Suomen santarmihallitus
Suomen santarmihallitus eli Suomenmaalainen santarmihallinto (ven. Финляндское жандармское управление, Finljandskoje žandarmskoje upravlenije[1]) oli Suomen suuriruhtinaskunnassa vuosina 1867–1917 toiminut venäläinen virasto ja Venäjän santarmikunnan osa. Viraston tehtäviin kuului valtiollisten rikosten tutkinta sekä passien tarkastukset satamissa ja raja-asemilla. Virasto raportoi havainnoistaan Suomen kenraalikuvernöörille ja se sai toimeksiantoja kenraalikuvernööriltä, prokuraattorilta ja läänien kuvernööreiltä. Santarmit valvoivat järjestystä varuskunnissa, sotilasparaateissa, juhlissa, markkinoilla ja yleisissä kokouksissa. Heidän tehtäviinsä kuului myös matkustajaliikenteen tarkkailu.
Ensimmäiset santarmikomennuskunnat perustettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan jo vuonna 1817 Kuopioon ja Viipuriin samoihin aikoihin kun santarmilaitos perustettiin Venäjällä. Vuonna 1827 Suomesta tuli osa uutta Pietarin santarmipiiriä ja Helsinkiin perustettiin santarmilaitoksen Suomen-esikunta. Suomen santarmihallitus muodostettiin vuonna 1867. Lisäksi perustettiin erillinen Suomen rautateiden santarmipoliisihallitus vuonna 1871. Suomen santarmihallituksen toiminta päättyi vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen, kun Venäjän väliaikainen hallitus lakkautti koko santarmilaitoksen. Sen korvasi Kansan Vapauden Suojeluosasto, joka harjoitti tiedustelutoimintaa väliaikaisen hallituksen alaisuudessa.[2][3]
Santarmihallitus toimi Helsingissä vuodesta 1904 niin sanotussa Ohranan talossa, jossa toimi myös Venäjän salaisen poliisin Ohranan Suomen-osasto. Sitä ennen santarmihallituksen esikunta toimi eri paikoissa Helsingissä, pääasiassa sen päällikön kulloisessakin asunnossa.[3]
Santarmihallituksen arkiston asiakirjoja tiedetään poltetun ainakin vuosina 1902, 1905 ja 1917. Suurin osa santarmihallituksen arkiston asiakirjoista luovutettiin vuosina 1926–1927 Neuvostoliittoon Tarton rauhansopimukseen liittyneen arkistonvaihdon yhteydessä. Jäljellä olevaa aineistoa säilytetään Kansallisarkistossa. Arkiston asiakirjojen pääkielenä oli venäjä. Suurin osa asiakirjoista liittyy vuoden 1905 suurlakon aikaan sekä ensimmäisen maailmansodan vuosiin 1914–1917.[4][5][6]
Suomen santarmipäälliköt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen santarmiesikunnan ja myöhemmin santarmihallituksen päällikköinä toimivat seuraavat henkilöt:[3]
- Johannes Wulffert 1829–1836
- Pavel Lindenbaum 1838–1843
- Karl Gustav von Rehekampff 1843–1854
- August von Tobiesen 1856–1885
- Frans Edvard Tunzelman von Adlerflug 1885–1894
- Theodor von Friedrichs 1894–1899
- Julius Freyberg (Juli Freiberg) 1899–1905
- Boris von Lühde 1906
- Nikolai Jakovlev 1906–1908
- Karl-Rudolf Uthoff (Karl Utgov) 1908–1913
- Aleksandr Jerjomin 1913–1917
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Губернские и уездные жандармские управления (venäjäksi) Путеводители по российским архивам (Internet Archive). Viitattu 14.7.2023.
- ↑ Simola, Matti (toim.): Ratakatu 12. Suojelupoliisi 1949-2009, s. 200–201. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35243-4.
- ↑ a b c Harry Halén: Santarmisto Suomessa: Suomenmaalainen santarmikunta 1817–1917, s. 5–6, 12, 17. Unholan aitta 41. Helsinki 2013.
- ↑ Arkistojen portti : Suomen santarmihallitus Arkistolaitos
- ↑ Suomen santarmihallituksen arkisto (Arkistoitu – Internet Archive) Arkistolaitos
- ↑ Arkistonmuodostaja: Suomen santarmihallitus (Arkistoitu – Internet Archive) Arkistolaitos
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomenmaalaisen santarmihallinnon asiakirjat: luettelo (Arkistoitu – Internet Archive) Arkistolaitos
- Venäläiset sotilasasiakirjat (VESA)-projekti : Santarmihallinnon asiakirjoja (Arkistoitu – Internet Archive) Arkistolaitos
- Sami Suodenjoki: Santarmiyhteyksien stigmatisoimat: ilmiantajat venäläisen virkavallan avustajina Suomen suuriruhtinaskunnassa 1899-1917 Ennen ja nyt 4/2019
- Santarmilaitoksen toiminta Suomessa, Hakkapeliitta, 5.11.1935, nro 45, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot