Siirry sisältöön

Tenet

Wikipediasta
Tenet
Ohjaaja Christopher Nolan
Käsikirjoittaja Christopher Nolan
Tuottaja
Säveltäjä Ludwig Göransson
Kuvaaja Hoyte van Hoytema
Leikkaaja Jennifer Lame
Tuotantosuunnittelija Nathan Crowley
Pukusuunnittelija Jeffrey Kurland
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdistynyt kuningaskunta
Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö
Levittäjä Warner Bros. Pictures[1]
Ensi-ilta
Kesto 150 minuuttia[2]
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 205–225 miljoonaa dollaria[3]
Tuotto 363,1 miljoonaa dollaria[4]
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
AllMovie

Tenet on vuonna 2020 ensi-iltansa saanut brittiläis-yhdysvaltalainen tieteistoimintatrilleri, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Christopher Nolan. Sen pääosia esittävät John David Washington, Robert Pattinson, Elizabeth Debicki, Dimple Kapadia, Michael Caine ja Kenneth Branagh.

Elokuvan kuvaukset alkoivat toukokuussa 2019, ja sitä kuvattiin seitsemässä maassa:[5] Tanskassa, Virossa, Intiassa, Italiassa, Norjassa, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa.[6]

Tenetin alkuperäinen ensi-ilta oli suunniteltu olevan 17. heinäkuuta 2020, mutta koronaviruspandemian vuoksi ensi-iltaa siirrettiin neljä kertaa. Yhdysvalloissa Tenet tuli teatterilevitykseen vasta myöhemmin, syyskuussa 2020. Suomessa se sai ensi-iltansa 26. elokuuta 2020.[7][8][9][10] Elokuva sai pääosin positiivisia arvosteluja kriitikoilta, ja se palkittiin parhaiden erikoistehosteiden Oscarilla vuoden 2021 gaalassa sekä se oli myös ehdolla parhaan lavastuksen palkintoon.

Tenet-nimisen organisaation operaattorin (John David Washington) tehtävänä on estää kolmas maailmansota.[11][12]

Elokuvan nimet ja tapahtumat viittaavat latinankieliseen palindromiin, joka muodostaa niin kutsutun taikaneliön:[13]

R O T A S S A T O R
O P E R AA R E P O
T E N E TT E N E T
A R E P OO P E R A
S A T O RR O T A S

”14. päivänä” päähenkilö johtaa CIA:n salaista operaatiota Kiovan oopperataloon lavastetun terroristipiirityksen aikana. Hänet pelastaa KORD-joukoilta naamioitu toimija, jonka laukussa on oranssi koriste. Päähenkilö saa haluunsa artefaktin, mutta hänen tiiminsä jää vangiksi ja joutuu kidutettavaksi. Hän nielaisee itsemurhapillerin, mutta herää ja saa tietää sen olleen väärennös – testi, jonka vain hän läpäisi. Hänet värvätään salaiseen ”Tenet”-järjestöön, joka perehdyttää hänet esineisiin, joiden entropia on ”käänteinen” ja jotka liikkuvat ajassa taaksepäin. Yhdessä yhteyshenkilönsä Neilin kanssa hän jäljittää käänteiset ammukset Priya Singhiin, Mumbaissa toimivaan asekauppiaaseen.

Priya paljastaa olevansa myös Tenetin jäsen ja kertoo, että mies, joka käänsi hänen luotiensa suunnan – venäläinen oligarkki Andrei Sator – kommunikoi tulevaisuuden kanssa. Satorin vieraantunut vaimo Kat Barton on taidearvioija, joka on todistanut aidoksi tämän ystävän Arepon väärentämän Goyan maalauksen. Sator osti maalauksen ja käytti sitä kiristääkseen Katin pysymään luonaan. Saadakseen Katin avun päähenkilö ja Neil yrittävät varastaa maalauksen Satorin vapaavarastosta Oslon lentokentällä, mutta heidät pysäyttää kaksi naamioitua miestä, jotka ilmestyvät koneen molemmin puolin. Mumbaissa Priya selittää koneen olleen ”kääntöportti” — laite, joka kääntää entropian. Miehet olivat sama henkilö, mutta matkalla vastakkaisiin suuntiin ajassa. Hän paljastaa, että Sator sabotoi CIA-tiimiä, mutta artefakti on KORD-joukkojen hallussa ja kyseessä on asekelpoinen plutonium.

Uskoen päähenkilön tuhonneen väärennöksen, Kat esittelee hänet Satorille Italiassa. Sator suostuu auttamaan artefaktin ryöstössä, minkä päähenkilö ja Neil toteuttavat Tallinnassa, mutta he joutuvat käänteisen Satorin väijyttämiksi, joka pitää Katia panttivankina. Päähenkilö piilottaa artefaktin ja pelastaa Katin, mutta heidät vangitaan uudelleen ja viedään Tallinnan vapaavarastoon. Siellä käänteinen Sator kuulustelee heitä artefaktin sijainnista ja ampuu Katia käänteisellä luodilla. Komentaja Ivesin johtamat Tenet-joukot saapuvat, mutta Sator pakenee kääntöporttiin. Pelastaakseen Katin he kääntyvät itsekin portin läpi. Käänteinen päähenkilö ajaa takaisin väijytyspaikalle noutaakseen piilotetun artefaktin, mutta kohtaa Satorin, joka voittaa hänet ja ottaa sen haltuunsa.

Palatakseen normaaliin ajan kulkuun päähenkilö matkustaa ajassa kauemmas taaksepäin Oslon vapaavarastoon, taistelee menneisyyden itseään vastaan ja astuu kääntöporttiin Neilin ja Katin seuratessa. Myöhemmin Oslossa Priya kertoo hänelle, että Satorilla on nyt hallussaan Algoritmin kaikki yhdeksän palaa. Algoritmi on laite, jota tulevaisuuden vastustajat tarvitsevat kääntääkseen koko maailman entropian ja tuhotakseen menneisyyden. Priyan suunnitelmana oli antaa Satorin saada artefakti, jotta tämä paljastaisi muut kahdeksan palaa valmistellessaan kätköään. Muistellessaan aiempaa keskusteluaan sir Michael Crosbyn kanssa, päähenkilö tajuaa paikan olevan ydinräjähdyksen hyposentri Satorin kotikaupungissa, suljetussa Stalsk-12-kaupungissa, ja räjähdyksen tapahtuvan 14. päivänä.

Tenetin laivalla, joka matkaa takaisin kohti 14. päivää, Kat paljastaa Satorin sairastavan parantumatonta syöpää ja haluavan tuhota koko ihmiskunnan. He päättelevät, että Kiovan oopperatalon piirityksen jälkeen Sator palaa perhelomalle Vietnamiin riistääkseen henkensä, jolloin kätkön koordinaatit lähtevät tulevaisuuteen kuolleen miehen kytkimen kautta.

Kun 14. päivä koittaa, Kat esiintyy menneisyyden itsenään Vietnamissa samalla kun Tenet-joukot Stalsk-12:ssa yrittävät saada Algoritmin haltuunsa. He käyttävät ”ajallista pihtiliikettä”, jossa käänteiset ja kääntymättömät joukot luovat hämäyksen, jotta päähenkilö ja Ives voivat varastaa Algoritmin ennen räjähdystä. Satorin kätyri Volkov vangitsee heidät hyposentriin. Vietnamista soittava Sator selittää, että tulevaisuuden vastustajat yrittävät estää ilmastonmuutoksen aiheuttamat katastrofit. Juuri kun Volkov on aikeissa teloittaa päähenkilön, käänteinen sotilas, jolla on oranssi koriste, ilmestyy ja uhraa itsensä, mahdollistaen päähenkilön ja Ivesin paon Algoritmin kanssa. Stalsk-12:n hyposentri räjähtää samalla hetkellä, kun Kat tappaa Satorin Vietnamissa.

Stalsk-12:ssa päähenkilö, Neil ja Ives sopivat Algoritmin palojen erottamisesta ja piilottamisesta. Päähenkilö huomaa oranssin koristeen Neilin laukussa. Neil paljastaa, että tulevaisuuden päähenkilö värväsi hänet menneisyydessä ja että Neil on tuntenut hänet jo pitkään. Neil jättää heille oman palansa Algoritmista ja kääntyy palatakseen hetkeen, jossa hän uhraa itsensä hyposentrissa. Myöhemmin Lontoossa Priya aikoo tappaa Katin säilyttääkseen Tenetin salaisuuden. Tajuttuaan olevansa Tenetin luoja, päähenkilö tappaa Priyan ja seuraa, kuinka Kat lähtee poikansa kanssa.

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 John David Washington  Päähenkilö[14]  
 Robert Pattinson  Neil  
 Elizabeth Debicki  Katherine ”Kat” Barton  
 Dimple Kapadia  Priya Singh  
 Michael Caine  Sir Michael Crosby  
 Kenneth Branagh  Andrei Sator  
 Martin Donovan  Fay  
 Fiona Dourif  Wheeler  
 Yuri Kolokolnikov  Volkov  
 Himesh Patel  Mahir  
 Clémence Poésy  Barbara  
 Aaron Taylor-Johnson  Ives  
 Denzil Smith  Sanjay Singh  
Helsingin Sanomat
Jussi Ahlroth
5/5 tähteä[15]
Episodi
Jussi Huhtala
4/5 tähteä[16]
Muropaketti
Tuukka Hämäläinen
4/5 tähteä[17]
Hufvudstadsbladet
Martina Moliis-Mellberg
2/5 tähteä[13]
Voima
Ilona Iida Simes
1/5 tähteä[18]
  1. 1 2 3 4 5 Credits DNEG. 11.5.2020. Viitattu 13.6.2020. (englanniksi)
  2. "[국외영화 테넷"[Foreign Movie] Tenet]] Korea Media Rating Board. Viitattu 16.7.2020. (koreaksi)
  3. Katz, Brandon: Christopher Nolan Stands to Make a Mountain of Money If 'Tenet' Hits Theaters Observer. 19.5.2020. Viitattu 13.6.2020. (englanniksi)
  4. Tenet (2020) Box Office Mojo. Viitattu 4.11.2020. (englanniksi)
  5. Bankhurst, Adam: Christopher Nolan Begins Filming New Espionage Action Movie, Tenet IGN. 22.5.2019. Viitattu 13.8.2020. (englanniksi)
  6. Vyavahare, Renuka: Christopher Nolan wraps up his ten-day Mumbai schedule in just five days; leaves for LA The Times of India. 22.9.2019. Viitattu 13.8.2020. (englanniksi)
  7. D'Alessandro, Anthony: 'Tenet' Moves To July 31; 10th Anniversary Re-release Of Christopher Nolan's 'Inception' To Go On July 17 Deadline Hollywood. 12.6.2020. Viitattu 3.7.2020. (englanniksi)
  8. McClintock, Pamela: Christopher Nolan's 'Tenet' Delays Release Two Weeks to End of July The Hollywood Reporter. 12.6.2020. Viitattu 3.7.2020. (englanniksi)
  9. D'Alessandro, Anthony: 'Tenet' Undated For Now: Warner Bros. To Announce New Date "Imminently", Pic's Theatrical Global Rollout Won't Be "Traditional" Deadline Hollywood. 20.7.2020. Viitattu 23.7.2020. (englanniksi)
  10. Nolanin odotetulle tieteiselokuvalle Tenetille on vihdoin uusi julkaisupäivä – julkaistaan ensin muualla kuin Yhdysvalloissa Ilta-Sanomat. 28.7.2020. Viitattu 30.7.2020.
  11. Alexander, Julia: Stunning first trailer for Christopher Nolan's Tenet introduces the director's most ambitious film yet The Verge. 19.12.2019. Viitattu 13.6.2020. (englanniksi)
  12. Baron, Zach: Robert Pattinson: A Dispatch From Isolation GQ. 12.5.2020. Viitattu 13.6.2020. (englanniksi)
  13. 1 2 Moliis-Mellberg, Martina: Luftslott och temporala labyrinter. Hufvudstadsbladet, 26.8.2020, s. 20. Artikkelin maksullinen verkkoversio.. Viitattu 26.8.2020. Arkistoitu 31.10.2020.
  14. Schaeffer, Sandy: Tenet's Main Character Is Literally Named Protagonist Screen Rant. 22.5.2020. Viitattu 11.9.2021. (englanniksi)
  15. Ahlroth, Jussi: Tenet – täsmälaukaus aikaamme. Helsingin Sanomat, 26.8.2020, s. B 1–3. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 26.8.2020.
  16. Huhtala, Jussi: Tenet – elokuvan arvostelu Episodi. 24.8.2020. Viitattu 26.8.2020. (englanniksi)
  17. Hämäläinen, Tuukka: Arvostelu – Christopher Nolanin uusi Tenet-elokuva on kovan luokan scifiä – ja vielä vaikeampi kuin Inception Muropaketti. 21.8.2020. Viitattu 26.8.2020. (englanniksi)
  18. Simes, Ilona Iida: Tenet kompuroi ilmiselvyyksiin, ja se on ikävä asia, jos elokuvan tarkoituksena on yllättää. Voima, 31.8.2020. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 9.9.2020.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]