Meeri Koutaniemi

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 18. syyskuuta 2019 kello 18.03 käyttäjän Kirjahirmu (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Meeri Koutaniemi Kiasmassa helmikuussa 2016.

Meeri Koutaniemi (s. 1987 Kuusamo)[1] on suomalainen valokuvaaja. Koutaniemi tunnetaan erityisesti ihmisoikeuksia, vähemmistöjä ja voimaantumista käsittelevistä kuvareportaaseista ja henkilökuvista.[2][3]

Tausta

Koutaniemellä on osittain romanitaustaiset sukujuuret, minkä vuoksi hän koki lapsena koulukiusaamista.[4]

Koutaniemi muutti peruskoulun jälkeen Kuusamosta Ouluun teatterilukioon ja sieltä puolen vuoden jälkeen Helsinkiin, missä hän opiskeli Sibelius-lukion musiikki- ja tanssilinjalla. Hän on opiskellut kuvajournalismia Tampereen yliopistossa.[5]

Koutaniemi on Echo-kuvatoimiston ja kuvaajakollektiivi 11:n jäsen.[6]

Koutaniemi on vuodesta 2011 lähtien kiertänyt kuvaamassa eri puolilla maailmaa, muun muassa Kaakkois-Aasiassa, Afrikassa ja latinalaisessa Amerikassa.[5]

Tunnustukset ja kritiikkiä

Koutaniemi on voittanut lukuisia palkintoja Suomen lehtikuvaajat ry:n järjestämässä Vuoden lehtikuvat (nyk. Kuvajournalismi) -kilpailussa. Vuonna 2012 Koutaniemi voitti vuoden henkilökuvan palkinnon. Vuonna 2013 hänet palkittiin kuudessa sarjassa: vuoden lehtikuva, vuoden lehtikuvaaja, vuoden henkilökuva, vuoden ulkomaan reportaasi, vuoden multimedia ja yleisön suosikki.[6] Vuonna 2014 Koutaniemi palkittiin kahdessa sarjassa: vuoden lehtikuvaaja ja vuoden ulkomainen reportaasi.

Koutaniemen Helsingin Sanomissa julkaistu, paljon keskustelua herättänyt kuvareportaasi kahden maasai-heimon tytön ympärileikkauksesta voitti vuonna 2014 Freelens-palkinnon Lumix-festivaalilla Hannoverissa, Saksassa ja Visa D'or Daily Press -palkinnon Visa Pour L'image-festivaalilla Perpignanissa, Ranskassa.[7] Reportaasista kanneltiin Julkisen sanan neuvostoon, joka kuitenkin katsoi reportaasin julkaisemiselle olleen painavat yhteiskunnalliset perusteet.[8] Myös Suomen Unicef kritisoi kuvasarjan julkaisua mediassa[9], mutta Saksan Unicefin järjestämässä Vuoden valokuva -kilpailussa kuvat saivat kunniamaininnan. Ne on julkaistu myös yhdysvaltalaisessa Time-aikakauslehdessä.[10]

Palkinnot [11]

  • 2012 Kunniamaininta, Vuoden ulkomainen reportaasi, Vuoden Lehtikuvat -kilpailu, Suomi
  • 2012 Vuoden Henkilökuva, Vuoden Lehtikuvat -kilpailu, Suomi
  • 2012 Tim Hetherington Memorial Award, New York, USA
  • 2013 Yleisön Suosikki, Vuoden Lehtikuvat -kilpailu, Suomi
  • 2013 Vuoden Multimedia, Vuoden Lehtikuvat -kilpailu, Suomi
  • 2013 Vuoden Henkilökuva, Vuoden Lehtikuvat -kilpailu, Suomi
  • 2013 Vuoden Ulkomainen Reportaasi, Vuoden Lehtikuvat -kilpailu, Suomi
  • 2013 Vuoden Lehtikuva, Vuoden Lehtikuvat -kilpailu, Suomi
  • 2013 Vuoden Lehtikuvaaja, Vuoden Lehtikuvat -kilpailu, Suomi
  • 2013 Carina Appel Muistopalkinto, Suomi
  • 2014 Vuoden Ulkomainen Reportaasi, Vuoden Lehtikuvat -kilpailu, Suomi
  • 2014 Vuoden Lehtikuvaaja, Vuoden Lehtikuvat -kilpailu, Suomi
  • 2014 Voittaja, Freelens Award, Lumix Photo festival, Saksa
  • 2014 Voittaja, Visa D'or Daily Press Award, Visa Pour l'Image -festivaali, Ranska
  • 2014 Kunniamaininta, Vuoden kuvat, UNICEF, Saksa
  • 2015 Voittaja, PDN, The Marty Forscher Fellowship Professional Award, USA
  • 2015 2. sija, Storyboard-sarja, Siena International Photo Awards, Italia
  • 2017 Yleisön Suosikki, Kuvajournalismi -kilpailu, Suomi
  • 2017 Kulttuurin Tulevaisuus, Kulttuurigaala, Suomi [12]
  • 2018 Yleisön Suosikki, Kuvajournalismi -kilpailu, Suomi

Kirjat valokuvaajana[11]

  • 2013 Oasis, Musta Taide
  • 2015 Riisuttu Suomi, Docendo
  • 2015 Sisu, PS-kustannus
  • 2016 Fintiaanien mailla, WSOY
  • 2017 Ilopangon vankilan naiset, LIKE
  • 2017 Sami Yaffan Maailma, LIKE

Yksityiselämä

Koutaniemi seurusteli rockmuusikko Sam Yaffan kanssa maaliskuusta 2016 lähtien.[13] He julkistivat suhteensa heinäkuussa 2016[14], menivät kihloihin heinäkuussa 2017 ja heidät vihittiin syyskuussa 2017 Mallorcalla Espanjassa.[15] Koutaniemi osallistuu Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan vuoden 2019 syksyllä.[16]

Lähteet

  1. Ala-Risku, Päivi: Meeri Koutaniemi koulukiusaamisesta: "En voinut olla heittopussi" HS.fi. 9.10.2014. Viitattu 16.10.2016.
  2. MEERI KOUTANIEMI | 100 Finnish photographers 100 Finnish photographers. Viitattu 12.2.2018.
  3. Meeri Koutaniemi | LensCulture: Meeri Koutaniemi | LensCulture LensCulture. Viitattu 12.2.2018.
  4. Palkittu valokuvaaja Meeri Koutaniemi: "Koulukiusaus jätti syvät arvet" Me Naiset. 13.4.2013. Viitattu 7.8.2019.
  5. a b Kallionpää, Katri: Sitkeä kuvaaja haluaa nähdä vaivaa Helsingin Sanomat. 25.3.2013. Viitattu 4.4.2014.
  6. a b Karhu, Lea: Meeri Koutaniemi voitti Vuoden lehtikuva -kilpailussa lähes kaiken Helsingin Sanomat. 20.3.2013. Viitattu 8.8.2015.
  7. Massa, Silja: Koutaniemi palkittiin taas. Helsingin Sanomat, 4.9.2014, s. B4. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 8.8.2015.
  8. Päätös: Vapauttava 5402/SL/13 21.5.2014. Julkisen sanan neuvosto. Viitattu 8.8.2015.
  9. Hetemäki, Inka: Hänet silvottiin suomalaisten lukijoiden edessä sunnuntaina unicef.typepad.com. 10.1.2014. Viitattu 9.3.2016.
  10. Jokelainen, Jarkko: Saksan Unicef palkitsi Meeri Koutaniemen ympärileikkauskuvat, jotka Suomen Unicef tuomitsi HS.fi. 16.12.2014. Viitattu 8.8.2015.
  11. a b Meeri Koutaniemi: Meeri Koutaniemi Photojournalism www.meerikoutaniemi.com. Meeri Koutaniemi. Viitattu 12.2.2018.
  12. Vuosisadan Kulttuurigaala areena.yle.fi. 18.10.2017. Viitattu 3.12.2018.
  13. Sami Yaffa ja Meeri Koutaniemi Koillissanomissa: Rakkaus iski ensitapaamisella Iltalehti. 20.7.2016. Viitattu 20.7.2016.
  14. Vehmas, Ilona: Sami Yaffa ja Meeri Koutaniemi Koillissanomissa: Rakkaus iski ensitapaamisella Iltalehti. 20.7.2016. Viitattu 8.2.2017.
  15. Meeri Koutaniemi ja Sami Yaffa naimisiin henkeäsalpaavissa maisemissa - upea morsian asteli vihille paljain jaloin iltalehti.fi. Viitattu 10.9.2017.
  16. Meeri Koutaniemen kuva tanssikengistä lyö ällikällä: ”Jalat kirjaimellisesti tulessa” www.iltalehti.fi. Viitattu 3.9.2019.

Aiheesta muualla