Eikkula

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Eikkula (ruots. Ekkulla) on kylä Salon kaupungin Perniössä. Kylä sijaitsee Perniön lounaisosassa.

Eikkulan naapurikylät ovat Nurkkila, Suomenniitty, Provani ja Ylönkylä. Eikkulan kyläalue sijoittuu mäkien ja Myllyojan väliseen pieneen viljavaan laaksoon, jonka läpi kulkee Laukantie. Kylän rakennuskanta liittyy Nurkkilan asutuskokonaisuuteen.[1]

Eikkula on asutettu viimeistään 1200-luvulla. Eikkulassa on ollut kaksi kantataloa, Antintalo ja Ylistalo, jotka yhdistettiin vuonna 1917 yhdeksi Ekkullan taloksi. Talon kolme torppaa itsenäistyivät 1920-luvulla ja kylään on syntynyt 1900-luvun jälkipuoliskolla hieman uutta asutusta.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kansalaisen karttapaikka Maanmittauslaitos. Viitattu 30.9.2020.
  2. Turun maakuntamuseon Sarakum-projekti, Perniön kulttuuriympäristö ja arvot, s. 51. Turun maakuntamuseo, 2005. Teoksen verkkoversio.