Tämä on lupaava artikkeli.

Merja Ikkelä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Merja Ikkelä
Merja Ikkelä vuonna 1967.
Merja Ikkelä vuonna 1967.
Henkilötiedot
Syntynyt23. toukokuuta 1955 (ikä 69)
Ammatti muusikko, musiikkipedagogi
Muusikko
Aktiivisena 1963–
Tyylilajit konserttimusiikki, musiikkiteatteri
Soittimet piano, harmonikka
Yhtyeet Katriina Honkanen ja Tulilintu, Nasevat kurtut
Levy-yhtiöt Blue master, Sauna, Kansanmusiikki-instituutti, Kiima-levyt

Merja Hannele Ikkelä (s. 23. toukokuuta 1955 Helsinki) on suomalainen harmonikkataiteilija, pianisti, säveltäjä ja sovittaja[1][2]. Hän aloitti harmonikansoiton jo lapsena ja esiintyi runsaasti etenkin opettajansa Lasse Pihlajamaan kanssa. Hän saavutti nuoruusiällään kansallista ja kansainvälistä kilpailumenestystä ja huomiota harmonikansoittajana. Ikkelä opiskeli lopulta pianonsoiton opettajaksi ja toimi pianonsoiton, harmonikansoiton ja vapaan säestyksen opettajana muun muassa Sibelius-Akatemiassa kolmenkymmenen vuoden ajan. Vuodesta 2006 lähtien hän on toiminut päätoimisena freelancer-muusikkona ja säveltäjänä.

Tausta ja koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merja Ikkelä syntyi Helsingissä kansanmuusikko Rolf Ikkelän ja kansallispukujen tekemisestä tunnetun Kerttu Ikkelän perheeseen. Harmonikkataiteilija Petri Ikkelä on hänen nuorempi veljensä.[3]

Ikkelä opiskeli harmonikansoittoa ja musiikkia Lasse Pihlajamaan ja Martti Parantaisen johdolla 1962–1973. Hän vieraili Sibelius-stipendiaattina Yhdysvalloissa 1971–1972.[2] Ikkelä kirjoitti ylioppilaaksi 1975, jolloin hän oli jo opiskellut myös pianonsoittoa Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla.[4] Hän opiskeli päätoimisesti pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa Maija Helasvuon johdolla[1] ja suoritti pianonsoiton opettajan tutkinnon 1981 ja pianodiplomin 1982.[2]

” En edes halunnut opiskella mitään haitarin örinää! Pianolle oli barokit ja rokokoot ynnä muut. ”

– Merja Ikkelä[4]

Omien sanojensa mukaan hän ei tahtonut opiskella päätoimisesti harmonikansoittoa vaan valitsi pääsoittimekseen pianon, koska sillä oli mahdollista saada kunnon koulutus. Sibelius-Akatemiassa pianonsoiton opettaja Helasvuo vaati Ikkelää myös lopettamaan harmonikansoiton, koska instrumenttien tekniikka oli Helasvuon mielestä liian erilainen.[4]

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merja Ikkelä esiintyi jo lapsena runsaasti Lasse Pihlajamaan kanssa sekä Suomessa että ulkomailla. Hänen ensiesiintymisensä tapahtui Haagan työväentalossa äitienpäivänä 1963. Pihlajamaan harmonikkakoulussa hän tutustui myös samanikäiseen harmonikansoiton opiskelijaan, Sirkka Kelopuroon, jonka kanssa hän esiintyi 17-vuotiaasta alkaen Herkkutytöt-nimisenä duona.[4] Vuonna 1969 ilmestynyt albumi Merja Ikkelä oli ensimmäinen suomalainen naisharmonikansoittajan LP-levy.[5]

Ikkelä on toiminut pianonsoiton, harmonikansoiton ja vapaan säestyksen opettajana Espoon musiikkiopistossa, Helsingin konservatoriossa ja Sibelius-Akatemiassa.[2] Ikkelä opetti Sibelius-Akatemiassa 30 vuoden ajan vuosina 1978–2009, kunnes jäi toimestaan virkavapaalle vuonna 2006 ja lopetti opetustyön kokonaan 2009. Tämän jälkeen hän on toiminut päätoimisena freelancer-muusikkona ja säveltäjänä. Ikkelä on Sibelius-lukion perustajajäseniä ja toiminut myös sen opettajana.[4]

Muusikkona Ikkelä on osallistunut monenlaisiin produktioihin ja konsertoinut Euroopassa, Yhdysvalloissa, Japanissa ja Pohjois-Koreassa sekä tehnyt sovituksia ja sävellyksiä erilaisille kokoonpanoille[2]. Hän on työskennellyt useissa musiikillisissa teatteriproduktioissa yhteistyössä erityisesti Susanna Haaviston, Katriina Honkasen ja Anne Nielsenin kanssa sekä Ulla Tapanisen kanssa kokoonpanossa Nasevat kurtut. Ikkelä on myös kiinnostunut runon ja äänen yhdistämisestä, jota hän on tehnyt Poetrio-tuotannossa runoilija Ilpo Tiihosen ja muusikko Sara Puljulan kanssa. Ikkelä ja Puljula säveltävät ja improvisoivat Poetrion musiikin esitettyjen runojen kanssa. Tiihonen ja Ikkelä esiintyvät myös kahdestaan Runo & Haitari -nimellä.[4]

Kilpailut ja palkinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ikkelä on voittanut useita harmonikkakilpailuja. 1960-luvulla hän voitti Suomen harmonikkamestaruuden seitsemän kertaa, Pohjoismaiden nuorten harmonikkamestaruuden vuosina 1967 ja 1969, Tage der Harmonika -kilpailun Saksassa 1968, Coupe Mondiale -kilpailun Itävallassa 1970[2] sekä Pohjoismaiden yleisen sarjan mestaruuden 1973.[1][2]

Ikkelä kertoo saaneensa lopulta tarpeekseen lapsuutensa ja nuoruusaikojensa musiikkikilpailuista. Hän pitää kilpailemista nykyisin jopa ”musiikin vastaisena” ja niiden vaarana sitä, että muusikko alkaa keskittyä liikaa omaan itseensä musiikin tekemisen sijaan. Ikkelän mukaan kilpailemisen sijaan musiikillisia tavoitteita ja motivaatiota voivat pitää yllä muutkin asiat, esimerkiksi levyttäminen.[4]

Levytyksiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Merja Ikkelä, Blue master. 1969 (BLU-LP 113)
  • Merja Ikkelä, Blue master. 1971 (BLU-LP 134)
  • The Accordion Super Trio: Lasse Pihlajamaan parhaat. (Lasse Pihlajamaan ja Matti Rantasen kanssa.) Sauna, 1979 (SAU-LP 256)
  • (säveltäjänä, mukana myös esittäjänä) Puuvärejä. Kansanmusiikki-instituutti, 2004 (KICD-93)[6]
  • (säveltäjänä ja esittäjänä) Largo. Kiima-levyt, 2005 (KIIMA-1003)
  • (säveltäjänä ja esittäjänä) Poetrio: lue minulle. WSOY, 2010. (Äänikirja.) ISBN 978-951-0-36660-8[4]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
” Ihmetteleminen tekee ihmiselle hyvää. Aikataulut eivät ole hyväksi. Kun on väljää, syntyy ideoita ja inspiraatioita. ”

– Merja Ikkelä[4]

Merja Ikkelä asuu Lohjalla ja on viettänyt talviajat pääosin Espanjassa vuodesta 2006 alkaen. Hän on kertonut jättäytyneensä freelancer-muusikoksi väsyttyään opetustyöhön. Hän harrastaa maalaamista ja kiinalaista taijia.[4] Ikkelälle myönnettiin valtion ylimääräinen taiteilijaeläke vuonna 2016[7].

Merja Ikkelän puoliso oli runoilija Ilpo Tiihonen.[8]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Suuri Musiikkitietosanakirja 3: He–Kuud, s. 70. Helsinki: Weilin + Göös ja Otava, 1990. ISBN 951-35-4727-2
  2. ↑ a b c d e f g Sibelius-Akatemia: Sibelius-Akatemian opettajamatrikkeli 2001. Sibelius-Akatemia. Arkistoitu 17.9.2007. Viitattu 22. syyskuuta 2007.
  3. ↑ Taiteilijoiden Oulunkylä Helsinki: Helsingin kaupunginosayhdistykset ry / Oulunkylä-seura. Arkistoitu 9.9.2014. Viitattu 28. huhtikuuta 2008.
  4. ↑ a b c d e f g h i j Plihtari, Minna: "Herkkutyttöjen" urat erillään, ystävyys kohdallaan. Hanuri, 2013, 41. vsk, nro 2, s. 6–11. Ikaalinen: Suomen Harmonikkaliitto. ISSN 0870-0959
  5. ↑ Vesa Kurkela ja Marko Tikka (toim.): Suomalaisen harmonikan historia, s. 245. Ikaalinen: Suomen Harmonikkainstituutti ja Suomen Harmonikkaliitto, 2014. ISBN 978-952-68260-0-4.
  6. ↑ Merja Ikkelä (Kansanmusiikki-instituutin julkaisutietokanta) Kansanmusiikki-instituutti. Viitattu 22.9.2007. (englanniksi)
  7. ↑ Ylimääräinen taiteilijaeläke 59 taiteilijalle Taiteen keskustoimikunta Taike. 29.6.2016. Viitattu 6.8.2024.
  8. ↑ Kuusi kuvaa Merja Ikkelän elämästä. Yle Areena, Yleisradio.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Merja_Ikkelä&oldid=22780845”