Michel Aoun
| Michel Naim Aoun | |
|---|---|
| ميشال عون | |
.jpg) |
|
| Libanonin presidentti | |
| Edeltäjä | Tammam Salam (vt.) |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 30. syyskuuta 1933 Haret Hreik, Libanon |
| Puoliso | Nadia El-Chami |
| Tiedot | |
| Puolue | at-Tayyār al-Waṭanī al-Horr |
| Uskonto | maroniittikristitty |
 Nimikirjoitus |
|
| Sotilaspalvelus | |
| Palvelusmaa(t) |
 Libanon |
| Puolustushaara | Maavoimat |
| Palvelusvuodet | 1958–1991 |
| Sotilasarvo | Kenraali |
| Taistelut ja sodat | Libanonin sisällissota |
Michel Naim Aoun (arab. ميشال نعيم عون, Mīšāl Naʿīm ʿAwn, s. 30. syyskuuta 1933 Haret Hreik) on libanonilainen sotilas, poliitikko ja entinen asevoimien komentaja, pääministeri ja maan presidentti vuodesta 2016 vuoteen 2022.
Aoun on ollut pitkäaikainen Syyrian vaikutusvallan vastustaja Libanonissa. Presidentti Amine Gemayel nimitti hänet seuraajakseen kautensa päättyessä 1988. Syyrian joukot pakottivat Aounin 1990 hakemaan turvaa Ranskan lähetystöstä ja lähtemään maanpakoon, mikä päätti Libanonin sisällissodan. Hän palasi maahan 7. toukokuuta 2005, Syyrian joukkojen vetäydyttyä maasta. Myöhemmin Aoun kuitenkin liittoutui Syyria-mielisten poliitikkojen kanssa. Lokakuun 2016 lopussa Libanonin parlamentti valitsi Aounin maan presidentiksi.[1] Presidentin asema oli kiistelyn vuoksi täyttämättä kaksi ja puoli vuotta, kun Michel Suleimanin kausi virallisesti päättyi toukokuussa 2014.[2]
Elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aoun syntyi maroniittiperheeseen Beirutin eteläpuolella. Hän lähti armeijauralle ja kävi sotilasakatemian, josta 1958 valmistuttuaan liittyi tykistöjoukkoihin. Hän on kouluttautunut myös Ranskassa Châlon-Sur-Marnessa sekä Yhdysvalloissa Fort Sillissä, Oklahomassa.
Israelin hyökättyä Libanoniin 1982 Aoun johti pataljoonan suojaamaan presidentinpalatsia Baabdassa. Aounin 8. mekanisoitu pataljoona taisteli Libanonin sisällissodassa muslimeja, druuseja ja palestiinalaisia vastaan. Sabran ja Shatilan verilöylyn aikana Aoun johti alueella olevia sotilasjoukkoja. Joukkoja oli neuvottu keskittymään muihin tehtäviin, sillä aika kun Israelin tukeman Elie Hobeikan miehet teurastivat palestiinalaisia Sabran ja Shatilan pakolaisleireissä. Heinäkuussa 1984 Aoun nimitettiin armeijan komentajaksi.
Presidentti Amin Gemayelin kausi päättyi syyskuussa 1988. Amin Gemayel epäonnistui yhtenäisen hallituksen perustamisessa, joten hän nimitti ennen kautensa loppumista siirtymähallituksen, jonka tehtävä oli koota uutta laillista hallitusta.
Ollessaan Libanonin armeijan komentaja, Aoun sai johtaakseen sotilashallituksen. Hallituksen määräaikainen tehtävä oli koota uutta yhtenäistä hallitusta. Muslimit kieltäytyivät yhteistyöhön Michel Aounin kanssa kahdesta syystä: ulkopoliittisten vaikutusten takia (Syyria, Iran, Saudi-Arabia jne.) sekä koskien erimielisyyksiä maan perustuslain tulkinnasta ja täytäntöönpanosta. Pääministerin piti perinteisesti olla sunni, mutta Gemayel perusteli valintaansa sillä, että presidentin tulee olla kristitty ja varsinaisen presidentin puuttuessa tehtävä siirtyy pääministerille. Koska presidentti oli pääministeriä ylempi, oli pääministeriksi nimitettävä kristitty. Tämän jälkeen Itä-Beirutia hallitsi kristitty hallitus ja Länsi-Beirutia edellisen, eroamasta kieltäytyneen Salim al-Hossin hallitus, jota Syyria tuki. Pääministerinä Aoun vannoi useasti vapauttavansa maan ulkomaisista joukoista.
Lebanese forces (LF)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1974 Bachir Gemayel perusti epävirallisesti Lebanese forces -liiton (LF). Vuoteen 1978 mennessä hän oli yhtenäistänyt useat eri liitot saman liiton (LF) alaisuuteen. Sotilasliitto LF:ssä oli myös muslimeja, joilla oli yhtenäiset aatteet ja näkemykset maan ja kodin puolustamisesta sekä ulkopuolisten vastustamista (palestiinalaiset ja syyrialaiset).
Lopulta LF päätyi Samir Geageain alaisuuteen vuonna 1986. Aluksi Geageain lopetti LF:stä irtaantuneita liittoja ja vahvisti LF:n asemaa kristittyjen alueilla. Tämän jälkeen hän keskittyi "vapaa-alueen" (East Beirut, ulkomaisten miehittämätön alue) perusinfrastruktuurin kehittämiseen ja vapaa-alueen puolustuksen vahvistamiseen. LF oli muodollisesti korvannut valtion virastot ja oli tukena valtiolle siinä, missä valtiolla ei ollut resursseja suoriutua tehtävistään.
LF:ää tuki Amin Gemayelin perustama ja Michel Aounin johtama väliaikainen hallitus. Michel Aounin alaisuudessa olevat armeijan joukot olivat suurimmalta osaltaan hajautettu muslimien alueelle. Armeijan eliittijoukot oli sijoitettu kristittyjen alueelle. Michel Aoun oli kyvytön siirtämään ja keskittämään Libanonin armeijan joukkoja, jotka sijaitsivat muslimien alueella ja jotka olivat syyrialaisten vaikutusvallan ja miehityksen alaisuudessa.
Aoun epäonnistui voittamaan muslimien edustajat puolelleen. Tästä syntyi kaksoishallitus: kristittyjen hallitus, joka oli entisen presidentin perustama ja muslimien hallitus, joka oli Syyrian tukema.
LF yritti diplomaattisin keinoin välttää yhteenottoja Libanonin armeijan kanssa, jotta kristittyjen vapaa-alue ei hajoaisi ja päätyisi Syyrian ja sen liittolaisten käsiin. Tämän takia LF luovutti ison erän aseita ja joukkoja sekä satama-alueen hallinnan Michel Aounille.
Suhteet Syyriaan ja sen liittolaisiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tässä vaiheessa Michel Aoun koki, että hän on riittävän vahvoilla ja ryhtyi ulkomaalaisten tuella vastustamaan Syyriaa ja sen liittolaisia.
Michel Aoun oli aliarvioinut syyrialaisten vahvuutta muslimien alueella. 14. maaliskuuta 1989 Syyrian joukot hyökkäsivät Baabdan presidentinpalatsiin, sen jälkeen kun Aoun oli julistanut "vapaussodan" syyrialaisia ja heidän tukijoitaan vastaan. Operaatio oli lähes tulokseton verenvuodatus.
Syyrialaiset pakottivat osan Libanonin armeijan sotilaista (Michel Aounin joukko-osastot oli sijoitettu muslimien alueelle) taistelemaan eturintamalla Michel Aounia vastaan. Libanonin armeija oli siis käytännössä jakautunut kahtia. Yksi puoli oli suojelemassa Michel Aounia ja toinen puoli, Syyrialaisten pakotuksesta, taisteli Michel Aounia vastaan.
Aoun ja Syyrian joukot taistelivat tykistöllä Beirutista, jonka miljoonasta asukkaasta vain 100 000 jäi kaupunkiin, muiden paetessa taisteluja. Syyriaa tuki tuolloin Yhdysvaltain George H. W. Bushin hallitus, vastineeksi Syyrian tuesta Saddam Husseinia vastaan. Aoun kääntyi kriittiseksi Yhdysvaltoja kohtaan ja otti vastaan apua Irakilta.
Lokakuussa 1989 Libanonin parlamentti kokoontui Saudi-Arabiassa Ta'ifissa, jossa solmittiin sodan päättävä sopimus uudesta vallanjaosta. Aoun ei osallistunut kokoukseen, vaan nimitti osallistujia pettureiksi. Hän ilmoitti hajottaneensa parlamentin ennen sopimuksen solmimista, koska sopimus ei määrännyt tarkkaa aikarajaa Syyrian vetäytymiselle. Ta'ifin sopimuksen jälkeen parlamentti valitsi René Moawadin uudeksi presidentiksi. Syyria painosti Moawadia erottamaan Aounin armeijan komentajan asemasta, mutta hänen presidenttikautensa kesti kuitenkin vain 17 päivää ennen hänen salamurhaansa. Hänen seuraajakseen nimettiin Elias Hrawi, joka nimitti Émile Lahoudin asevoimien komentajaksi ja määräsi Aounin poistumaan presidentinpalatsista. Aoun kieltäytyi eroamasta. Aounin tappio koitti, kun hänen tukijansa Saddam Hussein hyökkäsi Kuwaitiin elokuussa 1990 ja Syyrian johtaja Hafez al-Assad liittyi Yhdysvaltain tukijaksi. Syyria sai tämän jälkeen rauhassa aloittaa hyökkäyksen Baabdan presidentinpalatsiin.
Aoun pakeni turvaan Ranskan lähetystöön jättäen perheensä ja joukkonsa syyrialaisten armoille. Myöhemmin hän ilmoitti radiolla joukkojensa antautuvan. Kymmenen kuukautta myöhemmin Aoun lähti maanpakoon Pariisiin. Hän otti mukaansa kansalaisilta saamansa rahat, jotka oli tarkoitettu maan jälleenrakentamiseen hänen hallituksensa aikana. Hän johti Pariisista käsin Vapaata isänmaallista liikettä (Al-Tayyar Al-Watani Al-Hur).
Hän palasi maahan 7. toukokuuta 2005 muutama päivä sen jälkeen, kun Syyrian joukot olivat vetäytyneet maasta. Toukokuun lopun 2005 vaaleissa Aoun hämmästytti monia liittoumalla Syyria-mielisten poliitikkojen kanssa (Maaliskuun 14. päivän liittouma). Vapaa isänmaallinen liike kuitenkin jätti liittouman jo ennen vaaleja, ja liittyi helmikuussa 2006 Maaliskuun 8. päivän liittoumaan mm. Hizbollahin, Amalin, Syyrian sosialistisen puolueen ja Baath-puolueen kanssa. Aounin puolue osallistui protesteihin Hassan Nasrallahin Hizbollahin kanssa Fuad Sinioran hallituksen kaatamiseksi[3].
Libanonin presidenttinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Presidentti Michel Suleimanin virkakauden päätyttyä toukokuussa 2014 parlamentti ei kyennyt valitsemaan hänelle seuraajaa, joten presidentin virka oli täyttämättä kaksi ja puoli vuotta, jonka aikaa pääministeri Tammam Salam toimi myös virkaatekevänä presidenttinä. Lokakuussa 2016 Libanonin parlamentti lopulta valitse Michel Aounin maan uudeksi presidentiksi.[2] Valintansa jälkeen Aoun nimesi Saad Haririn Salamin tilalle uudeksi pääministeriksi osana poliittista sopimusta, joka mahdollisti Aounin valinnan presidentiksi.[4]
Presidentti Aounia pidetään Hizbollahin ja Syyrian läheisenä luottomiehenä.[4]
Aouin luopui tehtävästään päivää ennen virkauakutensa päättymistä, vaikka hänen seuraajastaan ei oltu sovittu.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Profile: Michel Aoun, BBC, 2005
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Entinen asevoimien komentaja valittiin Libanonin presidentiksi Yle Uutiset. 31.10.2016. Viitattu 13.10.2023.
- ↑ a b Michel Aoun elected Lebanon's president bbc.com. 31.10.2016. Viitattu 17.12.2019. (englanniksi)
- ↑ Hezbollah and Aoun are Lebanon's worst nightmare yalibnan.com. Arkistoitu 18.8.2008. Viitattu 30.12.2008.
- ↑ a b Lebanon's Hariri named Prime Minister, wins speaker's support Reuters. 3.11.2016. Viitattu 17.12.2019. (englanniksi)
- ↑ Lebanon’s President Michel Aoun leaves office amid crisis Al Jazeera. 30.10.2022. Viitattu 26.11.2022.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Michel Aoun, United States Committee for a Free Lebanon and the Middle East Forum
| ||||||||||||||
