Nutella

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nutella
Logo Nutella.svg
Tuotetyyppi elintarvike
Omistaja Ferrero
Alkuperämaa Italia
Nutella-suklaalevitettä.

Nutella on italialaisen Ferrero SpA:n valmistama suklaalevite. Sen pääraaka-aineet ovat sokeri, palmuöljy, paahdetut hasselpähkinät, maito ja kaakao.[1]

Nutellaa käytetään yleisesti levitteenä leivän päällä, mutta sitä voi muun muassa käyttää kermavaahdon kanssa kakkujen täytteenä. Joissakin Euroopan maissa Nutellaa käytetään viipaloitujen hedelmien kanssa lettujen täytteenä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nutellan loi italialainen Pietro Ferrero 1940-luvulla, jolloin kaakaosta ja suklaasta oli pula toisen maailmansodan säännöstelyn vuoksi. Ferrero päätti käyttää suklaan jatkeena hasselpähkinöitä, joita oli runsaasti saatavilla Piemontessa, Italiassa.[2]

Nutellan alkuperäinen nimi oli ”pasta gianduja”. Pasta tarkoittaa tahnaa, ja gianduja on alueella tunnettu karnevaalihahmo. Alun perin tahnaa myytiin leikattavassa muodossa folioon pakattuna. Myöhemmin Ferrero muunteli tuotteen koostumusta siten, että sitä saattoi levittää leivälle. Tuotetta alettiin myydä lasipurkeissa, ja se sai nimen ”supercrema gianduja”. Vuonna 1946 käyttöön otettiin tahnan nykyinen nimi, Nutella, joka johdettiin sanasta nut ’pähkinä’ liittämällä pehmennykseksi pääte -ella.[3]

Nykyisin Nutellaa myydään ympäri maailman.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b History (3) Nutellausa.com. Viitattu 25.7.2015. (englanniksi)
  2. History Nutallausa.com. Viitattu 25.7.2015. (englanniksi)
  3. History (2) Nutellausa.com. Viitattu 25.7.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]