Teemu Mäki

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Teemu Mäki 2011.

Teemu Tuomas Mäki (s. 14. lokakuuta 1967 Lapua) on suomalainen kuvataiteilija, sekä teatteriohjaaja, kirjailija ja kuvataiteen tohtori. Hän toimi kuvataiteiden professorina Taideteollisen korkeakoulun visuaalisen kulttuurin osastolla (eli Aalto-yliopiston Taiteen laitoksella) viisivuotiskauden 2008–2013.[1][2]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mäki suoritti kuvataiteen tohtorin tutkinnon Kuvataideakatemiassa vuonna 2005.[1] Mäki on alun perin taidemaalari, mutta 1990-luvun alusta lähtien hän on tehnyt ja esittänyt valokuvia, videoteoksia ja installaatioita, kuten myös maalauksia ja piirustuksia. Tohtorin tutkintonsa jälkeen Mäki on jakanut aikansa kuvataiteen, kirjallisuuden, esitystaiteen ja tutkimuksen kesken.[3]

Mäki on pitänyt vuoteen 2014 mennessä 50 yksityisnäyttelyä ja osallistunut yli kahteensataan yhteisnäyttelyyn. Vuonna 1997 Mäki palkittiin Suomen Taiteilijaseuran Palokärkipalkinnolla.[1]

Pääteemat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mäki on omien sanojensa mukaan moraalirelativisti, ateisti ja sosialisti.[3] Hän toiminut kolumnistina Voima-lehdessä, jossa hän on ottanut kantaa yhteiskunnallisiin ilmiöihin samaan henkeen kuin taideteoksissaan. Mäellä on pääteemoja, joihin hän palaa yhä uudelleen sekä taideteoksissaan että ei-taiteellisissa kirjoituksissaan ja julkisissa puheissaan. Kulutuskapitalismin kritiikki on niistä yksi ja äärimmäisen sananvapauden puolustaminen on toinen. Kolmas teema on vaatimus kulutuksen nopeasta vähentämisestä ekokatastrofin torjumiseksi. Seksuaali-identiteetti näkyy esimerkiksi hänen valokuvasarjastaan Miten olla mies tai nainen? ja sen esittelytekstistä, jossa Mäki kirjoittaa, että:

Miten olla mies tai nainen? / How to Be a Woman or a Man? on sarja muotokuvia naisista ja miehistä. Monen eri iän, sukupuoliroolin, maailmankatsomuksen ja ammatin naisista ja miehistä. Sarjan valokuvissa yritän tehdä näkyväksi elinikäistä, sisäistä ja ulkoista, kamppailua, jota ihminen käy yrittäessään elää kulttuurimme tuottamien mies- ja naisroolien kanssa.

Kuvasarjan toinen pääaihe on kuolevaisuus, jonka eräs ulottuvuus sukupuolisuus on. Vain ne oliot, jotka eivät lisäänny jakautumalla vaan yhtymällä, tarvitsevat sukupuolia ja seksuaalisuuksia.

Vaikka sukupuolen alkusyy on perimmälti biologinen, on sukupuoli silti pääosin kulttuurin tuotetta. Teemu Mäen näkemyksen mukaan jotkut yrittävät täyttää ympäristön sanelemat roolimalliodotukset, toiset epäröivät mitä roolia tai rooliyhdistelmää pyrkisivät toteuttamaan. Osa muokkaa aktiivisesti annettuja rooleja tai käyvät peräti sotaa stereotyyppisiä rooleja vastaan hyväksymättä mitään tarjolla olevista ihanteista."[4]

Kuolevaisuus vaikuttaa olevan Mäelle teemoista läheisin. Hän väittää, että kaikki ihmisen kokemat merkitykset ja mahdollisuus inhimilliseen intohimoon juontuvat ihmisen kuolevaisuudesta. Tätä teemaa Mäki on käsitellyt muun muassa runokokoelmassaan Kuolevainen, samannimisessä videoteoksessa, valokuvasarjassa Death at Work ja lukuisissa maalauksissa, kuten esimerkiksi teoksessa Vittupää / Pussyhead. Sama teema toistuu jälleen myös hänen toukokuussa 2014 julkaistussa taiteellista tutkimusta käsittelevässä artikkelissaan Nokkakolari – taide ja tutkimus kohtaavat.

Keskustelua ja tutkimusta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jotkut Mäen kolumnien ja taideteosten kannanotot ovat aiheuttaneet kiivasta keskustelua. Hän on muun muassa vastustanut prostituution kriminalisointia väittäen, että jos seksityö on vapaaehtoista, ei se välttämättä ole sen huonompaa työtä kuin muutkaan työt. Tuon vapaaehtoisuuden voi Mäen mukaan yhteiskunta taata vain riittävällä sosiaaliturvalla, ei kielloilla.[5][6]

Suoritettuaan tohtorin tutkinnon Mäki on tehnyt aktiivisesti taiteellista tutkimusta. Hän ohjaa myös useita tohtoriopiskelijoita ja toimii Taiteellisen tutkimuksen tohtoriohjelman (TAhTO) johtoryhmässä ja professuurinsa jälkeen sen ohjausryhmässä (2013 alkaen). Hän on myös taiteellisen tutkimuksen kausijulkaisun Ruukun toimitusneuvoston jäsen[7].

Väitöskirjansa lisäksi Mäki on kirjoittanut kaksi runokokoelmaa[8], useita näytelmiä ja lukuisia artikkeleita. Teatterityönsä hän on ohjannut muun muassa Kiasma-teatteriin, Viirus-teatteriin, Teater Von Krahliin (Tallinnassa) ja Teatteri Takomoon.

Kirjoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Artikkeleita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teatteriohjauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Videoteoksia ja kissantappokohtaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mäki tuli tunnetuksi vuonna 1988 tekemästään videoteoksesta Sex and Death, joka on väkivallan eri muotoja käsittelevä montaasi. 30 minuuttia kestävässä teoksessa on kuuden sekunnin pituinen kohtaus, jossa Mäki tappaa kissan kirveellä. Tämän jälkeen hän ejakuloi ruumiin päälle. Teosta kutsuttiin ”kissantappovideoksi”. Valtion elokuvatarkastamo kielsi teoksen julkisen esittämisen vuonna 1989 pitäen sitä ”raaistavana ja epäsiveellisenä”.[9]

Vuonna 1991 Helsingin hovioikeus tuomitsi Mäen eläinrääkkäyksestä 1 400 markan sakkoihin ja maksamaan 1 700 markkaa korvauksia Helsingin eläinsuojeluyhdistykselle, jolta sai kissan. Hovioikeus katsoi, ettei kissa kuollut riittävän nopeasti, koska Mäen käyttämä kirves oli liian tylsä ja pieni. Mäki oli myös ottaessaan kissan vastaan sitoutunut hoitamaan sitä hyvin ja siihen, ettei sitä saa lopettaa ilman yhdistyksen lupaa.[10]

Vuonna 1994 Valtion taidemuseo osti kokoelmiinsa 20 000 markan hintaan Mäen videoteoksen My Way, a Work in Progress, joka sisältää osia Sex and Death -teoksesta mukaan lukien kissantappokohtauksen. Elokuvatarkastamon päätöksen takia teos oli kuitenkin käytännössä vain tutkijoiden nähtävillä. Asia palasi uudestaan mediaan vuonna 2004, jolloin keskustelu heräsi siitä, että teos oli hankittu Kiasman kokoelmiin. Tämä sai kritiikkiä kansalaisilta, Kiasman sponsoriyrityksiltä ja kulttuuriministeri Tanja Karpelalta. Karpela ilmoitti museolle, että Valtion taidemuseon rahoitus on vaarassa. Teos siirrettiin lopulta Kiasman kokoelmista toisen Valtion taidemuseon yksikön, Kuvataiteen keskusarkiston, kokoelmiin.[9]

Teemu Mäki on kirjoittanut kohua käsittelevän esseen nimeltä Kissa, joka on julkaistu hänen esseekokoelmassaan Näkyvä pimeys. Esseitä taiteesta, filosofiasta ja politiikasta. Siinä hän tuo esiin mm. katsojien tekopyhyyden ja kaksinaismoralismin huomauttamalla, että yleisö kauhistui kissantappokohtauksesta, joka kestää kuusi sekuntia, mutta ohitti kaiken muun vielä pahemman väkivallan, jota koko video on täynnä: dokumenttikuvia sodasta, nälästä, ekokatastrofista ja rakenteellisesta väkivallasta sekä pakkotyöstä. Essee on luettavissa myös hänen kotisivuillaan.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Teemu Mäen ansioluettelo teemumaki.com. 7.5.2014 (päivitetty). Viitattu 10.5.2014.
  2. Teemu Mäki professoriksi Taideteolliseen korkeakouluun Helsingin Sanomat. 9.9.2008. Viitattu 17.11.2010.
  3. a b Teemu Mäki: Curriculum Vitaelähde tarkemmin?
  4. Teemu Mäki: Taiteilijan kotisivu Viitattu 6.9.2014.
  5. Mäki, Teemu: Oikeus huoruuteen Voima. Helmikuu 2006. Viitattu 10.5.2014.
  6. Mäki, Teemu: "Seksi ja työ – essee huoruudesta", teoksessa Minän ja maailman liha (toim. Inkeri Sava, Mika Hannula, Pirkko Anttila, Karolina Kiil), ISBN 978-952-5378-20-7. Akatiimi 2009.
  7. Ruukku, taiteellisen tutkimuksen kausijulkaisu Society for Artistic Research (SAR). Viitattu 6.9.2014.
  8. Jama, Olavi: Majakovski ostarilla (Internet Archive) Parnasso. 11.11.2010. Viitattu 10.5.2014.
  9. a b c Mäki, Teemu: Kissa (Kissakohua käsittelevä essee) Näkyvä pimeys – esseitä taiteesta, filosofiasta ja politiikasta. 2005. Helsinki: Like Kustannus/Kuvataideakatemia. Viitattu 11.3.2009.
  10. Teemu Mäen kissantappovideo 21.5.2004. Helsingin eläinsuojeluyhdistys. Viitattu 10.5.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]