Pekko Aikamiespojan poikamiesaika

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pekko Aikamiespojan poikamiesaika
DVD:n kansikuva
DVD:n kansikuva
Ohjaaja Sina Kujansuu
Käsikirjoittaja Timo Koivusalo
Elina Tunturi
Tuottaja Jorma K. Lehtonen
Pääosat Timo Koivusalo
Satu Silvo
Joel Hallikainen
Esko Nikkari
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö R-Filmi Production Oy
Tahti-Musiikki Oy
Ensi-ilta 17. syyskuuta 1993
Kesto 85 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Seuraaja Pekko ja poika
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Pekko Aikamiespojan poikamiesaika on vuonna 1993 ensi-iltansa saanut Timo Koivusalon ensimmäinen Pekko Aikamiespoika -elokuva. Elokuvan kahden miljoonan markan tuotantobudjetti kerättiin kokoon Koivusalon omalla riskillä – hän kiinnitti jopa perheensä asuttaman omakotitalon elokuvan pantiksi – sekä vakuutusyhtiöiltä.[1]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pekko Aikamiespoika -hahmo esiintyi aluksi televisiossa Koivusalon ja Joel Hallikaisen vetämässä Tuttu Juttu Showissa. Vuonna 1992 Pekosta syntyi kahdeksanosainen televisiosarja Koivusalon ja Visa Mäkisen yhteistyönä. Mäkisellä oli suunnitelmissa tehdä Ilkka Liettyän käsikirjoitukseen perustuva kokoillan elokuva, mutta se kariutui Suomen elokuvasäätiön kielteiseen tukipäätökseen.[2]

Elokuva syntyi lopulta ilman Mäkistä, joka ennen elokuvan ensi-iltaa nosti polemiikkia Pekko-hahmon tekijänoikeuksista. Nämä väitteet Koivusalo kuittasi kertomalla, että Pekko-hahmo oli syntynyt jo paljon ennen kuin hän tapasi Mäkisen. Pekko Aikamiespojan poikamiesajan käsikirjoittivat Koivusalo ja Elina Tunturi (oik. Irma Hirsjärvi). Elokuvasta tuli televisiosarjasta itsenäinen kokonaisuus, joka kattoi sarjan osat 3–6. Elokuvalla ei Koivusalon esittämän päähahmon lisäksi ollut juurikaan mitään yhteistä sarjan käsikirjoituksen kanssa ja Koivusaloa lukuun ottamatta yhteisiä näyttelijöitä ei ollut.[2]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvaa kuvattiin kesä–heinäkuussa 1993 pääosin Kuhmoisten Pihlajakoskella ja se sai ensi-iltansa 17. syyskuuta 1993. Koska Suomen elokuvasäätiö ei elokuvaa tukenut, Koivusalo hankki sen sponsoreiksi yli 40 itsenäistä vakuutusyhtiötä ympäri Suomen. Elokuvan tuottajina toimivat Jorma K. Lehtosen R-Filmi Production Oy ja Koivusalon ja Hallikaisen Tahti-Musiikki Oy. Elokuvan budjetti oli noin 2 miljoonaa markkaa.[2]

Elokuvan ohjaajalle Sina Kujansuulle Pekko Aikamiespojan poikamiesaika on ensimmäinen elokuvaohjaustyö. Kujansuu oli kuitenkin kokenut televisio- ja teatteriohjaaja. Kujansuu osallistui myös elokuvan kuvausten aikana jatkuneeseen käsikirjoitustyöhön ja hän sai mukaan tulevien Pekkojen vakiohahmot, ammattinäyttelijät Satu Silvon, Esko Nikkarin ja Tuija Piepposen.[2]

Elokuvassa kuullaan Koivusalon ja Hallikaisen musiikkia sekä Pekka Siistosen säveltämää ja sovittamaa musiikkia.[2]

Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Timo Koivusalo   Pekko  
 Orvokki Oksanen   Pekon äitee  
 Tuija Piepponen   Kaisa Kuovi  
 Esko Nikkari   Poliisi  
 Seppo Kolehmainen   Kunnan kamreeri Kalenius  
 Maritta Viitamäki   Siiri Saikkonen  
 Jope Ruonansuu   Heka Haimakainen  
 Joel Hallikainen   Jokke Hallikainen  
 Seppo Helenius   Kauppias Iisakki Torkkeli  
 Satu Silvo   Pipsa  

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olavi Similä kuvaa tämän ensimmäisen Pekko-elokuvan saamia arvosteluja ”odotetun murhaaviksi”, mutta toteaa elokuvan päässeen kannattavuusrajan vaatimaan 50 000 katsojan määrään.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Olavi Similä: Timo Koivusalo, teoksessa Eila Anttila (toim.): Lyhyttä ja pitkää, Kotimaisia elokuvantekijöitä. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu Oy, 2000. ISBN 951-692-474-3.
  2. a b c d e Pekko aikamiespojan poikamiesaika (Suomen kansallisfilmografia 11:n (2004) mukaan) elonet.finna.fi. Elonet. Viitattu 26.10.2021.
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.