Tiistenjoki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tiistenjoki on Lapuan kaupunkiin kuuluva kylä, joka sijaitsee Lapuan kaupungin kaakkoiskulmalla, kantatie 66:n ja Vasunmäentien varrella. Tiistenjoen seudun maisemaa hallitsee kylän läpi virtaava Lapuanjoki sekä alavat peltomaisemat ja runsas metsä. Näkyvimpänä maamerkkinä toimii Tiistenjoen kirkko ja sen korkea kirkkotorni.

Tiistenjoen nykyinen kirkko on vihitty käyttöön vuonna 1953. Tiistenjoen ensimmäinen 1915 rakennettu kirkko tuhoutui vuonna 1941 kylällä riehuneessa rajussa tulipalossa. Kirkon on suunnitellut lapualainen rakennusmestari Eero Ojaniemi. Tiistenjoella toimi 1962–1974 yksityinen yhteiskoulu, joka peruskoulu-uudistuksen myötä muuttui ala-asteeksi. Paavolassa sijaitsee kotiseutumuseo.

Kylän elinkeinoelämä on pääosin maatalouteen nojaavaa. Lisäksi kylässä toimii oma pankki ja baari. Teollisuutta kylässä edustaa Paavolaan vuonna 1962 perustettu Peuralan Konepaja Oy. Tiistenjoella harjoitetaan myös matkailupalveluita läheisen Tiisijärven mökkikylässä. Tiistenjoella on ollut mylly Lapuanjoen vieressä vuodesta 1846, josta nyt ovat jäljellä vain rauniot.

Tiistenjoen kylän nimen on arveltu syntyneen joko Tiisa-nimisestä satakuntalaisesta suku- tai paikannimestä tai metsänhaltija Tapion avustajasta Tiisasta, jonka tehtävänä oli suojella metsän eläimiä. Kylän lähellä sijaisevat Iso- ja Vähä-Tiisijärvi, joista jälkimmäinen on kasvanut lähes kokonaan umpeen. Isosta-Tiisijärvestä laskee Lapuanjokeen Tiisipuro ja Vähästä-Tiisijärvestä Tiistenjoki-niminen puro.

Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.