Tavë kosi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tava e kosit

Tavë kosi (alb. Tava e kosit), myös Tave Kosi, Elbasan tava, Tava e Elbasanit tai Tavë Elbasani[1] on albanialainen lammaspata tai jogurttinen lampaanvuoka tai –paistos, jonka valmistaminen sai alkunsa Elbasanista, Albaniassa.

”Tavë kosi” on Albanian perinteinen kansallisruoka[2], jossa albanian kielinen sana ”kos” viittaa vuohenmaidosta valmistettuun jogurttiin ja ”tave” tarkoittaa pannua tai vuokaa. Siksi ”tavë kosi” on pohjimmiltaan jogurttipohjainen vuokaruoka, jonka pääainesosa on karitsan- ja lampaanliha ja jonka paikallisten perinteiden mukaisessa valmistuksessa on myös kreikkalaisia, roomalaisia ja ottomaaniturkkilaisia vaikutteita.

Monet albaanit sanovat ”tavë kosia” klassiseksi mukavuusruoaksi, koska se on yhden astian ruokalaji. Se valmistamiseen käytetään isoa ja syvää uunipataa, jossa karitsan- ja lampaanliha paistetaan mureaksi tavallisen tai risottoriisin, oreganon ja valkosipulin kera jogurttipintakerroksen tai -päällysten alla, ja samassa astiassa ruoka myös tarjotaan.

Eri maiden vaikutteita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albania on Välimeren maa, joka on joutunut muinaisten suurvaltojen, kuten Kreikan- ja Rooman valtakunnan, Turkin sulttaanikunnan eli ottomaanien ja monien muiden anastamaksi. Tavë kosi on peräisin Elbasanista Keski-Albaniasta, jonka alueen sekä arkkitehtuurissa että ruuassa näkyy yleensä eniten islamilaista vaikutusta. Ottomaanien pysyessä tässä maassa pitkäaikaisesti 1400-luvun lopulta aina 1900-luvun alkuun saakka, albanialaisten tapojen oli mukauduttava miehittävien hallitsijoiden niin kansallisiin kuin uskonnollisiin perinteisiin. Suurin osa albanialaisista ruuista koostuu lihasta ja vihanneksista, joista Tavë kosi edustaa tyypillistä islaminuskoisten ruokalajia siinä, että sen valmisteluun käytetään karitsan- ja lampaanlihaa saastuneen sianlihan sijasta.

Muinaisten kreikkalaisten mukana tulivat jogurtti, oliivit ja runsaan oliiviöljyn käyttö. Roomalaisilta tuli tuoreiden yrttien, kuten oreganon, mintun, maustebasilikan ja muiden Välimeren ruokavaliossa yleisten mausteiden käyttö.

Tavë kosin historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämän ruokalajin historian oletetaan ulottuvan vuoteen 1452, jolloin Osmanien valtakunnan sulttaani Mehmet II 25-vuotisen sotansa aikana taas kerran piiritti tuonaikaista Albanian pääkaupunkia Krujaa maan keskiosassa. Silloin Albanian johtaja Skanderbeg esti ottomaanien etenemisen Balkanilla länteen ja valloittajien sotilasleiri asettui alueelle, josta myöhemmin kehittyi Elbasanin kaupunki. Sotamiesten nauttiessa tietyistä vuohen- tai uuhenmaidon pohjaisista vuokaruuista, sulttaania ja hänen armeijaa piirityksen aikana palvelevat paikalliset kokit tähteiden poisheittämisen sijasta alkoivat paistaa niissä karitsanlihaa. Tavë kosista kerrotaan tulleen kansallisruoka sen vuoksi, että Mehmet II rakasti tätä vuohen- tai uuhenmaidosta ja karitsasta valmistetusta paistoksesta.[3] Myöhempinä vuosisatoina, kun Elbasanista kehittyi ottomaanien hallinnonaikainen taloudellisen ja kulttuurisen toiminnan keskus, Tavë kosi tai myös ”tave Elbasani” e. "Elbasanin vuoka" oli pian Albanian epävirallinen kansallinen ruokalaji ja resepti levisi jopa takaisin Turkkiin ja muihin Osmanien valtakunnan laajoihin osiin.[2]

Tavë kosi oli yleensä uunissa paistettua tai kypsennettyä ruokaa, mutta 1870-luvulla sitä alettiin valmistaa vuoka- tai patapaistoksena. Joissain lähteissä sanotaan, että juuri tätä ruokaa tarjoiltiin Ismail Qemalille hänen vieraillessa Vlorëssa ja osallistuessa kansalliskokoukseen. Tarinan mukaan hän oli pyytänyt Elbasan-jogurttivuokaa lähempänä Albanian itsenäisyysjulistusta[4] marraskuussa vuonna 1912.[5] Monet albanialaiset perheet, erityisesti Elbasania ympäröivillä lähialueilla, valmistavat tätä karitsanvuokaa itsenäisyyspäiväjuhlien yhtenä perinteisenä ruokana.

Valmistaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikista vaikutteista huolimatta tämän kansallisen ruokalajin valmistamiseen käytetään suuresti sitä, mitä paikallisesti on saatavilla ja valmistustapoja on monia. Tavë kosi voidaan tehdä oliiviöljyllä, muskottipähkinällä ja pitkäjyväisellä riisillä, sitä paistamalla 1h 15 min -1h 45 minuutin verran[6] tai voilla ja risottoriisillä, jolloin paistoaika on 1h 30 minuuttia.[7] Valmistamiseen voidaan käyttää sekä oliiviöljyä että voita[8] ja huuhdeltua riisiä[9] tai lihapalat ensin keitetään 30 minuutin verran ja sen jälkeen voissa paistetaan 380 asteeseen lämmitetyssä uunissa.[5] Tärkeimmät ainesosat ovat liha, kananmunat, vähän riisiä ja tuoreet vihannekset, joihin lisätään myös aromaattisia ja Välimeren alueiden tyypillisiä mausteita kuten valkosipulia, oreganoa ja muita yrttejä.[1]

Koska tämän liha- ja jogurttivuoan kaloripitoisuus voi nousta melko korkeaksi, suositellaan myös käyttää rasvatonta kreikkalaista jogurttia ja leikata lihasta enimmät rasvat pois. Useimmissa resepteissä edellytetään karitsan olkapäälihan käyttöä, mutta hyvin kelpaa karitsan jalkalihakin. Luista voi vielä seuraavana päivänä keittää lihalientä tai keittoa.[10] Reseptiä voi muuttaa vaihtamalla lampaan kanaan ja laittamalla sen rinnalle raikasta salaattia, jottei annos oli liian yksipuolista. Karitsan voi myös esikypsentää, mikä varmistaa, että liha on pehmeä ja murea. Silloin lisähyötynä on esikypsentämisessä saatava karitsanrasva, joka sopii suurusteen tai jauho-rasvasuuruuden valmistamiseen tai riisin kypsentämiseen. Tämä varmistaa, että karitsan maku leviää kaikkialle paistokseen. Kultaista väriä jogurttikohokas tai -suflee voi paistamisen aikana nousta yli astian reunojen, mutta se tavallisesti laskee uunista ulosotettuna.[2]

  1. a b Argita Shemaj: I-ATE Term of the Week – Albanian Tavë Kosi (Viikon I-ATE-termi - albanialainen Tavë Kosi) 19.10.2019. Terminology Coordination Unit, European Parliament. Viitattu 31.3.2021. (englanniksi)
  2. a b c Nita Ragoonanan: Tavë Kosi 196 Flavors. Viitattu 31.3.2021. (englanniksi)
  3. Daniel Miller: Tave Kosi: The Must-Try Albanian Lamb & Yogurt Casserole (Tavë Kosi: Pakko kokeilla Albanian karitsan- ja jogurttivuoka) 26.1.2021. noteabley.com. Arkistoitu 11.4.2021. Viitattu 31.3.2021. (englanniksi)
  4. Mënyra Perfekte e Përgatitjes së Tavës së Kosit (Täydellinen tapa valmistaa Tavë Kosi) 23.2.2021. AgroWeb. Arkistoitu 15.4.2021. Viitattu 31.3.2021. (albaniaksi)
  5. a b Sonila Zarate: Lamb Yogurt Casserole – Albanian Tave Kosi (Lampaanjogurttivuoka - albanialainen Tav Kosi) 03.4.2019. mediterraneanlatinloveaffair.com. Viitattu 31.3.2021. (englanniksi)
  6. Sillanpään Lammastila: Lammasreseptejä Lampureilta. Albanialainen lammaspata – Tavë kosi 30.3.2017. Lampurin Keittiössä. Viitattu 31.3.2021.
  7. Kaisa: Avainsana: tave kosi. Matkailu avartaa osa 3: Albania 27.11.2016. tunnelmallisiamakuja.com. Viitattu 31.3.2021.
  8. Albanian tavë kosi heneedsfood.com. Arkistoitu 28.1.2021. Viitattu 31.3.2021. (englanniksi)
  9. Rick Stein: Albanian baked lamb with rice (Tavë kosi) (Albanian paistettu karitsa riisillä (Tavë kosi)) BBC Food. Viitattu 31.3.2021. (englanniksi)
  10. Tavë Kosi. Baked Lamb and Yogurt My Albanian Food. Viitattu 31.3.2021. (englanniksi)

Aiheesta myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]