Lumenviipymä
Lumenviipymä eli jasa on vuoristossa tai tundralla oleva alue, jossa lumi sulaa selvästi muuta lumipeitettä myöhemmin, vasta myöhään kesällä. Tämän takia kasvukausi on niissä lyhyt. Lumenviipymä syntyy monesti paksulumiseen painanteeseen. Suomen lumenviipymät ovat lähinnä Pohjois-Lapin tunturien keski- ja yläpaljakalla.
Suomen tunturien lumenviipymät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lumenviipymät ovat monesti tunturien paksulumisissa painanteissa purojen lähellä[1]. Ne saattavat kuivua kasvukauden aikana tai pysyä kosteina koko ajan. Lumenviipymillä on kivikkoa ja routimisilmiöitä mm. vuotomaata ja kuviomaata. Lumenviipymiä on karuja ja runsasravinteisia. Runsasravinteisilla kasvaa kalkinsuosijalajeja. Lumenviipymien kasvillisuus on matalaa ja siellä kasvaa muun muassa heiniä, saroja, ruohoja, vaivaispajuja ja sammalia. Lumenviipymien kasvillisuus on joko aukkoista tai yhtenäistä. Suomessa lumenviipymiä esiintyy tuntureilla lähinnä ylä- ja keskipaljakalla, mutta paikoin myös alapaljakallakin. Lumenviipymien maaperä on yleensä humukseton tai niukkahumuksinen. Runsasravinteiset kalkkimaiden lumenviipymät ovat erilaisia. Niissä voi olla runsas humus.
Keskipaljakalla tuulikankaiden ja lumenviipymien välissä on tunturikankaita[2].
Lumenviipymiä on lähinnä alapaljakalla[3] Suomessa Käsivarren suurtuntureiden notkossa. Yleensä lumenviipymät ovat sammaleisia. Karuilla lumenviipymillä kasvaa jääleinikkiä, riekonsaraa, tunturilitukkaa, sielikköä, tankipiippoa ja vaivaiskoivua. Yleensä lumenviipymät ovat matalaruohoista tunturikasvillisuutta, jota luonnehtivat tunturisara, lumihärkki, lumijäkkärä, lapinlauha, pohjantuoksusimake ja sammalet[4]. Vaivaispajulumenviipymillä kasvaa paljon vaivaispajua ja vähemmän saroja. Sammallumenviipymillä kasvaa lähinnä sammalia, mm. paljakkakuurasammalta ja hopeasammalta. Paksulumisilla viipymillä ei ole kasvillisuutta. Ravinteisilla lumenviipymillä kasvaa runsaasti tunturinurmikkaa ja napapajua[4]. Jos pajuja ei ole, kasvaa ruohoa ja sammalta.
Ravinteisilla matalaruoholumenviipymillä kasvaa pohjannurmikkaa, tunturinurmikkaa, saroja ja lumileinikkiä sekä pohjantuoksusimaketta[4]. Niittyleinikkiä kasvavilla lumenviipymillä on korkeata ruohoa, mm. kultapiiskua ja kulleroita. Korkearuoholumenviipymä on lumenviipymän ja korkearuohoniityn välimuoto. Ravinteisilla lumenviipymälaikuilla kasvaa kalkinsuosijasammalia, mm. pohjanvarastasammal ja hetesirppisammal[4].
Lumen syvyyden vaikutus tunturissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lumenviipymän vaikutus kasvillisuuteen on kahtalainen. Niiden ympäristöä paksumpi lumi suojaa kasveja talvella, mutta toisaalta myöhään sulaessaan lyhentää kasvukautta. Kaiken lisäksi joidenkin lumenviipymien lumet eivät sula joka vuosi. Lumettomilla tuulenpieksämillä kasvaa uuvanaa, ja hyvin ohutlumisilla sinirikkoa[5]. Tähän vyöhykkeeseen kuuluvat myös sielikkö, lapinvuokko, tuulenrokojäkälä ja matojäkälä[6]. Variksenmarja kasvaa ohutlumisella tunturikankaan lumenviipymän reunalla, tätä paksulumisemmalla alueella mustikka. Vieläkin paksummalla lumenviipymän alueella kasvaa tunturikankaalle tyypillistä heinää, ja karhunsammal kasvaa paksuimmalla alueella.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Väre, Henry & Partanen, Rauni: Suomen tunturikasvio. Metsäkustannus, 2009. ISBN 978-952-5694-40-6.
- Eriksson, Sonia: Luonto talvella. Gummerus, 1986. ISBN 951-20-2817-4.
- Lahti, Kimmo & Rönkä, Antti: Biologia: Ympäristöekologia. Helsinki: WSOY oppimateriaalit, 2006. ISBN 951-0-29702-X.
- Yrjö Norokorpi et al: Osa 8 Tunturit teoksessa Raunio, Anne, Anna Schulman & Tytti Kontula (toim.): Suomen luontotyyppien uhanalaisuus – Osa 2: Luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristö 8/2008. Helsinki: Suomen ympäristökeskus, 2008. Koko julkaisun verkkoversio.
- http://paliskunnat.fi/poro/poro/porosanastoa/
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Tunturit Suomen ympäristö osa 2.8 Tunturit
- ↑ Suomen luonto, osa 1. Luonto toimii Tunturit. Päätoimittaja Paavo Havas. Kirjayhtymä, Yhteiskirjapaino OY Helsinki, Helsinki. Sarja Suomen luonto ISBN 951-26-1746-3, Suomen luonto 1. osa ISBN 951-1747-1 s. 274.
- ↑ Väre&Partanen 2009 s. 17-18.
- ↑ a b c d Väre & Partanen 2009, s. 18.
- ↑ Eriksson 1986, s. 24.
- ↑ Eriksson 1986, s. 24-25.