Risto Seppälä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Risto Juhani Seppälä (s. 20. syyskuuta 1943 Kouvola)[1] on Metsäntutkimuslaitoksen emeritusprofessori erikoisalanaan metsäalan strategiset kysymykset.[2]

Seppälä kirjoitti ylioppilaaksi Kouvolan lyseossa 1962, valmistui Helsingin yliopistosta valtiotieteen kandidaatiksi 1967, valtiotieteen lisensiaatiksi 1969 ja väitteli valtiotieteen tohtoriksi Helsingin yliopistossa 1971.[3] Kansainvälistä kokemusta hän hankki toimimalla tutkijana yhdysvaltalaisessa Kalifornian yliopistossa (Berkeley) 1971–1972.[1]

Työuransa Seppälä aloitti Metsäntutkimuslaitoksen matemaatikkona 1966–1972. Hän eteni saman laitoksen erikoistutkijaksi 1973 ja siirtyi Suomen Akatemian vanhemmaksi tutkijaksi vuosiksi 1974–1975. Seppälä palasi Metsäntutkimuslaitokseen professoriksi 1976 ja jäi virasta eläkkeelle 2011.[1] Seppälä sai Suomen Akatemian tutkijaprofessuurin kolmivuotiskaudeksi 1986–1989 tutkimusaiheenaan Suomen metsäsektorin tulevaisuuden vaihtoehdot. Tutkijaprofessorikausi alkoi 1. syyskuuta 1986, mutta Seppälä erosi tehtävästä 1. lokakuuta 1986.[4] Metsäntutkimuslaitoksessa hän hoiti myös tutkimusjohtajan tointa kahteen otteeseen 1987–1988 ja 1991–1994. Seppälä toimi myös Joensuussa päämajaansa pitävän Euroopan metsäinstituutin toiminnan käynnistäjänä 1991–1992 ja Metsäntutkimuslaitoksen tieteellisen neuvottelukunnan jäsenenä 1994–2000.[1]

Päätyönsä ohessa Seppälä on toiminut Helsingin yliopiston dosenttina vuodesta 1974, Jaakko Pöyry oy:n konsulttina 1979, puheenjohtajana Metsä 2000 -metsäteollisuusryhmässä 1983–1985, CSC - Tieteen tietotekniikan keskuksen tieteellisenä neuvonantajana 2007–2008 ja Metsämiesten Säätiön projektijohtajana 2013–2014. Vierailevana professorina Seppälä on ollut Hanoverissa Yhdysvalloissa sijaitsevassa Dartmouth Collegessa 1979–1980, Bradfordin yliopistossa 1980, Itävallassa sijaitsevassa International Institute for Applied Systems Analysis (IIASA) 1980–1982, Yhdysvaltain Seattlessa sijaitsevassa Washingtonin yliopistossa 1989 ja Kalifornian yliopistossa (Berkeley) 1990. Seppälällä on monien kotimaisten ja ulkomaisten järjestöjen ja yhteisöjen jäsenyyksiä ja puheenjohtajuuksia.[1]

Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi Seppälä valittiin 2001. Moskovan valtionyliopisto myönsi 2001 hänelle metsätieteen kunniatohtorin arvon, Helsingin yliopisto maatalous- ja metsätieteiden kunniatohtorin arvon 2002 ja Kiinan metsäakatemia kunniaprofessorin arvon 2004. Seppälälle myönnettiin 1996 Suomen metsänhoitajaliiton Vuoden metsäteko -palkinto, Suomen Metsätieteellisen Seuran hopeinen Cajander-mitali 2009 ja Metsämiesten Säätiön hopeinen ansiomerkki 2010.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 840. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0.
  2. Arkistoitu kopioMetsäntutkimuslaitoksen tiedote 18.9.2002 18.9.2002. Metsäntutkimuslaitos. Arkistoitu 23.3.2016. Viitattu 16.3.2016.
  3. Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit Finlands professorer 1640–2007, s. 664. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.
  4. Pohls, Maritta: Suomen Akatemian historia II: 1970–1988: yhteiskunta ja tutkimus, s. 378–387. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-607-2.