Orne (departementti)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Orne (61)
Blason département fr Orne.svg
vaakuna
Sijainti
Orne-Position.svg
Hallinto
Alue Basse-Normandie
Prefektuuri Alençon
Aliprefektuuri(t) Argentan, Mortagne-au-Perche
Arrondissementit 6
Kantonit 40
Kunnat 505
Yleisneuvoston
puheenjohtaja
Alain Lambert (UMP)
Prefekti Michel Lafon
Tilastotiedot
Pinta-ala 6 103 km²
Väkiluku (sijalla 73.)
 - 2011 290 981
 - Väestötiheys 48 as./km²

Orne on Ranskan departementti numero 61, joka sijaitsee Basse-Normandien hallinnollisella alueella. Nimensä se on saanut alueen halki virtaavan Ornejoen mukaan.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ornen departementti perustettiin Ranskan vallankumouksen yhteydessä tehdyn aluehallintouudistuksen myötä 4. maaliskuuta 1790, jolloin pantiin täytäntöön jo 22. joulukuuta 1789 tehty laki. Alue käsitti suurimman osan Ludvig XIII:n aikana vuonna 1636 perustettua Alençonin hallinnollista aluetta (Généralité d'Alençon).

Ornen alue antiikin aikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltit asettuivat asumaan nykyisen Ornen departementin alueelle noin vuonna 500 eaa. He jakoivat alueen korostaen topografisia ja vesistöllisiä olosuhteita. Ennen roomalaisten tuloa alueelle aluetta hallitsi kolme kelttien ryhmää: aulerci-diablintesit (Perchen alueella), essuit (Essayn, heidän hallituskaupunkinsa ympäristössä) sekä sagiit (myöhemmässä Séesin hiippakunnassa).

Ensimmäisenä roomalaisten valtaa Galliassa vastaan nousivat aulercit. He hyökkäsivät Julius Caesarin legaattia Titurius Sabinusta vastaan. Aulercien johtajana toimi Viridovix, ja alueen asukkaat esittivät hyvin keskeistä roolia, kun yleinen roomalaisvastainen kansanousu tapahtui Galliassa Vercingetorixin johdolla.[1] toinen kelttikansa essuit teki kuitenkin välittömästi liiton roomalaisten valloittajien kanssa, jolloin he saivat mahdollisuuden päästä merkittäviin asemiin roomalaisten valloittajien aikana.

Saksit valtasivat nykyisen departementin alueen vuoden 286 jälkeen ja asettuivat kanaalin rannikkoalueelle. Suurten kansainvaellusten aika alkoi ja Rooman keisarikunta mureni.

Ornen alue ja keskiaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koko 300-luvun ajan barbaarit hyökkäilivät alueella ja vähensivät alkuperäisten asukkaiden alueita. Alkuperäiset asukkaat vastasivat hyökkäyksiin muodostamalla konfederaation Amorican eli nykyisen Bretagnen asukkaiden kanssa. Kun alueen asukkaat olivat torjuneet frankkien kuninkaan Klodvigin ensimmäisen hyökkäyksen vuonna 497, he tämän jälkeen kuitenkin alistuivat frankkien hallintoon. Alençon ja Séesin hiippakunta tulivat näin osaksi frankkien kuningaskuntaa. Tästä alkoi rauhallinen aikakausi, jolloin Esmesin, Séesin ja Alençonin kaupungit lisäsivät valtakunnallista merkitystään.

Noin 900-luvun alkupuolella maahantunkeutumisten aalto uusiutui. Normannit hävittelivät kaupunkeja ja maaseutua. Vuonna 911 alue, joka oli osa Neustrian kuningaskuntaa, luovutettiin normannien haltuun. Mutta rauha ei suinkaan palanut Alençonin alueelle. Alueen luovutti vuonna 943 Normandian herttua Rikhard I Bellémen herrojen eli Talvasin suvun hallintaan. Perheen sisäiset taistelut repivät aluetta.

Historian sivu kääntyi jälleen vuonna 1204. Ranskan kuningas Filip Auguste valloitti Alençonin alueen ja liitti siis myös Alençonin ja Prechen kreivikunnan valtakunnan alueeseen. Tämän jälkeen alueet olivat joko kuninkaan pojan tai veljen apanage-läänityksenä aina Ranskan vallankumoukseen saakka.

Satavuotisen sodan aikana Alençonin ja Perchen kreivikunnat vaihtoivat hallitsijaa tiuhaan. Vuonna 1449 Alençonin kreivi Jean II onnistui saamaan koko alueen hallintaansa englantilaisilta, jotka olivat valloittaneet alueen vuosina 1417–1419.

Ornen alue uudella ajalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Protestanttinen reformi vaikutti syvällisesti myös Ormen alueella. Alueelle syntyi useita reformoituja yhteisöjä vuosien 1550 ja 1560 välisenä aikana. Uskonsotien aikakaudella Alençonin herttuakunnasta tuli siten taistelujen näyttämö. Tällöin katolisen ryhmittymän päämies Mayennen herttua sekä Navarran kuningas Henrik, tulevan Ranskan kuningas Henrik IV, ottivat yhteen useiden kaupunkien hallinnasta taisteltaessa.

Vuonna 159 Henrik IV otti haltuunsa Alençonin ja myi sen jälkeen vuonna 1605 koko herttuakunnan Württembergin herttualle Fredrik I:lle. Henrik IV:n puoliso Maria de' Medici osti kuitenkin herttuakunnan itselleen vuonna 1613.

Kardinaali Richelieu uudisti täysin vuonna 1636 Ranskan kuningaskunnan aluehallinnon. Alençonin herttuakunta lakkautettiin ja korvattiin yleishallinnolla, joka oli osa Normandian aluehallintoa, kuten olivat myös Rouenin ja Caenin kaupungitkin.

Nykyinen Orne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vallankumouksen tuulet puhalsivat myös nykyisen Ornen alueella, ja eritoten huhtikuussa 1789 Perchen alueella oli vallankumouksellisia kapinoita. Vuonna 1790 perustettu Ornen departementti oli tapahtumien maakunnallisi keskuksia. Siellä ottivat yhteen erityisesti federalistisen ja vallankumouksen vastustajien ajatukset ja aktivistien toiminnat.

1800-luvulla Orne teollistui, kuten yleensä Ranskan pohjoisosa ja luoteisrannikko. Alueen ensimmäinen teollisesti tekstiilejä valmistava tuotantolaitos valmistui Ferté-Machén kaupunkiin vuonna 1862. Metalliteollisuus kehittyi voimakkaasti Ouchen kaupungin ympäristössä. Voimakkaan kasvun vertauskuva on Bohinin neulatehdas lähellä Aiglen kaupunkia. Samaan aikakauteen sijoittuu myös ensimmäisten rautateiden rakentaminen Ornen alueelle. Vuonna 1867 avattiin linja Flers-Argentan-L'Aigle-Pariisi.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Ornen departementista mobilisoitiin rintamalle 20 000 miestä. Alue oli brittisotilaiden taustatukialue, ja sinne sijoitettiin myös pohjoisten maakuntien evakoita, jotka olivat lähteneet pakoon saksalaisia sotilaita.

Ornen departementtia koettelivat myös toisen maailmansodan tapahtumat. Kesäkuusta 1940 saksalaiset valtasivat Alençonin. Mutta nopeasti onnistuttiin muodostamaan vastarintaliike, ja se aloitti toimintansa jo keväällä 1941 luomalla tehokkaan tiedusteluverkoston. Järjestelmä muotoutui vähitellen, ja kesäkuussa 1944 siihen osallistui noin 3 500 jäsentä.

Kenraali Leclercin osasto vapautti Alençon saksalaisten vallasta 12. elokuuta 1944. Sodan aikana paljon kärsinyt alue kuitenkin toipui nopeasti. Toipumisessa sen etuina olivat maantieteellinen sijainti ja ennen kaikkea voimakas väestönkasvu, jotka toimivat kasvutekijöinä seuraavien 30 vuoden aikana.

Maantiede ja ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ornen departementin kartta

Orenen departementti on osa Basse-Normandien aluetta. Se rajoittuu Euren, Eure-et-Loiren, Sarthen, Mayennen, Manchen sekä Calvadosin departementteihin. Orne on myös ainoa Normandian departementeista, jolla ei ole merirajaa.

Departementin ilmasto muodostuu eräänlaisesta Bretagnen valtamerellisen ilmaston ja Pariisin altaan mantereisen ilmaston sekoituksesta. Sen ansiosta siellä on erinomaiset edellytykset maanviljelylle, ja suosittua on varsinkin kurkunkasvatus. Ilmasto on melkoi lauhkea mereisen vaikutuksen vuoksi, mutta myös sen kohtalaisesta etäisyydestä. alueen ylänköseuduilla sateisuus on kuitenkin kohtalaisen runsasta, ja sen syynä on juuri merellinen ilmastoelementti, ja sen myötä kesät ovat myös sisämaan maakuntien ilmastoa viileämpiä.

Asujaimisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1999 tilastojen mukaan departementissa oli 292 411 asukasta, joka oli mainittuna vuonna 0,49 prosenttia koko Ranskan väestöstä. Saman tilaston mukaan väestö oli 20,56 prosenttia Basse-Normandien alueen väestöstä, se on vähäväestöisin alueen departementeista. Vuodesta 1990 lähtien departementin väestö on jatkuvasti vähentynyt. Maaseuduksi luettavissa kunnissa asui väestöstä 55,09 prosenttia, ja maaseutuväestö sijoittui yhteensä 474 kuntayksikköön. Kaupunkiväestö puolestaan asui 31 kunnassa, jotka muodostivat 14 urbaania keskittymää.

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkollisessa kulttuurissa Ornen departementti muodostaa Séesin hiippakunnan, ja sen väestöstä suurin ja merkittävin osa kuuluu katolisen tunnustuksen piiriin.

Ruokakulttuurille ovat ominaista juustot ja muut perinteiset maataloustuotteet. Camembert-juusto on saanut nimensä Ornen departementissa sijaitsevan kylän mukaan, ja kansantarinan mukaan kyseinen juusto on kehitetty juuri siellä. Poiré on päärynöistä tehty siiderin tapainen alkoholijuoma, jonka tuotanto on alueelle tyypillista, kuten myös siiderin ja calvadosin tuotanto.

Alueen historiallisista monumenteista kannattaa mainita Séesin tuomiokirkko, Pin kansallinen hevossiittola, Ô de Mortréen linna, La chapelle-Montligeonissa sijaitseva Norte-Dame de Monteligeonin basilika sekä Saint-Christophe-le-Jajolet'n, Domfront'n, Couternen ja Carrougesin linnat.

Hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ornen departementin hallintorakenne muodostuu seuraavasti:

  • Alueella on kolme arondissementtia eli valtionhallinnon aluetta:
    • Alençon, jossa sijaitsee varsinainen prefektuuri eli maaherran virastoa vastaava hallinto,
    • Argentan, jossa sijaitsee aliprefektuuri.
    • Mortagne au Perche, jossa sijaitsee toinen aliprefektuuri.
  • Alueella on 40 kantonia, jotka ovat pääsääntäisesti käytössä valtakunnallisina vaalipiireinä (enemmistövaalit),
  • Alueella on kaikkiaan 506 kuntaa, joiden yhteispinta-ala on 6 103 neliökilometriä,
  • Alue kuuluu alueen kouluasioista päättävän Caenin akatemian alaisuuteen.
  • Orne muodostaa Calvadosin ja Manchen kanssa Basse-Normandien alueen.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suzanne Citron; Le mythe national. L'Histoire de France en question. Les Editions Ouvrières. 1989, ISBN 2-7082-2875-7
  • Colette Beaune; Naissancve de la nation France. Éditions Gallimard. 1991. ISBN 2-07-070389-4
  • La France, geographie et turisme. Larousse, 1951.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Näkemyksiin yleisestä kansannoususta ja sen johtajasta Vercingetorixistä on suhtauduttava kriittisesti. Yleisesti on nykyisin tunnustettu, että Ranskan kolmannen tasavallan propagandistit loivat myytin tuosta kansannoususta ja sen johtajasta. On todennäköistä, että myytille on olemassa perusta, mutta sitä on kuitenkin paisuteltu melko kohtuuttomiin mittoihin. Katso asiasta enemmän mm. Suzanne Citron; Le mythe national. L'Histoire de France en question. Les Editions Ouvrières. 1989 sekä Colette Beaune; Naissancve de la nation France. Éditions Gallimard 1991.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]