Ronnebyn kunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ronnebyn kunta
vaakuna
vaakuna
Valtio Ruotsi Ruotsi
Lääni Blekingen lääni
Maakunta Blekinge
Keskustaajama Ronneby
Kuntakoodi 1081
Pinta-ala  ([1])
 – Maa 825,29 km²
Väkiluku (31.12.2021)  ([2]) 29 200
 – Väestötiheys 35,4 as./km²









Ronnebyn alueella sijainneet entiset pitäjät.

Ronnebyn kunta (ruots. Ronneby kommun) on Blekingen läänissä sijaitseva Ruotsin kunta. Maakuntajaossa se kuuluu Blekingeen. Kunnan keskustaajama on Ronneby.[3]

Kunnan maapinta-ala on 825,29 neliökilometriä (1.1.2016)[1] ja asukasluku 29 200 henkeä (31.12.2021).[2]

Kunta sijaitsee Itämeren rannikolla ja sen halki virtaa Ronnebynjoki.

Vuonna 2007 kunnassa oli 77,09 km² peltoa,[4] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[5] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 9,3 prosenttia kunnan maapinta-alasta.

Kuntajaon kehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusien kunnallislakien astuessa voimaan vuonna 1863 nykyisen kunnan alueella sijaitsi Ronnebyn kauppala ja pitäjiä, joista tehtiin maalaiskuntia. Vuonna 1870 muodostettiin Eringsbodan maalaiskunta erottamalla se Tvingistä. Ronnebyn kauppala muutettiin kaupungiksi vuonna 1882.

Vuoden 1952 kuntauudistuksessa muodostettiin seuraavat "suurkunnat":

  • Hallabro (Backaryd ja Öljehult)
  • Tving (Eringsboda ja Tving)
  • Listerby (Edestad, Förkärla, Hjortsberga ja Listerby)

Bräkne-Hoby, Ronnebyn maalaiskunta ja Ronnebyn kaupunki jäivät uudistuksessa ennalleen. Jo vuonna 1963 muodostettiin Kallingen maalaiskunta yhdistämällä Hallabro, osa Tvingiä (vain Eringsboda, ei entistä Tvingin kuntaa) ja Ronnebyn maalaiskunta. Loppuosa Tvingistä kuuluu nykyään Karlskronan kuntaan. Vuonna 1967 Bräkne-Hoby, Kallinge ja Listerby liitettiin Ronnebyn kaupunkiin. Vuonna 1971 Ruotsi siirtyi yhteen kuntamuotoon, jolloin Ronnebyn kaupunki muuttui nykyiseksi Ronnebyn kunnaksi.

Nykyinen vaakuna on entisen Ronnebyn kaupungin vaakuna. Myös eräillä maalaiskunnilla oli oma vaakuna.

Väestönkehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ronnebyn kunnan väestönkehitys 1950–2020
Vuosi Asukkaita
1950
  
28 923
1955
  
28 498
1960
  
27 288
1965
  
28 439
1970
  
29 714
1975
  
30 368
1980
  
30 159
1985
  
29 382
1990
  
28 905
1995
  
29 256
2000
  
28 634
2005
  
28 358
2010
  
28 254
2015
  
28 697
2020
  
29 372
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[6][2]

Kunnan väestö taustan mukaan on esitetty seuraavassa taulukossa.

Tausta Tarkempi jaottelu Henkilöä
(31.12.2015)[7]
%
Ulkomaalaistaustaiset Ulkomailla syntyneet 4 106 14,3
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet ulkomailla 749 2,6
Ruotsalaistaustaiset Ruotsissa syntyneet, joiden vanhemmista toinen syntynyt Ruotsissa ja toinen ulkomailla 1 358 4,7
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet Ruotsissa 22 484 78,3

Hieman vanhempien vuoden 2009 lopun tietojen mukaan kunnassa asui 210 Suomessa syntynyttä,[8] mikä vastasi 0,7 prosenttia kunnan väestöstä.

Vielä vanhempien vuoden 1984 lopun tietojen mukaan 4,7 prosenttia kunnan asukkaista oli ulkomailla syntyneitä. Tuolloin kunnassa asui 293 Suomessa syntynyttä,[9] mikä vastasi 1,0 prosenttia kunnan väestöstä.

Vuoden 2010 tietojen mukaan 20 vuotta täyttäneiden kuntalaisten mediaaninettotulot olivat 175 280 kruunua.[10] Vuodelta 2007 olevan tiedon mukaan kuntalaisten nettovarallisuuden mediaani oli 71 000 kruunua.[11]

Vuoden 2011 lopussa kunnan väestö jakautui eri ikäryhmiin seuraavasti:[12]

  • 0–17-vuotiaat: 18,5 %
  • 18–64-vuotiaat: 57,9 %
  • 65 vuotta täyttäneet: 23,7 %

Ronnebyllä on pitkä ja monipuolinen teollisuushistoria. Kallingeen Ronneby-joen putouksen kohdalle muutti 1800-luvun lopulla aiemmin Smoolannin Kongassa sijainnut Örmo Bruk, josta kehittyi Kockums Jernverks AB, joka valmisti monenlaisia metallituotteita, kuten emaloituja käyttöesineitä vuoteen 1991 asti. Ensimmäinen pieni paperitehdas syntyi 1750-luvulla, ja toimialan viimeinen edustaja paikkakunnalla, Djupaforsin paperitehdas, toimi vuodesta 1868 vuoteen 2014 asti[13].

Ronnebyn nykyisiä teollisuustyönantajia ovat elektroniikkavalmistaja Orbit One, vesileikkausyritykset Water Jet Sweden ja Shape, lattiamateriaaleja valmistavat Tarkett ja Berg & Berg, Alfa Lavalin lämmönsiirrintehdas ja Cetethermin lämpöpumpputehdas. Nordic Vehicle valmistaa erikoisajoneuvoja ja henkilönostimia, Fueltech ajoneuvojen polttoainesäiliöitä, Markisol-Mairo kodintekstiilejä, kaihtimia ja aurinkosuojuksia sekä Kockums Maskin erilaisia metallivalutuotteita.[14]

Seuraava taulukko kuvaa työpaikkojen ja työllisten jakautumista eri elinkeinojen kesken. Luvut on laskettu kahdessa eri Statistiska centralbyrånin tilastossa[15][16] ilmoitettujen perusteellisempien tietojen pohjalta. "Päiväväestö" (ruots. dagbefolkning) kertoo kunnassa sijaitsevista työpaikoista ja "yöväestö" (ruots. nattbefolkning) puolestaan kunnassa asuvien elinkeinosta. Työpaikkaomavaraisuus on laskettu päivä- ja yöväestön suhteena. Alkutuotanto tarkoittaa maa- ja metsätaloutta sekä kalastusta. Jalostuksen kohdalla on laskettu yhteen tavaranvalmistus- ja kierrätysteollisuus, energia- ja ympäristöyritykset sekä rakennusteollisuus. Muut toimialat on laskettu palveluihin lukuun ottamatta niitä, joiden elinkeino on tuntematon.

Työpaikat ja työlliset vuonna 2010
Elinkeino
Työpaikat
(%)
Työlliset
(%)
  alkutuotanto 3,4 3,1
  jalostus 30,3 29,0
  palvelut 65,3 66,8
  tuntematon 1,0 1,1
  Työpaikkoja ja työllisiä 11 302 12 215
  työpaikkaomavaraisuus 92,5

Kunnassa on 9 taajamaa, joiden osuus kunnan väestöstä vuoden 2010 lopussa oli 75,6 prosenttia.[17] Taajamien ulkopuolella asui tuolloin 6 889 asukasta.[17] Seuraavassa on lueteltu kunnan alueella sijaitsevat taajamat väkilukuineen:[18]

# Taajama Väkiluku
(31.12.2010)
1 Ronneby 12 029
2 Kallinge 4 561
3 Bräkne-Hoby 1 689
4 Listerby 883
5 Johannishus 748
6 Ronnebyhamn 537
7 Backaryd 365
8 Eringsboda 299
9 Hallabro 254

Kunnan keskustaajama on lihavoitu.

Entiset taajamat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa on tilastoitu taajamaväestö aikaisemmin myös vuosina 1960, 1965, 1970, 1975, 1980, 1990, 1995, 2000 ja 2005. Jonakin tai joinakin näistä vuosista kunnassa on ollut myös seuraavan luettelon mukaiset taajamat, jotka eivät enää ole taajamia:[19]

Yli 200 asukkaan taajamien lisäksi kunnassa on vuoden 2010 tietojen perusteella myös seuraavat 50–199 asukkaan pientaajamat:[20]

Asteriski (*) tarkoittaa, että pientaajama kuuluu osittain toiseenkin kuntaan. Färmanstorp kuuluu osin myös Karlskronan kuntaan.[21]

Entiset pientaajamat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa on tehty tilastoja pientaajamista aikaisemmin myös vuosina 1990, 1995, 2000 ja 2005. Seuraavat paikkakunnat ovat olleet pientaajamia jonakin tai joinakin vuosina vuosien 1995, 2000 ja 2005 aikana, mutta ne eivät olleet pientaajamia vuonna 2010:[22]

Kunnanvaltuusto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa valitaan joka neljäs vuosi edustajat valtiopäiville, aluevaltuustoihin ja kunnanvaltuustoihin. Seuraavassa taulukossa on esitetty valtiopäivillä edustettuina olevien puolueiden saamat valtuustopaikat Ronnebyn kunnanvaltuustossa vuodesta 1973 lähtien.

Kunnanvaltuuston paikkajakauma 1973–2022[23]
Puolue
1973 1976 1979 1982 1985 1988 1991 1994 1998 2002 2006 2010 2014 2018 2022
  Maltillinen kokoomus 5 5 7 8 8 6 8 7 8 7 9 11 9 9 {{{m2022}}}
  Keskustapuolue 13 13 11 10 7 7 7 5 5 6 6 6 5 4 {{{c2022}}}
  Liberaalit 4 4 4 2 5 4 4 3 3 5 3 3 2 2 {{{fp2022}}}
  Kristillisdemokraatit 0 0 0 0 0 1 2 1 3 2 1 1 1 1 {{{kd2022}}}
  Ympäristöpuolue vihreät 0 0 0 0 1 3 1 2 2 1 1 2 2 1 {{{mp2022}}}
  Ruotsin sosiaalidemokraattinen työväenpuolue 25 25 25 27 26 26 24 24 19 21 19 15 17 15 {{{s2022}}}
  Vasemmistopuolue 2 2 2 2 2 2 2 3 6 4 3 3 3 2 {{{v2022}}}
  Ruotsidemokraatit 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 3 5 8 13 {{{sd2022}}}
  Muut 0 0 0 0 0 0 1 4 3 2 4 3 2 2 {{{övr2022}}}
  Yhteensä[24] 49 49 49 49 49 49 49 49 49 49 49 49 49 49 Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”{”.
Kartta Ronnebyn kunnan piireistä.

Vuodesta 2016 alkaen kunta on jaettu seuraaviin piireihin:

Vuoden 2012 aluejaon mukaan kunnassa on seuraavat Ruotsin kirkon seurakunnat:[25]

  • Ronneby
  • Bräkne-Hoby

Historialliset seurakunnat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavassa luettelossa on mainittu kaikki nykyisen kunnan alueella sijainneet seurakunnat.[26] Jos seurakunta on lakkautettu, niin sen perässä on asteriski (*). Mahdolliset suluissa lukevat nimet ovat seurakunnan vaihtoehtoisia tai vanhempia nimiä. Jos nimen perässä lukee kbfd, niin kyseessä "kirkonkirjapiiri" (ruots. kyrkobokföringsdistrikt), joka ei ole muodostanut omaa seurakuntaa, vaikka ne seurakuntiin rinnastetaankin.

  • Backaryd
  • Bräkne-Hoby (Hoby)
  • Edestad
  • Eringsboda
  • Förkärla
  • Kallinge kbfd (Bredåkra kyrkoområde)
  • Listerby
  • Ronneby
  • Ronneby kbfd
  • Öljehult
  1. a b Kommunarealer den 1 januari 2016 (km²) (XLSX) Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.6.2016. (ruotsiksi)
  2. a b c Folkmängden efter region, civilstånd, ålder och kön. År 1968 - 2021 Statistiska centralbyrån. Viitattu 17.5.2022. (ruotsiksi)
  3. Ronneby Nationalencyklopedin. NE Nationalencyklopedin AB. Arkistoitu 17.8.2016. Viitattu 5.7.2016.
  4. Åkerarealens användning efter kommun och gröda. År 1981, 1985, 1989-1995, 1999-2007 25.11.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  5. Land- och vattenareal per den 1 januari efter region och arealtyp (uppdateras ej). År 2000-2011 9.3.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  6. Folkmängden i Sveriges kommuner 1950-2011 enligt indelning 1 januari 2012 (XLS) 20.2.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.8.2012. (ruotsiksi)
  7. Antal personer med utländsk eller svensk bakgrund (fin indelning) efter region, ålder i tioårsklasser och kön. År 2002 - 2015 Statistiska centralbyrån. Viitattu 18.6.2016. (ruotsiksi)
  8. Utrikes och inrikes födda kommunvis efter födelseland den 31 december 2009 enligt indelningen den 1 januari 2010 (XLS) Tabeller över Sveriges befolkning 2009. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  9. Folkmängd 31 dec 1984 enligt indelningen 1 jan 1985: Del 3 Fördelning efter kön, ålder, civilstånd och medborgarskap i kommuner m m (PDF) Statistiska centralbyrån. Viitattu 25.12.2012. (ruotsiksi)
  10. Nettoinkomst 2010 (XLS) 25.1.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  11. Kommuner rangordnade efter störst genomsnittlig nettoförmögenhet per person 2007, korrigerad 2010-03-22 (XLS) 22.3.2010. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  12. Sveriges befolkning, kommunala jämförelsetal, 31 december 2011 (XLS) 19.4.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  13. Lista över massa- och pappersbruk i Sverige brukshistoria.se. Version 191214-02. Viitattu 5.8.2023.
  14. Fakta om näringslivet ronneby.se. Viitattu 1.9.2023.
  15. Antal förvärvsarbetande (dagbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
  16. Antal förvärvsarbetande (nattbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
  17. a b Tätortsgrad (inv i och utanför tätort), per kommun 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
  18. Landareal, folkmängd och invånartäthet (inv/km2), per tätort 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
  19. Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.10.2012. (ruotsiksi)
  20. Småorternas landareal, folkmängd och invånare per km2 2005 och 2010 (XLS) 2.10.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 5.10.2012. (ruotsiksi)
  21. Småorter 2010 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 2.10.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 5.10.2012. (ruotsiksi)
  22. Landareal per småort (orter med 50-199 invånare), folkmängd och invånare per kvadratkilometer. Vart femte år 1995-2010 Statistiska centralbyrån. Viitattu 9.11.2012. (ruotsiksi)
  23. Kommunfullmäktigval - erhållna mandat efter region och parti. Valår 1973 - 2018 Statistiska centralbyrån. Viitattu 17.5.2022. (ruotsiksi)
  24. Valtuustopaikkojen kokonaismäärä saatu laskemalla yhteen puolueiden saamien valtuustopaikkojen määrät.
  25. Församlingsfolkmängd efter kön 31 december 2011 (XLS) Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.10.2012. (ruotsiksi)
  26. Församlingarna kommunvis Sveriges församlingar genom tiderna. Skatteverket. Viitattu 15.11.2012. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Ronneby kommun  –  Kuntajaon kehitys on käännöstä.