Tämä on lupaava artikkeli.

Pompeijin viimeiset päivät (vuoden 1959 elokuva)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pompeijin viimeiset päivät
Gli ultimi giorni di Pompei
Elokuvan italialainen mainosjuliste.
Elokuvan italialainen mainosjuliste.
Ohjaaja Mario Bonnard, Sergio Leone
Käsikirjoittaja Ennio De Concini, Sergio Leone, Duccio Tessari, Luigi Emmanuele, Sergio Corbucci
Perustuu Edward Bulwer-Lyttonin romaaniin
Säveltäjä Angelo Francesco Lavagnino
Kuvaaja Antonio López Ballestreros
Leikkaaja Eraldo Judiconi
Lavastaja Ramiro Gomez
Pääosat Steve Reeves, Fernando Rey, Barbara Carroll, Christine Kaufmann
Valmistustiedot
Valmistusmaa Italia, Espanja, Saksan liittotasavalta
Tuotantoyhtiö Cineproduzioni Associate, Procusa Films, Transocean-Film
Ensi-ilta 12. marraskuuta 1959 (Italia)
14. lokakuuta 1960 (Suomi)
Kesto 100 min.
Alkuperäiskieli italia
Tuotto 840 971 585 liiraa (Italia)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Pompeijin viimeiset päivät (ital. Gli ultimi giorni di Pompei, esp. Los ultimos días de Pompeya, saks. Die Letzten Tage von Pompeji) on vuonna 1959 valmistunut italialais-espanjalais-länsisaksalainen seikkailuelokuva. Tyylilajiltaan historiallista peplumia edustavan filmin ovat ohjanneet Mario Bonnard ja Sergio Leone. Sen pääosaa näyttelee yhdysvaltalainen kehonrakentaja Steve Reeves.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva perustuu Edward Bulwer-Lyttonin romaaniin, joka oli filmatisoitu Italiassa monta kertaa aiemmin[1]. Palestiinan ja Syyrian valloitukseen osallistunut kenturio Glaucus Lito palaa Vesuviuksen varjossa elävään Pompeijiin vuonna 79. Naamioitu ryöstäjäjoukko on murhannut hänen isänsä. Konsuli Ascanius epäilee ryöstäjiksi kristittyjä ja ryhtyy vainoamaan heitä. Glaucus saa taskuvaras Antoninus Marcuksen avulla selville, että joukkion takana ovat Isiksen temppelin ylipappi Arbaces ja Ascaniuksen jalkavaimo Julia Lavinia, jotka haluavat vapauttaa Egyptin roomalaisista. Glaucus rakastuu Ascaniuksen kristittyyn tyttäreen Ioneen. Ascaniuksen murhasta syytetty Glaucus joutuu Ionen ja kristittyjen mukana sirkuksen leijonien eteen, mutta juuri sillä hetkellä Vesuvius purkautuu ja hautaa alleen kaupungin.[2]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Steve Reeves  … Glaucus Lito  
 Christine Kauffmann  … Ione  
 Fernando Rey  … ylipappi Arbaces  
 Anne Marie Baumann  … Julia  
 Barbara Carroll  … Nydia  
 Mimmo Palmara  … Gallinus  
 Carlo Tamberlani  … kristittyjen johtaja  
 Mino Doro  … konsuli  
 Guillermo Marìn  … Ascanius  
 Mario Berriatua  … pretoriaani  
 Mario Morales  … tribuuni Marcus  
 Angel Ortiz  … pretoriaani  
 Ignazio Dolce  … Caius  
 Angel Aranda  … Antoninus Marcus[3]  

Tuotanto ja vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pompeijin viimeiset päivät on kuvattu Madridin CEA-studiolla, Andalusiassa ja Rooman Cinecittàssa Supertotalscope-tekniikalla Eastmancolor-väreissä. Mario Bonnardin sairastuttua elokuvan ohjasi myöhemmin spagettiwesterneistään tunnetuksi tullut Sergio Leone. Antonio López Ballestrerosin kuvaus ja autenttisilta näyttävät lavasteet tekevät siitä komean toimintaelokuvan, joka samalla kärsii heikosta käsikirjoituksesta sekä erimaalaisten näyttelijöiden jäykästä työskentelystä. Pääosaa esittänyt Steve Reeves sai kuvausten aikana olkapäävamman, joka haittasi hänen myöhempää uraansa.[1][2][4]

Elokuva oli suuri menestys Italiassa, ja se on edelleen tunnetuin Bulwer-Lyttonin teoksen filmatisoinneista. Se poiki myös useita jäljitelmiä, joista tunnetuin on Herculaneumin tuhosta kertova Gianfranco Parolinin Anno 79 – La distruzione di Ercolano vuodelta 1962.[5]

Video-oppaassa vuodelta 1994 Sam Inkinen kutsuu elokuvaa perinteiseksi suuren budjetin seikkailuelokuvaksi ja antaa sille kaksi tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”keskinkertainen”.[6]

DVD-julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pompeijin viimeiset päivät on saatavilla hyvätasoisena italialaisena ja saksalaisena DVD-julkaisuna, joka sisältää myös englanninkielisen ääniraidan. Sen kylkiäisenä on vuonna 1913 tehty samanniminen elokuva. Amerikkalainen julkaisu on kuvanlaadultaan heikko.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Elley, Derek: The Epic Film, s. 121. London, Boston, Melbourne, Henley-on-Thames: Routledge & Kegan Paul, 1984. ISBN 0-7100-9656-9.
  2. a b Hughes, Howard: Cinema Italiano: The Complete Guide from Classics to Cult, s. 65–66. London, New York: I. B. Tauris, 2011. ISBN 978-1-84885-608-0.
  3. Anica: Archivio del Cinema Italiano Viitattu 19.7.2013. (italiaksi)
  4. Lucas, Tim: Mario Bava: All the Colors of the Dark, s. 250–251. Cincinnati: Video Watchdog, 2007. ISBN 0-9633756-1-X.
  5. Hughes, Howard: Cinema Italiano: The Complete Guide from Classics to Cult, s. 66. London, New York: I. B. Tauris, 2011. ISBN 978-1-84885-608-0.
  6. Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0.
  7. Mondo Esoterica: The Last Days of Pompeii (1959) Viitattu 19.7.2013. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]