Amine Gemayel

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Amine Pierre Gemayel (arabiaksi: أمين بيار الجميٌل‎; (äännetään ranskaksi: ​[aˈmin ʒəmaˈjɛl]) s. 22. tammikuuta 1942) toimi vuosina 1982-1988 Libanonin presidenttinä maan sisällissodan aikana. Hän johtaa maroniittikristittyjen Kataeb-puoluetta, joka nojaa Gemayelin maroniittisukuun. Libanonin kansalliskokous eli parlamentti valitsi hänet presidentiksi 21. syyskuuta 1982 murhatun veljensä Bakhir Gemayelin sijaan. Itse asiassa Bakhir oli valittu presidentiksi kuukautta aiemmin, mutta hänet murhattiin ennen kuin hän ehti vannoa virkavalan.

Sukutausta ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maroniittikristittyihin kuuluvalla Gemayelin suvulla on pitkät perinteet Libanonissa. Suku on alun perin kotoisin Libanon-vuoriston pohjoisosasta. Suku asettui 1500-luvun puolivälissä Bikfaijan kaupunkiin 25 km:n päähän koiliseen Beirutista.[1] Tässä kaupungissa myös Amine Pierre Gemayel syntyi. Hän on Kataeb-puolueen perustajan Pierre Gemayelin ja tämän vaimon Genevieven vanhin poika.[2] Perheeseen kuului kaksi sisko ja veli, em. Bashir Gemayel. Hänen isoisänsä pakotettiin 1900-luvun alussa maanpakoon Egyptiin vastustettuaan ottomaanivaltaa. Gemayelin isoseta Antoine oli osallistunut Pariisin rauhanneuvotteluihin Libanonin maroniittikristittyjen edustajana vuonna 1919.[1]

Gemayel valmistui oikeustieteestä beirutilaisesta Université Saint-Josephista vuonna 1965.[1][3]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amine Gemayel (oik.)

Amine Gemayel aloitti valmistumisensa jälkeen asianajajan uransa vuonna 1965.[1] Myöhemmin hän keskittyi suvun sanomalehtibisnekseen.[4] Vuoden 1969 täytevaaleissa hänet valittiin edesmenneen setänsä Maurice Gemayelin seuraajaksi Kansalliskokoukseen voittaen vastaehdokkaansa Fuad Lahoudin ääniosuuksin prosenttiosuuksin 54-41. Vuonna 1972 viimeisissä parlamenttivaaleissa 20 vuoteen hänet valittiin uudelleen.

Maltillisena tunnetun Aminen veljeä Bashiria pidettiin radikaalimpana, koska tämä kannatti PLO:n ja muiden palestiinalaississien karkottamista maasta sekä piti mahdollisena erillisrauhaa Israelin kanssa.[5]

 Gemayel valittiin maansa presidentiksi 21. syyskuuta 1982 kuuden vuoden kaudelle maan perustuslain mukaisesti. Presidenttikautensa jälkeen hän toimi Harvardin yliopiston kansainvälisten suhteiden tutkimuskeskuksen jäsenenä ja luennoitsijana vuosina 1988-1989). Lisäksi hänet on nimitetty Marylandin yliopiston vierailevaksi professoriksi. Vuodesta 1990 alkaen hän asui maanpakolaispoliitikkona Pariisissa ja luennoi päätyönään Libanonista ja Lähi-idästä ympäri maailmaa. Hän pääsi palaamaan Libanoniin 30. heinäkuuta 2000.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gemayel avioitui Joyce Tyanin kanssa joulukuussa 1967. Heillä on tytär Nicole ja kaksi poikaa Pierre ja Sami. Pierre Gemayel valittiin Libanonin parlamenttiin vuonna 2000 ja tuli tunnetuksi maltillisena oppositiopoliitikkona ennen valintaansa ministeriksi vuonna 2005. Hänet murhattiin Beirutin Jdeiden lähiössä 21. marraskuuta 2006. Amine Gemayel on syyttänyt Syyriaa hänen poikansa murhasta.[6]

Gemayel puhuu sujuvasti ranskaa ja englantia sekä tunnetaan klassisen arabian oppineena.

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1986: Peace and Unity (Colin and Smythe)
  • 1988: L'Offense et le Pardon (Gallimard), kommentaariteos Libanonin tapahtumiin
  • 1990: Méditations d'espoir (JC. Lattès), kokoelma Yhdysvalloissa vuonna 1989 pidettyjä luentoja.
  •  1992: Rebuilding Lebanon's Future, julkaisija Harvard University (C.F.I.A.).

Viitteetä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Maroun, Pierre (February–March 2003). "Dossier: Amine Gemayel Former President of Lebanon". MEIB 5 (2). Viitattu 10 June 2012. 
  2. Pronunciation of Amine Gemayel.
  3. Moubayed, Sami (October 2001). "Amin Gemayel Says His Family’s History "Runs Parallel To Lebanon’s"". Washington Report on Middle East Affairs. Viitattu 23 March 2013. 
  4. "A Favorable First Impression", 1 November 1982. Luettu 17 March 2013. 
  5. The Columbia Encyclopedia, Sixth Edition.
  6. Gemayel murder leads to second 'Independence Intifada'.