Malline:Valitut palat/2024/23

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Andorran ruhtinaskunta (kat. Principat d’Andorra) eli Andorra (kat. Andorra) on kääpiö- ja sisämaavaltio Espanjan ja Ranskan välissä Pyreneillä. Vuoristoisen maan keskikorkeus on Euroopan korkein, 1 996 metriä. Pinta-ala puolestaan on 468 neliökilometriä, mikä tekee siitä Euroopan kuudenneksi pienimmän valtion. Asukkaita on hieman yli 86 000, ja valtion pääkaupunki on Andorra la Vella.

Andorra on saanut nykyisen muotonsa jo 1200-luvun lopulla. Sillä on poikkeuksellisesti kaksi valtionpäämiestä, ruhtinaskumppanit Ranskan presidentti ja La Seu d’Urgellin piispa. Andorra oli pitkään syrjäinen ja eristynyt ruhtinaskunta, mutta se on 1900-luvulla kansainvälistynyt. Talouden painopiste on siirtynyt maataloudesta matkailuun ja finanssialalle. Espanja ja Ranska ovat Andorran tärkeimmät kauppakumppanit, mutta ulkomaankaupan kauppatase on pahasti alijäämäistä, sillä maa joutuu tuomaan käytännössä kaikki kulutustavaransa ulkomailta. Andorran ensimmäinen perustuslaki hyväksyttiin 1993, ja sen jälkeen maa on liittynyt muun muassa Yhdistyneisiin kansakuntiin ja ottanut käyttöön euron.

Katso lisää aiheeseen liittyviä laadukkaita artikkeleita: Andorra la Vella



202320242025
1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9
10 · 11 · 12 · 13 · 14 · 15 · 16 · 17 · 18 · 19
20 · 21 · 22 · 23 · 24 · 25 · 26 · 27 · 28 · 29
30 · 31 · 32 · 33 · 34 · 35 · 36 · 37 · 38 · 39
40 · 41 · 42 · 43 · 44 · 45 · 46 · 47 · 48 · 49
50 · 51 · 52