Yläpaljakka

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Yläpaljakka on tunturin alue, jolla ei kylmyyden takia ole yhtenäistä kasvipeitettä. Niukka kasvillisuus on lähinnä sammalta ja jäkälää kivilouhikoissa ja kallioissa. Vain harvat putkilokasvit pystyvät kasvamaan näin kylmässä. Yläpaljakkaa sanotaan myös yläalpiiniseksi tai yläoroarktiseksi alueeksi. Kesällä lumiset lumenviipymät ja lumenpysymät ovat yläpaljakalla tavallisia ja antavat yläpaljakalle ilmeensä.

Joidenkin tutkijoiden mielestä Suomessa esiintyy yläpaljakkaa Haltitunturin yläosassa yli 1 150 m:n korkeudessa.[1] Jotkut määrittelevät yläpaljakan rajaksi Suomessa 1 300 m,[2] jolloin sitä olisi vain Haltilla ja Rudnillä. Enemmän yläpaljakkaa on Skandeilla muun muassa Jotunheimenissa, Dovressa, Halagississa yli 1 600 m:n korkeudessa, Kebnekaisella ja Sarektjåkkålla yli 1 400 m:n korkeudessa sekä Pältsanilla 1 000 m:n korkeudessa.[1]

Yläpaljakalla voi kasvaa muun muassa jääleinikkiä (Ranunculus glacialis), haproa (Oxyria digyna)[3] tankeapiippoa ja pajun tunturimuotoja.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Tunturikasvit, Olle G Olsson, Tietoniekat, Weilin+Göös 1986, ISBN 951-35-3737-4, Ruots alkuteos 1985 Fjällflora, s. 4
  2. Henry Väre ja Rauni Partanen: Suomen tunturikasvio. Metsäkustannus OY 2009, ISBN 978-952-5694-40-6, s. 14.
  3. Tunturit (alkuosa) Tunturissa tuulee!