Koulukoti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Koulukoti on Suomessa lastensuojelulaitos, jonka nykyinen tarkoitus on tarjota nuoren yksilöllisyyttä tukevaa hoitoa, kasvatusta ja opetusta.[1] Koulukotien toiminnasta on säädetty asetuksella valtion koulukodeista (769/1978).[2] Koulukotia tarkoittava nimitys oli vuoteen 1946 saakka kasvatuslaitos.[3] Vuonna 2010 Suomessa oli kahdeksan koulukotia, kuusi valtion ja kaksi yksityisen yhteisön ylläpitämää.[4]

Nykyinen hallinnointi ja tarkoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtion koulukoti on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) alainen lastensuojeluyksikkö, jossa annetaan kasvatusta, hoitoa ja perusopetusta ja siihen liittyvää muuta opetusta sellaisille lastensuojelulain (417/2007) perusteella sijais- tai jälkihuoltoon sijoitetuille lapsille ja nuorille, joita ei voida tarkoituksenmukaisesti kasvattaa ja hoitaa muussa lastensuojeluyksikössä ja jotka eivät sairautensa vuoksi tarvitse muualla annettavaa hoitoa. Valtion koulukodeissa voidaan antaa myös mielenterveyslaissa (1116/1990) tarkoitettuja mielenterveyspalveluja lukuun ottamatta tahdosta riippumatonta hoitoa.[5] Valtion koulukotien toiminta voidaan järjestää laitoshuoltona tai laitoksen johdon alaisena perhehoitona.[6]

Valtion koulukodeissa annettavaa perusopetusta ja siihen liittyvää muuta opetusta ohjaa Opetushallitus. Toimintaa valvovat aluehallintovirastot.[7] Koulukotien koulut siirtyivät Opetustoimen alaisuuteen 1. tammikuuta 1999. Ennen THL:llää koulukotien hallinnosta ja kehittämisestä vastasi Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus (Stakes).[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen ensimmäinen koulukoti (tuolloin kasvatuslaitos), Kylliälän laitos, perustettiin vuonna 1829 Viipurin lähelle. Kasvatuslaitosten laajempi perustaminen tapahtui kuitenkin 1800-luvun lopulla ja valtio perusti ensimmäisen kasvatuslaitosten vasta vuonna 1891. Kaupungistumisen ja teollistumisen myötä kasvaneet yhteiskunnalliset ongelmat loivat perustan laitoksille. Laitoksiin sijoitettiin tuomioistuinten päätöksillä 7–14-vuotiaita lapsia ja laitokset toimivat vankeinhoitohallituksen alaisina. Laitokset olivatkin oikeastaan rikoksia tehneiden lasten pakkohoitolaitoksia ja koulukotityö profiloitui pahantapaisten lasten kasvatustyöksi.[8]

Kasvatuslaitosten nimet muutettiin koulukodeiksi vuonna 1946, kun rangaistuslaitosten maineesta pyritiin eroon. 1950-luvulle saakka kasvatuslaitosten toiminta perustui kustodiaaliseen kasvatusperinteeseen, johon liittyy vahva uskonnollisuus, kuri ja järjestys. Tavoitteena oli antaa nuorille perussivistys ja ammatti, joka katsottiin mahdolliseksi työnteolla ja kristillisellä arvopohjalla.[3]

Koulukotien kovaotteisia kasvatusmenetelmiä alettiin kritisoida ensimmäisen kerran 1950-luvulla ja 1960-luvulla kritiikki voimistui entisestään. Asiaa tutkineiden komiteoiden mukaan koulukotien ruumiilliset rangaistukset olivat välttämättömiä kasvatustyössä.[9] Tuohon aikaa koulukodeissa oli rangaistuksena muun muassa raippoja ja pitkiä eristyksiä putkassa. Koulukodeissa oli myös seksuaalista väkivaltaa sekä simputusta, ja lomille pääsi harvoin, jos koskaan. Vuonna 1964 koulukoteja oli 18.[10]

Sosiologi Vesa Puurosen mukaan “lapsilla ei aina ollut osaa eikä arpaa siihen, että he joutuivat koulukotiin. He eivät olleet välttämättä tehneet mitään väärää, eivätkä vanhemmatkaan. Riitti, että sosiaalilautakunnassa katsottiin, että perheet olivat huonoja, kykenemättömiä huolehtimaan lapsistaan. Monet joutuivat koulukotiin siksi, etteivät he syystä tai toisesta kyenneet käymään koulua. Oli myös koulupinnausta, pikkurikollisuutta, kolttosia, kepposia, kiroilua, valehtelua, uppiniskaisuutta.” Puurosen mukaan koulukodeissa elettiin kurin ja pelon ilmapiirissä, jossa lapsille ei kehittynyt mitään sosiaalisia elämäntaitoja eikä luottamusta muihin ihmisiin. Myöskään koulutusta ei juuri saanut ja Puurosen haastattelemien entisten koulukodin asukkaiden elämässä keskeistä on ollut koulun käymättömyys ja ammatillinen osaamattomuus. Vaikka jotkut olivat pärjänneet hämmästyttävän hyvin ja lukeneet ja oppineet itse, olivat monet olleet pitkään vankiloissa.[11]

Lasten kokemista epäkohdista, kaltoinkohtelusta ja väkivallasta ensimmäisen lastensuojelulain aikaan 1937–1983 tehdyssä tutkimuksessa tuli esille hyvin karkeaa ja pitkäkestoista fyysistä ja henkistä väkivaltaa sekä seksuaalista hyväksikäyttöä. Suomen valtio esitti marraskuussa 2016 valtiollisen anteeksipyynnön väärinkäytösten kohteiksi joutuneille. Arvellaan, että osa uhreista hakee valtiolta korvauksia.[12]


Koulukodit vuonna 2010[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2010 Suomessa oli kahdeksan koulukotia, kuusi valtion ja kaksi yksityisen yhteisön ylläpitämää.[4]

Valtion koulukodit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Harvialan koulukoti (lopettanut toimintansa 1.12.2015)
  • Sippolan koulukoti
  • Limingan koulutuskeskus
  • Sairilan koulukoti (Mikkelin Visulahti)
  • Vuorelan koulukoti (Nummela)[13]
  • Lagmansgården koulukoti (Pännäinen)

Yksityiset koulukodit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kihlman, Sami & Rautiainen, Tomi: Koulukodit esiripun takana – Koulukodit ammattilehtien artikkeleissa ja tieteellisissä julkaisuissa. Erityispedagogiikan pro gradu -tutkielma, kasvatustieteen laitos. Jyväskylän yliopisto, 2010. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 22.12.2013).
  • Laki Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisista lastensuojeluyksiköistä 30.12.2010/1379. Laki Finlexissä (viitattu 22.12.2013). (suomeksi) (ruotsiksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Koulukotiopetus edu.fi. 6.4.2010. Opetushallitus. Viitattu 22.12.2013.
  2. Luku 3 Koulukodit, s. 15. Koulukodit esiripun takana.
  3. a b Luku 3.1 Koulukotien historia Suomessa, s. 20. Koulukodit esiripun takana.
  4. a b Koulukodit edu.fi. 6.4.2010. Opetushallitus. Viitattu 22.12.2013.
  5. 1 § Lain soveltamisala, Laki Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisista lastensuojeluyksiköistä.
  6. 5 § Lastensuojelun järjestäminen, Laki Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisista lastensuojeluyksiköistä.
  7. 2 § Ohjaus, johto ja valvonta, Laki Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisista lastensuojeluyksiköistä.
  8. Luku 3.1 Koulukotien historia Suomessa, s. 19. Koulukodit esiripun takana.
  9. Luku 3.2 Koulukoteihin kohdistunut kritiikki, s. 21. Koulukodit esiripun takana.
  10. Dokumenttiprojekti: Varastettu lapsuus tv1.yle.fi. 23.04.2013. Web Archive (Yleisradio Oy). Viitattu 21.11.2016.
  11. Lastensuojelun satuttama hs.fi. 27.10.2013. Helsinki: Sanoma News Oy. Viitattu 22.12.2013.
  12. Lastenkodissa karmean kohtalon kokenut Sirpa: Valtiollinen anteeksipyyntö ei riittävä. IS 20.11.2016. Viitattu 21.11.2016.
  13. Vuorelan koulukoti THL, valtionkoulukodit.fi. Viitattu 3.7.2019.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jahnukainen, Markku; Kekoni, Taru & Pösö, Tarja (toim.): Nuoruus ja koulukoti. Sarja: julkaisuja / Nuorisotutkimusseura; 43. Helsinki: Nuorisotutkimusseura, 2004. ISBN 952-5464-12-1.
  • Kekoni, Taru; Kitinoja, Manu & Pösö, Tarja: Erityinen huolenpito koulukodeissa. Sarja: raportteja / Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, 1236-0740 ; 36/2008. Helsinki: Stakes, 2008. ISBN 978-951-33-2275-5, ISBN 978-951-33-2276-2 (PDF). Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 22.12.2013).
  • Kitinoja, Manu: Kujan päässä koulukoti : tutkimus koulukoteihin sijoitettujen lasten lastensuojeluasiakkuudesta ja kouluhistoriasta. Sarja: tutkimuksia / Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, 1236-0732; 150. Helsinki: Stakes, 2005. ISBN 951-33-1775-7.
  • Kyppö, Ensio: Ne kovimmat pojat: heidän koulukotinsa yhteiskunnan muutospaineessa: kokemuksia, muistoja ja mietteitä kolmenkymmenen vuoden ajalta. Helsinki: Alea-kirja, 1989. ISBN 951-9429-47-6.
  • Laitala, Marjo & Puuronen, Vesa: Yhteiskunnan tahra?: koulukotien kasvattien vaietut kokemukset. Tampere: Vastapaino, 2016. ISBN 978-951-768-565-8.
  • Lehtonen, K.: Kulttuuriristiriidat koulukotikasvatuksen ongelmana. Sosiaaliturva, 1983, 71. vsk, nro 13, s. 637–638. Helsinki: Huoltaja-säätiö. ISSN 0355-6565.
  • Pakkanen, Tuula: Valtion koulukodit valtakunnallisten erityispalvelujen ja erityisosaamisen tuottajina. Sarja: aiheita / Stakes, 1236-9845; 12/2000. Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, 2000. ISBN 951-33-0914-2.
  • Pekkarinen, Elina: Koulukoti muutoksessa : Selvitys koulukotien asemasta ja tehtävästä. Helsinki : Nuorisotutkimusverkosto, 2017. ISBN 978-952-7175-24-8.
  • Pösö, Tarja: Vakavat silmät ja muita kokemuksia koulukodista. Sarja: tutkimuksia / Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, 1236-0732; 133. Helsinki: Stakes, 2004. ISBN 951-33-1548-7.
  • Pösö, Tarja: Kolme koulukotia : tutkimus tyttöjen ja poikien poikkeavuuden määrittelykäytännöistä koulukotihoidossa. Sarja: Acta Universitatis Tamperensis. Ser. A, 0496-7909; vol 388. Tampere: Tampereen yliopisto, 1993. ISBN 951-44-3442-0.
  • Rissanen, Jori R. & Saloranta, Seppo: Uusi koulukoti - hajautettu kokonaisuus. Oulu: Nuorten ystävät, 1985. ISBN 951-95911-3-3.
  • Salminen, Matti: Koulukotityön sisältö, laatu ja tuloksellisuus. Sarja: aiheita / Stakes, 1236-9845; 13/2001. Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, 2001. ISBN 951-33-1112-0.
  • Siltanen, Anja-Riitta: Rangaistuksesta kuntoutukseen, eristyksestä perheterapiaan : valtion huoltoloitten ja koulukotien kehityslinjoja. Sarja: Sosiaalihallituksen julkaisuja, 0357-8593; 1990, 21. Helsinki: Sosiaalihallitus, 1991. ISBN 951-47-4274-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]