Sinéad O’Connor

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sinéad O’Connor esiintymässä vuonna 2008.

Sinéad Marie Bernadette O’Connor (s. 8. joulukuuta 1966) on irlantilainen poplaulaja ja lauluntekijä. Hän aloitti uransa 1980-luvun alkupuolella yhtyeessä Ton Ton Macoute.[1] O’Connorin äiti kuoli auto-onnettomuudessa 10. helmikuuta 1985. O’Connor lähti yhtyeestä myöhemmin samana vuonna. Hänen ensimmäinen sooloalbuminsa oli vuonna 1987 ilmestynyt The Lion and the Cobra. Vuonna 1990 ilmestynyt toinen albumi I Do Not Want What I Haven’t Got sisälsi O’Connorin uran toistaiseksi suurimman ja tunnetuimman hitin, Princen kirjoittaman kappaleen ”Nothing Compares 2 U”.

O’Connorilla on neljä lasta. Hän kertoi vuonna 2003 julkisesti olevansa biseksuaali.[2]

1990-luvulla O’Connorilla diagnosoitiin virheellisesti kaksisuuntainen mielialahäiriö, joka korjattiin myöhemmin traumaperäiseksi stressihäiriöksi ja masennukseksi[3]. Traumat johtuvat hänen äitinsä väkivaltaisuudesta. Äiti myös varasteli pakonomaisesti[4]. Lisäksi O’connor joutui 14-vuotiaana "ongelmalapsena" puolentoista vuoden ajaksi pakkotyöhön katolisen kirkon nunnien ylläpitämään "langenneille naisille" tarkoitettuun työlaitokseen; Magdalena-pesulaan (Magdaleenakoti), Dublinin Sisters of Our Lady of Charity laundryyn, jota hän kuvailee vankilaksi[5]. Irlannin valtionjohto on myöhemmin pyytänyt Magdalena-nunnien uhreiksi joutuneilta 10 000 naiselta virallisesti anteeksi[6].

O'Connor ilmoitti lokakuussa 2016 lopettaneensa 30 vuotta jatkuneen kannabiksen käytön ja olevansa kokonaan päihteetön. Hän ilmoitti lokakuussa 2018 kääntyneensä muslimiksi ja vaihtaneensa nimekseen Shuhada’ Davitt.[7][8] Saman vuoden marraskuussa uutisoitiin, että hän pitää nykyisin valkoisia ihmisiä kuvottavina, ja että hän ei halua viettää enää yhtään aikaa valkoisten kanssa, eikä sellaisten, jotka eivät ole muslimeja.[9]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The Lion and the Cobra (1987)
  2. I Do Not Want What I Haven’t Got (1990)
  3. Am I Not Your Girl? (1992)
  4. Universal Mother (1994)
  5. Gospel Oak (1997)
  6. So Far... The Best Of Sinéad O'Connor (1997)
  7. Faith and Courage (2000)
  8. Sean-Nós Nua (2002)
  9. She Who Dwells in the Secret Place of the Most High Shall Abide Under the Shadow of the Almighty (2003)
  10. Collaborations (2005)
  11. Throw Down Your Arms (2005)
  12. Theology (2007)
  13. How about I Be Me (And You Be You)? (2012)
  14. I'm Not Bossy, I'm the Boss (2014)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sinéad O'Connor TV.com
  2. Sinead O'Connor: 'I Am A Rastafarian Despite Anti-Gay Views' Star Pulse 2007
  3. Sinéad O’Connor does NOT have bipolar disorder verywell.com. Viitattu 2.10.2016.
  4. Happy now: Has Sinead O'Connor finally put her pain behind her? independent.co.uk. 13.1.2013. Viitattu 2.10.2016. (englanniksi)
  5. Sinead O’Connor reveals her torment after she was sent to a Magdalene Laundry irishcentral.com. 7.2.2013. Viitattu 2.10.2016.
  6. Irlannin pääministeri pyysi anteeksi Magdalena-nunnien uhreilta Yle Uutiset. Viitattu 2.10.2016.
  7. http://www.iltalehti.fi/viihde/2016102422510395_vi.shtml www.iltalehti.fi. Viitattu 25.10.2016.
  8. http://www.iltalehti.fi/viihde/2016102422510395_vi.shtml (Sinead O’Connor kääntyi muslimiksi ja vaihtoi nimensä - tältä muuttunut laulaja näyttää nykyään) www.iltalehti.fi. Viitattu 31.10.2018.
  9. Muslimiksi kääntynyt Sinéad O'Connor: "En halua viettää enää yhtään aikaa valkoisten kanssa" - Soundi.fi Soundi.fi. Viitattu 7.11.2018.
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.