Tämä on lupaava artikkeli.

Ruskokurkkuhaikara

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ruskokurkkuhaikara
Slaty Egret by Neil Gray.jpg
Uhanalaisuusluokitus

Vaarantunut [1]

Vaarantunut

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Haikaralinnut Ciconiiformes
Heimo: Haikarat Ardeidae
Suku: Haikarat Egretta
Laji: vinaceigula
Kaksiosainen nimi

Egretta vinaceigula
(Sharpe, 1895)

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Ruskokurkkuhaikara Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Ruskokurkkuhaikara Commonsissa

Ruskokurkkuhaikara (Egretta vinaceigula) on uhanalainen haikaroiden heimoon kuuluva lintu. Se on pienikokoinen haikaralintu, ja höyhenpeite on pääosin siniharmaa. Lajia tavataan eteläisessä Afrikassa Sambiassa, Botswanassa ja Namibiassa sekä satunnaisissa muissa alueen valtioissa. Reilusti yli puolet yksilöistä elää Botswanan Okavangon suistossa. Lajin elinympäristöihin kuuluu erilaiset kosteikot. Ruskokurkkuhaikara on paikkalintu, vaikkakin se vaeltaa välillä. Lisääntyminen tapahtuu pääsääntöisesti maalis-kesäkuussa.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruskokurkkuhaikara on pienikokoinen ja tumma haikaralintu.[2] Sen pituus on 43–60 senttimetriä ja paino 250–340 grammaa.[3] Aikuisten höyhenpeite on yleensä siniharmaa, joskus sävyltään kalpean siniharmaa. Huonossa valaistuksessa lintu saattaa näyttää mustalta. Valkoinen kurkku ja tummanpunertava etuniska erottuvat vasta läheltä. Jalat ovat vihertävänkeltaiset. Poikaset ovat aikuisia vaaleampia, ja niillä punaruskea ulottuu kaulasta niskaan.[2]

Levinneisyysalue ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruskokurkkuhaikaraa tavataan Sambiassa sekä Botswanan ja Namibian pohjoisosissa. Botswanassa laji elää erityisesti Okavangon suiston ja Chobejoen ympäristössä ja Namibiassa Choben tulvatasangolla ja Caprivin kaistalla. Lisääntymisajan ulkopuolella se vaeltelee enemmän, jolloin sitä tavataan Kongon demokraattisen tasavallan Katangassa, Zimbabwessa ja joskus Etelä-Afrikassa. Lisäksi ruskokurkkuhaikaroita elää mahdollisesti Mosambikissa, Angolassa ja Malawissa. Okavangon suistossa ja Ngamijärvellä elää 2 000–3 000 yksilöä, kun koko populaation yksilömäärä on 3 000–5 000 lintua.[1]

Ruskokurkkuhaikaran elinympäristöihin kuuluvat jokien tulvatasangot, suot ja tilapäiset kosteikot, mutta se välttelee avointa vettä.[1]

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto määrittelee ruskokurkkuhaikaran vaarantuneeksi. Uhkina lajin säilymiselle voi pitää muun muassa Kafuejoen patoamista ja vedensäännöstelyä, riisinviljelyä, eteläamerikkalaisperäisen Salvinia molesta -vesisaniaisen hallitsematonta lisääntymistä sekä myös suurten nisäkkäiden kuten savanninorsun (Loxodonta africana) ja kafferipuhvelin (Syncerus caffer) runsastumista lajin pesimäalueilla.[1]

Käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruskokurkkuhaikara on paikkalintu, mutta se vaeltaa kausittain vesistöjen vedentason muuttumisen takia. Lajin vaellustavat tunnetaan huonosti, mutta satunnaiset havainnot Malawista, Zimbabwesta, Mosambikista ja Etelä-Afrikasta todistavat tavasta harhailla. Sambiassa sitä tavataan ympäri vuoden, mutta siellä lajin ei ole tunnettu lisääntyvän.[1]

Lisääntymisaika on epäsäännöllinen, mutta lisääntyminen tapahtuu useimmiten maalis-kesäkuussa, jolloin vedenkorkeus on usein suurimmillaan. Lisääntyminen tapahtuu usein pienissä yhteiskunnissa, joissa on maksimissaan 60 pesää. Kulhonmuotoinen pesä on yleensä tikuista rakennetulla tasanteella. Laji munii 1–4 munaa.[1]

Ruskokurkkuhaikara käyttää ravintonaan pääsääntöisesti nuoria kaloja, erityisesti kirjoahvenia. Kalattomilla kausittaisilla kosteikoilla laji syö puolestaan aikuisia sammakoita, nuijapäitä ja vesiselkärangattomia.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g BirdLife International 2013: Egretta vinaceigula IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2014. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 23.7.2014. (englanniksi)
  2. a b Slaty Egret Egretta vinaceigula 2014. BirdLife International. Viitattu 23.7.2014. (englanniksi)
  3. Martínez-Vilalta, A.& Motis, A. & Kirwan, G. M.: Slaty Egret (Egretta vinaceigula). Teoksessa del Hoyo, J. et al.: Handbook of the Birds of the World Alive. Barcelona: Lynx Edicions, 2014. Teoksen verkkoversio (viitattu 23.7.2014). (englanniksi)