Helsingin Roihu

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Roihuvuoren Roihu)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Roihu
Helsingin Roihu logo.svg
Seura
Perustettu 1957
Kotikenttä Roihuvuoren pesäpallokenttä
Kaupunki Suomen lippu Helsinki
Naisten sarjataso Ykköspesis
Värit          
Omistaja Roihu r.y.
Puheenjohtaja Leila Vasama
Naisten pelinjohtaja Antti Pajala
Peliasu
Helsingin Roihu peliasu.png

Roihu on vuonna 1957 perustettu itähelsinkiläinen pesäpallon erikoisseura. Roihun naisten edustusjoukkue nousi kaudelle 2013 maan korkeimmalle sarjatasolle Superpesikseen. Ennen kautta 2013 Roihu pelasi pääsarjassa aiemmin 1990-luvun lopulla. Kotiottelunsa Roihu pelaa Roihuvoressa sijaitsevalla Roihuvuoren pesäpallokentällä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuran perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsinkiläinen Roihu ry on perustettu vuonna 1957. Parhaiten Roihu on tunnettu pesäpallosta, sillä 1990-luvulla naisten joukkue pelasi Suomen pääsarjassa, Superpesiksessä. Pudottuaan sarjasta Roihun toiminta haki vauhtia alemmista sarjoista palaten huipun tuntumaan menestyksellään Ykköspesiksessä. Kaudella 2009 Roihu sijoittui lohkossaan kuudenneksi ja seuraavalla kaudella jo neljänneksi.[1]

Paluu Superpesikseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudella 2012 naisten Ykköspesiksessä siirryttiin lohkottomaan sarjajärjestelmään. Roihun sijoitus oli kauden päätteeksi neljäs. Sarjapaikka Superpesikseen tuli kuitenkin auki kun Petojussit ja Ylihärmän Pesis-Junkkarit luopuivat Superpesis-paikoistaan. Hakemuksen myötä Roihu sai paikan pääsarjasta kaudelle 2013.[2]

Junioritoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roihulla on aktiivista junioritoimintaa aina F-junioreista B-junioreihin. B-tytöissä Roihu sijoittui kauden 2012 päätteeksi neljänneksi pelaten pronssiottelussa Lapuan Virkiää vastaan.[3]

Pesäpallon junioreiden SM-mitalit
Joukkue Mitalit Vuodet Yhteensä
B-tytöt
Kultaa Kultaa 1985 1
Yhteensä: 1

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]