Eero Heinonen (pianisti)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo pianistista. Eero Heinonen on myös The Rasmuksen basisti.
Eero Heinonen (oik.) ja kapellimestari Okko Kamu ennen konserttia Kuusaankoskitalon Kuusaasalissa 12. tammikuuta 1987.

Eero Juhani Heinonen (s. 26. marraskuuta 1950 Turku) [1] on suomalainen pianisti ja pianonsoiton dosentti Sibelius-Akatemiassa. Hän on levyttänyt kamari- ja pianomusiikkia, muun muassa kaikki Sibeliuksen pianoteokset.

Heinonen opiskeli Turun musiikkiopistossa 1962–1969 ja Moskovan konservatoriossa 1970–1973. Hän voitti ensimmäisen palkinnon Maj Lind -pianokilpailussa 1966 ja diplomin Tšaikovski-kilpailussa Moskovassa 1974. Heinonen piti ensikonserttinsa 1968 Helsingissä ja on sen jälkeen konsertoinut kotimaan lisäksi lukuisissa Euroopan maissa, Japanissa ja Yhdysvalloissa. Heinonen on opettanut Sibelius-Akatemiassa vuodesta 1975 lähtien, vuodesta 1996 lähtien dosenttina. Hänelle myönnettiin Suomi-palkinto 1999, Sibelius-syntymäkotimitali 2000 ja professorin arvonimi 2010. Heinonen on saanut myös useita valtion pitkäaikaisia taiteilija-apurahoja.[2]

Levytyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Martti Haapakoski, Anni Heino, Matti Huttunen, Hannu-Ilari Lampila, Katri Maasalo: Suomalaisen musiikin historia esittävä taide. WSOY, 2002. ISBN 951-0-23564-4.
  2. Kuka kukin on 2007, Otava 2006

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.