Ristisuo

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ristisuon kiertoliittymä.
Ristisuon Kissankulma vuonna 2008. Nimi tulee alueen halki virtaavasta Kissaojasta.

Ristisuo on Kempeleen kunnassa sijaitseva asuin- ja teollisuusalue. Se sijaitsee noin yksi kilometri keskustaajamasta itään. Alueen nimi tulee siellä aikoinaan sijainneesta samannimisestä suoalueesta, jonka päälle asuinalue on nykyiseltään lähes kokonaan rakennettu. Ristisuon kiertoliittymässä risteytyvät Ketolanperäntie sekä seututie 847.

Ristisuon rakennuskanta on rivi- ja omakotitaloja. Alueella sijaitsee Kempeleen kunnan paloasema. Ristisuolla toimii muutamia yrityksiä, kuten muun muassa Oulun Seudun Sähkö. Alueen halki virtaa Kissaoja, jonka mukaan on nimetty alueella sijaitseva Kissankulma, jossa sijaitsee yrityksiä sekä vuonna 1995 rakennettu Kissaojanpuisto.[1] Puistoon on istutettu punakoivuja, jotka ovat hieskoivun mutaatioita.[2] Ristisuolla sijaitsee myös Kempeleen rautatieaseman isompi pysäköintialue.

1980-luvulla Ristisuolle suunniteltiin peruskoulun rakentamista. Suunnitelmissa ollut peruskoulu päätettiin lopulta rakentaa Santamäen asuinalueelle, jonka nimeksi tuli Santamäen koulu.[3]

Vuosina 1912–1922 toiminnassa olleen Kempeleen-Salon osuusmeijerin vanha meijerirakennus sijaitsee Ristisuolla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kissankulma Oulun seudun karttapalvelu.
  2. Ekmark, Satu: Uutta ja vanhaa radan itäpuolelta (PDF) Kempeleen kunta. Viitattu 18.7.2012.
  3. Koulun rakentaminen Santamäkitalon kotisivut. Viitattu 18.7.2012.
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.