Pyrkijä

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pyrkijä-mopon logo 1960-luvulta.

Pyrkijä Oy oli Turussa ja Liedossa vuosina 1906–1989 toiminut metalli- ja muoviteollisuusyritys, jonka tunnetuimpia tuotteita olivat Pyrkijä- ja Pyry-merkkiset polkupyörät ja Pyrkijä-mopot sekä 1960-luvulta alkaen muovipakkaukset.[1] 1930-luvun lopulla Pyrkijä oli Suomen suurin polkupyörävalmistaja.[2]

Osuuskunnaksi nimeltä Rautateollisuus Osuusliike Pyrkijä perustetun yrityksen tarkoituksena oli metallituotteiden valmistus ja tuontitavaroiden välitys, ja aikomus oli perustaa metallipajoja muuallekin Turun ja Porin lääniin. Suomen itsenäistyessä 1917 osakeyhtiöksi muutetun Pyrkijän tuotteisiin kuuluivat kelkat, lastenreet, sukset ja kärrynpyörät. 1930-luvun mittaan suosioon nousseista polkupyöristä tuli Pyrkijän päätuote, kun yrityksen toimitusjohtajaksi oli nimitetty teollisuusneuvos Mauno Rainto (1887–1952).[3][4] Turku nousi tuolloin Suomen polkupyörävalmistuksen keskuspaikaksi, jossa Pyrkijä, Pyöräkellari (myöhemmin Tunturipyörä) sekä Suomen Polkupyörä- ja Konetehdas työllistivät 1930-luvun lopulla yhteensä noin 700 henkeä.[1]

Rautateollisuus Oy Pyrkijä toimi aluksi nykyisen Hotelli Centron kohdalla Turun Yliopistonkadulla, kunnes vuonna 1934 muutti Aurajoen rantaan Jokikadulle, nykyisen Tuomaansillan kupeeseen.[3]

Sotien aikana Pyrkijä kehitti suomalaismaastoon soveltuvan sotilaspolkupyörän ja teki puolustusvoimien tarpeisiin myös parakkitorvia, häkäpönttöjä ja ilmanvaihtolaitteita.[2] Rauhan tultua kansanhuoltoministeriön määräämä polkupyörien jakelusäännöstely miltei keskeytti Pyrkijän tuotannon pariksi vuodeksi. Säännöstelyn päätyttyä 1948 Pyrkijä alkoi taas kasvaa nopeasti ja saavutti yli 30 000 polkupyörän vuosituotantomäärän 1955.[2] Pyrkijän markkinaosuus polkupyörien valmistuksessa oli noin 30 prosenttia, ja se alkoi valmistaa myös mopoja 1955.[3]

Ulkomaankaupan vapauduttua 1957 Suomeen alettiin tuoda polkupyöriä etenkin Ruotsista (Crescent ja Monark) ja Norjasta (Øgland-rungot). Pyrkijän tuotantotekniikalla ei hintakilpailussa menestytty, joten yritys alkoi muuttua metalliverstaasta kotitalouden muoviesineiden valmistajaksi. Vuonna 1962 Pyrkijän tytäryritys Industrial Plast alkoi valmistaa teollisuudelle pakkauksia puhallusmenetelmällä. Vuonna 1966 muovi- ja metalliyritykset yhdistettiin Pyrkijä Oy:ksi, joka keskittyi pian täysin muovituotantoon.[4] Polkupyörien valmistus lopetettiin 1970 ja mopojen 1971.[2]

Vuonna 1973 Huhtamäki-yhtymä osti enemmistön Pyrkijästä, ja tuotanto siirtyi Turusta naapurikuntaan Lietoon. Huhtamäen mukana tuotantoon tulivat mukaan lujitemuovituotteet, joiden valmistus sijaitsi Turussa vuoteen 1978 asti. Huhtamäki-yhtymän keskittyminen yhä harvempiin toimialoihin aiheutti Pyrkijä Oy:n myynnin vuonna 1984.[4] Nimenä Pyrkijä säilyi vuoteen 1989 saakka, jolloin siitä tuli norjalaisomisteinen Dynoplast Oy ja 1999 Polimoon Oy. Vuodesta 2007 Polimoonin toimintaa on jatkanut islantilaisomisteinen Promens Oy.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kupila, Sanna: Sisua, siloa ja sinappia: merkkituotteita Turusta, s. 32–34. Turku: Turun maakuntamuseo, 2004. ISBN 951-595-090-2.
  2. a b c d Sata vuotta Pyrkijää, Pikajalka 1/2006 s. 5–11 (pdf)
  3. a b c d Ilkka Nummela: Teollisuusneuvos Mauno Rainto (1887–1952). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 3.9.2012. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  4. a b c Anneli Kortekallio: Pyrkijä Oy 1906–1999, Elinkeinoelämän keskusarkisto 15.2.2012 (docx)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ilmo Impivaara: Rautateollisuus Oy Pyrkijä, Turku 1956
  • Vesa Rohila: Nostalgiset polkupyörät. Alfamer 2007. ISBN 978-952-5089-93-6.
  • Vesa Saarto: Huhtamäki-yhtymän historia, Helsinki 1980

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]