Melkkilä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Melkkilä eli Mälkilä on kylä Salon kaupungin Perniössä. Kylä sijaitsee Perniön kirkonkylän lounaispuolella.

Melkkilä sijaitsee Perniönjoen laaksossa pitkulaisella mäellä peltojen ympäröimänä. Saman mäen länsireunalla sijaitsevat Metsäkylän ja Penttilän kylät. Melkkilä on syntynyt mäen itäosaan Melkkilän kartanon ympärille. Muut naapurikylät ovat Ali-Melkkilä etelässä, Haarla pohjoisessa ja Lupaja joen toisella puolella idässä. Melkkilään kuuluu myös alue Kankkonummen eteläreunalta, jota halkova Piiloja laskee mutkien kautta kylän kanta-alueella Juottimenojana Perniönjokeen.[1][2]

Melkkilä on vanha kylä, joka on syntynyt ennen 1300-lukua. Melkkilän kartano mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1413. Kartanon ympäristöön syntyi ajalleen merkittävä asutuskeskittymä, jossa asui torppareita, käsityöläisiä ja kartanon työväkeä. Vielä 1800-luvun lopulla kartano oli Perniön suurimpia maanomistajia. 1900-luvun alkupuolella kartanon maista lohkottiin useita pientiloja ja sotien jälkeen kylään asutettiin siirtoväkeä. Tämän jälkeen uutta asutusta Melkkilään ei ole syntynyt.[1]

Melkkilän kartano on edelleen suuri maatila ja sen yhteyteen on syntynyt muutakin yritystoimintaa.[3][4] Kankkonummella sijaitsee Perniön ravirata, joka on aktiivisessa käytössä.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Turun maakuntamuseon Sarakum-projekti, Perniön kulttuuriympäristö ja arvot, s. 20. Turun maakuntamuseo, 2005. Teoksen verkkoversio.
  2. Kansalaisen karttapaikka Maanmittauslaitos. Viitattu 28.11.2019.
  3. Melkkilän puutarha ja vihertyö melkkilanpuutarha.fi. Viitattu 28.11.2019.
  4. Melkkilän ratsutalli ratsutalli.net. Viitattu 28.11.2019.
  5. Perniön ravit syntyvät vuosikymmenien kokemuksella Perniönseudun Lehti. Viitattu 28.11.2019.