Siirry sisältöön

Okko Kamu

Wikipediasta
Okko Kamu
Okko Kamu (vas.) ja pianotaiteilija Eero Heinonen ennen konserttia Kuusankoskitalon Kuusaasalissa vuonna 1987.
Okko Kamu (vas.) ja pianotaiteilija Eero Heinonen ennen konserttia Kuusankoskitalon Kuusaasalissa vuonna 1987.
Henkilötiedot
Syntynyt7. maaliskuuta 1946 (ikä 80)
Helsinki
Ammatti kapellimestari
viulisti
Muusikko
Tyylilajit länsimainen taidemusiikkiView and modify data on Wikidata
Soittimet viuluView and modify data on Wikidata
Aiheesta muualla
Löydä lisää muusikoitaMusiikin teemasivulta

Okko Tapani Kamu (s. 7. maaliskuuta 1946 Helsinki[1]) on suomalainen kapellimestari.[2] Hän on esiintynyt myös viulistina ja kamarimuusikkona. Kamulle myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna 1999 ja professorin arvonimi vuonna 2011.[3]

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kamu aloitti viulunsoiton kaksivuotiaana ja opinnot kuusivuotiaana Sibelius-Akatemiassa,[4] jossa hän opiskeli vuosina 1952–1969. Hänen viulunsoiton opettajansa oli Onni Suhonen ja hän soitti Suhonen-kvartetissa vuosina 1964–1972. Vuonna 1967 hän teki opintomatkan Wieniin. Kamu toimi Helsingin kaupunginorkesterin 2. viulun varaäänenjohtajana vuosina 1965–1966 ja Suomen Kansallisoopperan ensimmäisenä konserttimestarina vuosina 1966–1968.

Kamu voitti ensimmäiset Herbert von Karajan -kapellimestarikilpailut Berliinissä vuonna 1969, mikä avasi hänelle ovet maailmalle. Hän toimi Tukholman kuninkaallisen oopperan vierailevana kapellimestarina vuosina 1969–1970. Hänet kiinnitettiin Radion sinfoniaorkesterin kapellimestariksi vuonna 1970 ja ylikapellimestarina hän toimi vuosina 1972–1977. Kamu on toiminut myös Oslon filharmonikkojen (1975–1979), Helsingin kaupunginorkesterin (1981–1988), Helsingborgin sinfoniaorkesterin (1990–1999) ja Suomen Kansallisoopperan (1996–1999) ylikapellimestarina.[1]

Kesällä 2011 Suomen lähes kaikki parhaat kapellimestarit kokoontuivat soittaakseen yhdessä ”demokraattista kamarimusiikkia” ilman kapellimestaria Okko Kamun isännöimässä Musiikkia! Ruovesi -tapahtumassa. ”Omia” instrumenttejaan soittaneiden kapellimestareiden kokoonpanoon kuuluivat Kamun lisäksi muun muassa Osmo Vänskä, Pietari Inkinen, Sakari Oramo, Jukka-Pekka Saraste ja Susanna Mälkki. Kapellimestariensemble muun muassa kantaesitti Leif Segerstamin sävellyksen.[5]

Kamu on työskennellyt paljon Aasiassa ja esiintynyt muun muassa vuonna 2006 Aasian nuoriso-orkesterin ja Singaporen sinfoniaorkesterin kanssa. Hän työskenteli vuoteen 2017 asti Singaporen sinfoniaorkesterin kapellimestarina ja toimi myös Sinfonia Lahti -orkesterin ylikapellimestarina 2011–2016.[6][7][8] Hän jäi eläkkeelle vakinaisista viroistaan vuonna 2017.[9]

Huomionosoituksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Suomen Leijonan komentajamerkki (2025)[10]
  • Pro Finlandia -mitali (1999)
  • Professorin arvonimi (2011)

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Okko Kamun isä Väinö Kamu oli taiteilija, äiti Eine Syrjänen laulaja, kontrabasisti ja viulunrakentaja, veli Esa Kamu alttoviulisti[11] ja sisar Monna Kamu, laulaja ja pianonsoiton opettaja.[12][13]

Kamu on ollut useita kertoja naimisissa. Ensimmäinen puoliso oli säveltäjä Marjatta Meritähti, ja heillä on tytär muusikko ja näyttelijä Ona Kamu.[14][15] 1970-luvulla Kamu meni naimisiin solistitanssija Arja Niemisen kanssa ja heillä on liitosta kaksi lasta Saana (1971–2019) ja Aleksis (s. 1975).[1][16] Tämän jälkeen hän oli naimisissa eläinlääkäri Susanne Kamun kanssa 20 vuotta, ja heillä on kolme lasta.[17] Okko Kamu avioitui lokakuussa 2017 Savonlinnan oopperajuhlien PR-päällikön, luokanopettaja Katriina Koiviston kanssa.[18]

Levytyksiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Okko Kamu Sinfonia Lahden kapellimestarina Naantalin Musiikkijuhlilla vuonna 2011. Viulistina Elina Vähälä.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 305–306. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0
  2. ↑ Haapakoski, Martti – Heino, Anni – Huttunen, Matti – Lampila, Hannu-Ilari – Maasalo, Katri: Suomen musiikin historia: Esittävä säveltaide, s. 77–79. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-23564-4
  3. ↑ Okko Kamu sai professorin arvonimen Etelä-Suomen Sanomat. Viitattu 24.11.2017.
  4. ↑ Palkinnot 2010. Suomen Kulttuurirahasto. Arkistoitu 25.5.2012.
  5. ↑ Sirén, Vesa: Okko Kamu sai Ruovedelle ainutkertaisen kapellimestariryhmän. Helsingin Sanomat. 3.7.2011. Arkistoitu 25.5.2012. Viitattu 8.3.2026.
  6. ↑ Okko Kamu Lahteen ylikapellimestariksi Satakunnan Kansa. Arkistoitu 27.2.2015. Viitattu 28.4.2009.
  7. ↑ Okko Kamu: Avoliitto päättyi eroon Ilta-Sanomat. Arkistoitu 22.1.2016. Viitattu 22.1.2016.
  8. ↑ Okko Kamu – Kaukoidästä ja kylläisyydestä Rondo Classic. Arkistoitu 30.11.2018. Viitattu 30.11.2018.
  9. ↑ Okko Kamu nauttii elämästä ja työnteosta eläkkeellä Länsi-Savo. 15.6.2017. Viitattu 30.11.2018.
  10. ↑ Jussi Halla-aho saa merkittävän Suomen Valkoisen Ruusun suurristin – katso, keitä muita palkitaan Yle Uutiset. 3.12.2025. Viitattu 24.1.2026.
  11. ↑ Lehtonen, Tiina-Maija: Valokuvaaja Kaapo Kamu: "Muotokuva on aina myös kuvaajan omakuva" yle.fi. 5.8.2016. Viitattu 30.11.2018.
  12. ↑ Tuominen-Halomo, Anneli: Monna Kamu jättää Espoon musiikkiopiston Länsiväylä. Arkistoitu 1.12.2018. Viitattu 30.11.2018.
  13. ↑ Kaitasuo, Pia: Kalevan arkistosta: Ajattoman tulkitsija Monna Kamu Kaleva. 1.5.2013. Viitattu 1.12.2018.
  14. ↑ Vuori, Suna: Ona Kamu sai tarpeekseen joka tuutista silmille työntyvästä seksistä – ja teki siitä teatteriesityksen. Helsingin Sanomat, 26.4.2014. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 1.12.2018.
  15. ↑ Kuosmanen, Ilkka: Töitään vähentävä Okko Kamu aikoo matkustella jatkossa sielunsa kyllyydestä Etelä-Suomen Sanomat. 11.5.2016. Viitattu 1.12.2018.
  16. ↑ Vienola-Lindfors, Irma: Arja Niemisen ballerinasäteily keräsi katseet. (Suomen taidetanssin historiaa) Tanssi, 1996, nro 1. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 1.12.2018.
  17. ↑ Grönroos, Tiina: Född med silversked i munnen och guldskål i handen svenska.yle.fi. 30.10.2013. Viitattu 1.12.2018.
  18. ↑ Tainola, Rita: Maailmankuulu suomalaiskapellimestari Okko Kamu, 71, asteli avioon – rakastui luokanopettajaan Ilta-Sanomat. 9.10.2017. Viitattu 10.10.2017.
  19. ↑ Sinfonia Lahden ja Kamun Sibelius-levy palkittiin Ranskassa Yle Uutiset. 17.11.2011 / Päivitetty 8.6.2012.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Dahlström, Fabian: ”Kamu, Okko (1946–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 4, s. 758–759. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2 Teoksen verkkoversio.
  • Sirén, Vesa: ”Okko Kamu ilman turboa”, Suomalaiset kapellimestarit Sibeliuksesta Saloseen, Kajanuksesta Franckiin, s. 575–628. Helsinki: Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21303-1

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Okko_Kamu&oldid=23883646”