Mustapuikkija
| Mustapuikkija | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Sorkkaeläimet Artiodactyla |
| Heimo: | Onttosarviset Bovidae |
| Alaheimo: | Puikkijat Cephalophinae |
| Suku: | Cephalophus |
| Laji: | niger |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Cephalophus niger |
|
| Katso myös | |
Mustapuikkija eli mustasukeltaja-antilooppi (Cephalophus niger)[2] on Länsi-Afrikan sademetsävyöhykkeellä elävä sorkkaeläinlaji. Tämä 80–100 sentin pituinen ja 9–24 kilon painoinen keskikokoinen puikkija on väritykseltään pääosin musta, mihin myös sen lajinimi niger viittaa.[3]
Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mustapuikkija on puikkijsksi keskikokoinen. Koiraat ja naaraat ovat sarvien kokoa lukuun ottamatta samannäköisiä.[4] Ruumiinpituus on 80–100 senttiä ja säkäkorkeus 45–51 senttiä. Paino vaihtelee yhdeksästä kilosta 24 kiloon. Keskimääräinen paino on 15–20 kiloa. Häntä on lyhyt ja pituudeltaan 7–14 senttiä, keskimäärin 12 senttiä.[3] Mustapuikkija on vankkarakenteinen eläin, jolla on lyhyet, tukevat jalat sekä pitkä ruumis ja pitkä kaula.[5] Myös pää on suhteellisen pitkä. Sekä koiraalla että naaralla on suipot, pitkät sarvet, mutta ne ovat usein otsakiharoiden peitossa.[3] Naaraiden sarvet ovat 2,5–3 sentin pituiset, koiraan 7,5–17,5-senttiset. Sorkat ovat teräväkärkiset.[5]
Mustapuikkijan turkki on pidempi kuin useimmilla muilla puikkijalajeilla, mutta tätä seikkaa on vaikea havaita, koska karvat ovat sileästi ruumiinmyötäiset. Mustapuikkijan turkkin väri lajin nimen mukaisesti musta tai ruskeanmusta ja hieman kiiltävä. Vatsapuoli on hieman selkäpuolta vaaleampi. Eturaajojen välissä saattaa olla ruosteenoransseja laikkuja. Hännän yläpinta on musta, ja alapinta valkoinen.[3] Hännässä on vaaleanharmaa siveltimenmuotoinen leveä tupsu.[6] Kurkun ja leuan alue on vaaleanharmaa. Korvat ovat ulkopinnoilta mustat, sisältä vaaleanharmaat. Pää on musta, lukuun ottamatta kastanjanruskeaa otsaa ja kruunumaista töyhtöä.[3] Töyhdön keskellä on myös mustaa.[6]
Nuoret mustapuikkijat ovat muutoin samanvärisiä kuin aikuiset, mutta niiden vatsapuoli on vaaleampi, eikä naama ole yhtä punertava kuin aikuisilla yksilöillä.[6]
Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mustapuikkijaa tavataan Afrikan länsiosissa. Se elää ainakin Guineassa, Sierra Leonessa, Liberiassa, Norsunluurannikolla, Ghanassa, Togossa ja Nigeriassa Niger-joelle saakka. Lajia ei ole tavattu varmuudella Beninissä eikä Burkina Fasossa. Sen ei myöskään tiedetä koskaan eläneen Niger-joen itäpuolella.[1]
Mustapuikkija elää sademetsävyöhykkeellä, mutta se elää myös muun tyyppisissä metsissä. Sitä tavataan varsinaisen alankosademetsän ohella myös sademetsien reunamilla, galleriametsissä, tiheiköissä, pensaikoissa sekä savannien jokivarsimetsissä ja kesävihannissa metsissä. Se on sopeutunut elämään myös ihmisen muokkaamassa ympäristössä, ja sitä tavataan myös uudismetsissä, maatilojen pensaikoissa ja joskus jopa viljelyksillä.[5]
Mustapuikkijat ovat yleisimpiä levinneisyysalueen keskiosissa Liberiasta Ghanaan ulottuvalla alueella. Tämän alueen itä- ja länsipuolella populaatiot ovat pienempiä tai taantumassa. Kannan kooksi arvioidaan nykyisin noin 100 000 yksilöä, mutta lukumäärä on ilmeisesti laskemassa vähitellen. Mustapuikkijat tulevat toimeen ihmisen muokkaamassa ympäristössä, joten ne ovat kestäneet ihmisasutuksen leviämistä paremmin kuin muut Länsi-Afrikan keskikokoiset puikkijalajit. Lajia metsästetään lihan ja nahan takia. Vaikka se on tavallinen bushmeat-kaupan kohde, se näyttää kestävän metsästystä suhteellisen hyvin. Kaikkein tiheimmin asutuilta alueilta mustapuikkijat ovat silti hävinneet. Mustapuikkija ei kuitenkaan ole lajina uhanalainen, vaan Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto luokittelee sen elinvoimaiseksi lajiksi. Vielä vuoden 1996 arviossa sitä pidettiin silmälläpidettävänä. Laji elää usealla suojelualueella.[5][1]
Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mustapuikkijan elintapoja on tutkittu vain vähän.[3] Se näyttää liikkuvan yksikseen tai pareittain.[5] Joidenkin lähteiden mukaan se on enimmäkseen yöaktiivinen, toisten mukaan päiväaktiivinen.[3] Sitä näkee usein ylittämässä metsäteitä, etenkin myöhäisillalla.[4] Monrovian eläintarhassa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että tarhan viisi mustapuikkijaa olivat aktiivisia 64 % päivästä, mutta vain 24 % yöstä. Lajia pidetään reviiritietoisena. Mustapuikkijan uskotaan olevan ekologialtaan samankaltainen kuin Philantomba maxwellii -puikkijalaji. Sillä uskotaan myös olevan Länsi-Afrikassa sama ekologinen lokero kuin Keski-Afrikan hedelmäpuikkijalla.[3]
Mustapuikkija syö monipuolista ravintoa.[5] Se syö pudonneita hedelmiä, kukkia, lehtiä ja ruohoja. Monien isojen puikkijoiden tavoin sen uskotaan olevan riippuvainen hedelmiä vuoden ympäri pudottavista puista.[3] Se syö myös eläinravintoa kuten hyönteisiä, etanoita ja munia. Mahdollisesti se syö satunnaisesti lintujakin.[5] Mustapuikkijan ruokavaliota rajoittaa se, että se ei pysty rikkomaan suussaan halkaisijaltaan yli kuuden sentin läpimittaisia ravintopaloja.[3]
Valtaosa mustapuikkijan lisääntymisestä saaduista tiedoista on peräisin vankeudesta.[5] Luonnossa sillä ei näytä olevan mitään tiettyä lisääntymisaikaa. Eräs vasa löydettiin luonnosta toukokuussa, mikä viittaisi siihen, että ainakin osa vasoista syntyy kuivankauden lopulla tai sadekauden alussa.[3] Kantoaika vaihtelee reilusta neljästä kuukaudesta seitsemään kuukauteen. Naaras synnyttää kerralla yhden vasan.[5] Vasa painaa syntyessään 1,42–2,18 kiloa ja on väriltään musta. Ensimmäisten 8–10 päivänsä aikana vasan paino nousee 1,65–3,20 kiloon ja kuukauden ikäisenä se on 2,75–4 kilon painoinen. Kuukauden ikäisenä koiraat ovat kasvaneet jo naaraita suuremmiksi, vaikka ne syntyivät käytännössä samankokoisina.[3] Emo imettää vasaa noin viisi kuukautta. Koiraat tulevat sukukypsiksi 12–18 kuukauden ikäisinä, naaraat 9–18 kuukauden ikäisinä.[5] Mustapuikkijat voivat elää vankeudessa yli 11 vuoden ikäisiksi.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c IUCN SSC Antelope Specialist Group: Cephalophus niger IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 29.7.2014. (englanniksi)
- ↑ Mustapuikkija (mustasukeltaja-antilooppi) – Cephalophus niger laji.fi Suomen Lajitietokeskus
- ↑ a b c d e f g h i j k l m Brent Huffman: Cephalophus niger - Black duiker 2008. www.ultimateungulate.com. Viitattu 17.10.2011. (englanniksi)
- ↑ a b Black Duiker - Big Game Hunting Records - Safari Club International Online Record Book 2007. Safari Club International. Viitattu 17.11.2011. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j Krista Milich: ADW: Cephalophus niger: Information 2002. University of Michigan Museum of Zoology. Viitattu 17.11.2011. (englanniksi)
- ↑ a b c Colin Groves,Peter Grubb: Ungulate Taxonomy, s. 272. Johns Hopkins University Press, 2011. ISBN 978-1-4214-0093-8. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 7.11.2010). (englanniksi)
|