Meeri Koutaniemi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Meeri Koutaniemi Kiasmassa helmikuussa 2016.

Meeri Koutaniemi (s. 1987 Kuusamo)[1] on suomalainen valokuvaaja. Koutaniemi tunnetaan erityisesti ihmisoikeuksia, vähemmistöjä ja voimaantumista käsittelevistä kuvareportaaseista ja henkilökuvista.[2][3]

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meeri Koutaniemi on kotoisin Kuusamosta. Koutaniemi aloitti kuvajournalistin uran 19-vuotiaana.

Työssään Koutaniemi on keskittynyt ihmisoikeuksiin sekä kysymyksiin identiteetistä ja vallasta sosiopoliittisessa viitekehyksessä.

Meeri Koutaniemen isä on arkkitehti Seppo Koutaniemi ja äiti psykologi Paula Koutaniemi.[4] Hän muutti peruskoulun jälkeen Kuusamosta Ouluun teatterilukioon ja sieltä puolen vuoden jälkeen Helsinkiin, missä hän opiskeli Sibelius-lukion musiikki- ja tanssilinjalla. Hän on opiskellut kuvajournalismia Tampereen yliopistossa.[5]

Koutaniemi oli Echo-kuvatoimiston ja kuvaajakollektiivi 11:n perustajajäsen.[6]

Koutaniemi on vuodesta 2011 lähtien kiertänyt kuvaamassa eri puolilla maailmaa, muun muassa Kaakkois-Aasiassa, Afrikassa ja latinalaisessa Amerikassa.[5]

Syksyllä 2021 Yle esitti Meeri Koutaniemen kahdeksanosainen ohjelma Irti kuvasta, jossa esitellään suomalaisia kuvataiteilijoita.[7]

Tunnustukset ja kritiikkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koutaniemi on voittanut lukuisia palkintoja Suomen lehtikuvaajat ry:n järjestämässä Vuoden lehtikuvat (nyk. Kuvajournalismi) -kilpailussa. Vuonna 2012 Koutaniemi voitti vuoden henkilökuvan palkinnon. Vuonna 2013 hänet palkittiin kuudessa sarjassa: vuoden lehtikuva, vuoden lehtikuvaaja, vuoden henkilökuva, vuoden ulkomaan reportaasi, vuoden multimedia ja yleisön suosikki.[6] Vuonna 2014 Koutaniemi palkittiin kahdessa sarjassa: vuoden lehtikuvaaja ja vuoden ulkomainen reportaasi.

Koutaniemen Helsingin Sanomissa julkaistu, paljon keskustelua herättänyt kuvareportaasi kahden maasai-heimon tytön ympärileikkauksesta voitti vuonna 2014 Freelens-palkinnon Lumix-festivaalilla Hannoverissa, Saksassa ja Visa D'or Daily Press -palkinnon Visa Pour L'image-festivaalilla Perpignanissa, Ranskassa.[8] Reportaasista kanneltiin Julkisen sanan neuvostoon, joka kuitenkin katsoi reportaasin julkaisemiselle olleen painavat yhteiskunnalliset perusteet.[9] Myös Suomen Unicef kritisoi kuvasarjan julkaisua mediassa[10], mutta Saksan Unicefin järjestämässä Vuoden valokuva -kilpailussa kuvat saivat kunniamaininnan. Ne on julkaistu myös yhdysvaltalaisessa Time-aikakauslehdessä.[11]

Koutaniemi osallistui Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan syksyllä 2019.[12] Hän pääsi finaaliin asti ja tuli koko kilpailussa kolmanneksi.lähde?

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2012 Kunniamaininta, Vuoden ulkomainen reportaasi, Vuoden Lehtikuvat -kilpailu, Suomi
  • 2012 Vuoden Henkilökuva, Vuoden Lehtikuvat -kilpailu, Suomi
  • 2012 Tim Hetherington Memorial Award, New York, USA
  • 2013 Yleisön Suosikki, Vuoden Lehtikuvat -kilpailu, Suomi
  • 2013 Vuoden Multimedia, Vuoden Lehtikuvat -kilpailu, Suomi
  • 2013 Vuoden Henkilökuva, Vuoden Lehtikuvat -kilpailu, Suomi
  • 2013 Vuoden Ulkomainen Reportaasi, Vuoden Lehtikuvat -kilpailu, Suomi
  • 2013 Vuoden Lehtikuva, Vuoden Lehtikuvat -kilpailu, Suomi
  • 2013 Vuoden Lehtikuvaaja, Vuoden Lehtikuvat -kilpailu, Suomi
  • 2013 Carina Appel Muistopalkinto, Suomi
  • 2014 Vuoden Ulkomainen Reportaasi, Vuoden Lehtikuvat -kilpailu, Suomi
  • 2014 Vuoden Lehtikuvaaja, Vuoden Lehtikuvat -kilpailu, Suomi
  • 2014 Voittaja, Freelens Award, Lumix Photo festival, Saksa
  • 2014 Voittaja, Visa D'or Daily Press Award, Visa Pour l'Image -festivaali, Ranska
  • 2014 Kunniamaininta, Vuoden kuvat, UNICEF, Saksa
  • 2015 Voittaja, PDN, The Marty Forscher Fellowship Professional Award, USA
  • 2015 2. sija, Storyboard-sarja, Siena International Photo Awards, Italia
  • 2017 Yleisön Suosikki, Kuvajournalismi -kilpailu, Suomi
  • 2017 Kulttuurin tulevaisuus, Kulttuurigaala, Suomi [13]
  • 2018 Yleisön suosikki, Kuvajournalismi -kilpailu, Suomi

Lähde[14]

Kirjat valokuvaajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2013 Oasis, Musta Taide
  • 2015 Riisuttu Suomi, Docendo
  • 2015 Sisu, PS-kustannus
  • 2016 Fintiaanien mailla, WSOY
  • 2017 Ilopangon vankilan naiset, Like
  • 2017 Sami Yaffan Maailma, Like
  • 2020, Vahvaksi rikotut, Siltala

Lähde[14]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koutaniemi on naimisissa rockmuusikko Sami Yaffan kanssa. Pari on ollut yhdessä maaliskuusta 2016 lähtien. He julkistivat suhteensa heinäkuussa 2016[15], menivät kihloihin joulukuussa 2016 ja heidät vihittiin syyskuussa 2017 Mallorcalla Espanjassa.[16]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ala-Risku, Päivi: Meeri Koutaniemi koulukiusaamisesta: "En voinut olla heittopussi" HS.fi. 9.10.2014. Viitattu 16.10.2016.
  2. Meeri Koutaniemi: 100 Finnish photographers 100 Finnish photographers. Viitattu 12.2.2018. (englanniksi)
  3. Meeri Koutaniemi: LensCulture LensCulture. Viitattu 12.2.2018. (englanniksi)
  4. Hirvasnoro, Tarja: Koulukiusaaminen ei lannistanut valokuvaaja Meeri Koutaniemeä Kodin Kuvalehti. 5.1.2016. Viitattu 13.12.2020.
  5. a b Kallionpää, Katri: Sitkeä kuvaaja haluaa nähdä vaivaa Helsingin Sanomat. 25.3.2013. Viitattu 4.4.2014.
  6. a b Karhu, Lea: Meeri Koutaniemi voitti Vuoden lehtikuva -kilpailussa lähes kaiken Helsingin Sanomat. 20.3.2013. Viitattu 8.8.2015.
  7. Virtanen, Leena: Meeri Koutaniemen taitavasti toimittama sarja antaa riemastuttavan monipuolisen käsityksen suomalaisesta taidekentästä HS.fi. 2.12.2021. Viitattu 4.12.2021.
  8. Massa, Silja: Koutaniemi palkittiin taas. Helsingin Sanomat, 4.9.2014, s. B4. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 8.8.2015.
    Hetki ennen silpomista – suomalaiskuvaaja todisti kahden tytön ympärileikkausta Keniassa HS.fi. 5.1.2014.
  9. Päätös: Vapauttava 5402/SL/13 21.5.2014. Julkisen sanan neuvosto. Viitattu 8.8.2015.
  10. Hetemäki, Inka: Hänet silvottiin suomalaisten lukijoiden edessä sunnuntaina unicef.typepad.com. 10.1.2014. Viitattu 9.3.2016.
  11. Jokelainen, Jarkko: Saksan Unicef palkitsi Meeri Koutaniemen ympärileikkauskuvat, jotka Suomen Unicef tuomitsi HS.fi. 16.12.2014. Viitattu 8.8.2015.
  12. Meeri Koutaniemen kuva tanssikengistä lyö ällikällä iltalehti.fi. Viitattu 3.9.2019.
  13. Vuosisadan kulttuurigaala areena.yle.fi. 18.10.2017. Viitattu 3.12.2018.
  14. a b Meeri Koutaniemi Photojournalism meerikoutaniemi.com. Meeri Koutaniemi. Viitattu 12.2.2018.
  15. Vehmas, Ilona: Sami Yaffa ja Meeri Koutaniemi Koillissanomissa: Rakkaus iski ensitapaamisella Iltalehti. 20.7.2016. Viitattu 8.2.2017.
  16. Meeri Koutaniemi ja Sami Yaffa naimisiin henkeäsalpaavissa maisemissa iltalehti.fi. Viitattu 10.9.2017.