Suomen Perhostutkijain Seuran 50-vuotisjuhlajulkaisu. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-3317-6.
  • Timothy R. New: Moths (Insecta: Lepidoptera) and conservation: background and perspective. Journal of Insect Conservation, 2004, 8. vsk, nro 2–3, s. 79–94. Tiivistelmän verkkoversio. (englanniksi)
  • Mark Parsons, David Green, Nigel Bourn & Paul Waring (toim.): Lepidoptera Conservation Bulletin, Huhtikuu 1999 – maaliskuu 2000, nro 1, s. 1–34. Artikkelin verkkoversio (pdf). (englanniksi)
  • Uunio Saalas: Suomalaisista hyönteisnimistä. Acta Forestalia Fennica, 1934, 40. vsk, nro 27, s. 641–672. Suomen metsätieteellinen seura.
  • Pasi Sihvonen: Pikkupussimittarin (Thetidia smaragdaria) aamuaktiivisuus. Baptria, 2006, 31. vsk, nro 2, s. 36–37. Suomen Perhostutkijain Seura.
  • Bernard Skinner: Colour Identification Guide to Moths of the British Isles. Hong Kong: Viking, 1984. ISBN 0-670-80354-5. (englanniksi)
  • Peder Skou: The geometroid moths of North Europe (Lepidoptera: Drepanidae and Geometridae). Tanskankielisestä alkuteoksesta kääntänyt Elisabeth Folino. Leiden: E.J. Brill, 1986. ISBN 90-04-07859-2. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Anne Waite (toim.): The Kent Red Data Book: a provisional guide to the rare and threatened flora and fauna of Kent. Kent County Council, 2000. ISBN 978-1901509472. Teoksen verkkoversio (pdf). (englanniksi)
  • K. J. Valle: Suurperhoset – Macrolepidoptera 4, Mittarit – Geometrae. Suomen eläimet – Animalia Fennica 5. Porvoo: WSOY, 1946.

Viitteet

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l Mikkola ym: Suomen perhoset – Mittarit 1, s. 53–54.
  2. ↑ a b c d e f g h i j k Hausmann: The geometrid moths of Europe, Volume 1, s. 152.
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l m Markku Savela: Thetidia Boisduval, 1840 Lepidoptera and some other life forms. 9.9.2009. Viitattu 14.6.2011.
  4. ↑ a b c d e f Aro: Suomen perhoset, s. 184.
  5. ↑ a b c d e f g h i j k l Hausmann: The geometrid moths of Europe, Volume 1, s. 153.
  6. ↑ a b c d e Hausmann: The geometrid moths of Europe, Volume 1, s. 154.
  7. ↑ a b c d e f Skou: The geometroid moths of North Europe, s. 25–26.
  8. ↑ a b c d e f Valle: Mittarit – Geometrae, s. 20–21.
  9. ↑ a b c Hausmann: The geometrid moths of Europe, Volume 1, s. 155–156.
  10. ↑ a b c Smaragdbladmåler – Thetidia smaragdaria (Fabricius, 1787) Norges sommerfugler. 27.5.2011. Norsk entomologisk forening (NEF), Zoologisk museum (Universitetet i Oslo) & Norsk institutt for skogforskning (NISK). Viitattu 1.7.2011. (norjaksi)
  11. ↑ Bert Gustafsson: Antonechloris smaragdaria Svenska fjärilar. 26.1.2011. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 5.7.2011. (ruotsiksi)
  12. ↑ Rapportsystemet för småkryp (Haku termillä "Antonechloris smaragdaria") Artportalen.se. 5.7.2011. ArtDatabanken & Naturvårdsverket (Swedish Species Information Centre and Swedish Environmental Protection Agency). Viitattu 5.7.2011. (ruotsiksi)
  13. ↑ a b c Huldén: Suomen suurperhosatlas, s. 80.
  14. ↑ a b Sihvonen: Pilkkupussimittarin (Tethidia smaragdaria) aamuaktiivisuus, s. 36. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”sihvonen” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  15. ↑ a b c Skinner: Colour Identification Guide to Moths of the British Isles, s. 17.
  16. ↑ a b Ian Kimber: 1668 Essex Emerald Thetidia smaragdaria ukmoths.org.uk. 2011. UKMoths. Viitattu 14.6.2011. (englanniksi)
  17. ↑ a b c Waite (toim.): The Kent Red Data Book, s. 279.
  18. ↑ a b c d New: Moths (Insecta: Lepidoptera) and conservation, s. 88.
  19. ↑ Legal protection for moths Butterfly Conservation. Viitattu 6.7.2011. (englanniksi)
  20. ↑ Schedule 5 Section 9.4a of the Wildlife & Countryside Act 1981 2011. UKWildlife. Viitattu 6.7.2011. (englanniksi)
  21. ↑ Hodder & Bullock: Translocations of native species in the UK, s. 553.
  22. ↑ Parsons, Green, Bourn & Waring (toim.): Lepidoptera Conservation Bulletin, s. 7.
  23. ↑ Kålås ym. (toim.): Norsk rødliste for arter 2010, s. 302.
  24. ↑ a b Adolf V. Streng: Latinalais - suomalainen sanakirja. 4. painos, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 196. Jyväskylä: SKS, 1992. ISBN 951-717-741-0.
  25. ↑ Saalas: Suomalaisista hyönteisnimistä, s. 647.
  26. ↑ Mikkola, Murtosaari & Nissinen (toim.): Perhosten lumo, s. 14.
  27. ↑ Mikkola ym: Suomen perhoset – Mittarit 1, s. 15–16.

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pilkkupussimittari&oldid=10462743”