Malline:Valitut palat/2024/6

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vaajakoski (aik. Haapakoski) on kaupunginosa Jyväskylässä keskustaajaman itälaidalla (vuoteen 2008 Jyväskylän maalaiskunnassa). Se sijaitsee noin seitsemän kilometriä kaupungin keskustasta, Päijänteen pohjoispään rannalla, Vaajavirran varrella ja Leppäveden länsipuolella. Vaajakoskea ympäröivät vesistöt ja jylhät mäet. Usein Vaajakoskella tarkoitetaan hieman laajempaa aluetta kuin nykyinen Vaajakosken kaupunginosa; siihen katsotaan edelleen kuuluvan myös sellaisia ympäristön alueita, jotka olivat Vaajakosken osia Vaajakosken kuuluessa Jyväskylän maalaiskuntaan mutta jotka nykyään kuuluvat muuhun kaupunginosaan kuin Vaajakoskeen. Vaajakoski muodosti erillisen taajaman 1980-luvulle asti, mutta viereisen Jyskän rakentaminen teki siitä osan Jyväskylän keskustaajamaa.

Vaajakoski on ollut merkittävä teollisuuskeskus. Vaajakoski kasvoi pienestä maalaiskylästä sahateollisuuspaikkakunnaksi 1800-luvulla, jolloin T. & J. Salvesen oli paikkakunnan suuri työllistäjä. Vuonna 1916 SOK osti paikkakunnan sahat maa-alueineen ja laajensi toimintaa muille teollisuuden alueille. SOK:n Vaajakosken tehtaat työllistivät enimmillään noin 2 000 henkeä. Vaajakoskella on toiminut myös suuri tukinuittoreitti ja tukinerottelu.

Katso lisää aiheeseen liittyviä laadukkaita artikkeleita: Vaajakosken rautatieasema ja Vaajakosken tehtaat



202320242025
1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9
10 · 11 · 12 · 13 · 14 · 15 · 16 · 17 · 18 · 19
20 · 21 · 22 · 23 · 24 · 25 · 26 · 27 · 28 · 29
30 · 31 · 32 · 33 · 34 · 35 · 36 · 37 · 38 · 39
40 · 41 · 42 · 43 · 44 · 45 · 46 · 47 · 48 · 49
50 · 51 · 52