Sinirikko
| Sinirikko | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Saxifragales |
| Heimo: | Rikkokasvit Saxifragaceae |
| Suku: | Lehtirikot Saxifraga |
| Laji: | oppositifolia |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Saxifraga oppositifolia |
|
| Katso myös | |
Sinirikko (Saxifraga oppositifolia) on vihreänä talvehtiva, vuoristojen ja arktisten alueiden pienikokoinen rikkokasvi.
Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.jpg)
Sinirikko on kasvutavaltaan mätästävä ja muodostaa mattomaisia tai patjamaisia kasvustoja. Se on runsashaarainen, rento ja tiheälehtinen. Kasvin kukalliset varret kasvavat 2–5 cm korkeiksi ja nousevat kohenevasti ylöspäin. Möyheät, ruodittomat lehdet ovat nelirivisesti vastakkain. Ne ovat pitkulaisia, ripsilaitaisia ja väriltään sinivihreitä ja usein kalkkitäpläisiä. Sinipunaiset, kaksineuvoiset kukat ovat yksittäin. Verhiö ja teriö ovat viisilehtisiä. Heteitä on 10 kappaletta. Emiö on kaksilehtinen ja enintään tyvestä yhdislehtinen. Emilehtien tyvellä on mesisuomuja. Suhteessa kasvin muuhun kokoon sen kukat ovat varsin suurikokoisia. Sinirikko kukkii lumen sulamisen jälkeen, Suomessa heinä–elokuussa. Kukinnan jälkeen kypsyy kaksiosainen, monisiemeninen kota.[1]
Sinirikon voi sekoittaa tunturikohokkiin (Silene acaulis). Myös sielikkö (Kalmia procumbens) on hieman samannäköinen, matala sinipunakukkainen laji.
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sinirikon levinneisyys on sirkumpolaarinen, mutta varsin hajanainen. Euroopassa sitä tavataan Skandeilla, Kuolan niemimaalla, Uralilla, Islannissa, Huippuvuorilla, Pohjois-Irlannissa, Skotlannissa, Sudeeteilla, Karpaateilla, Alpeilla, Apenniineilla ja Pyreneillä. Aasiassa lajia tavataan paikoitellen Pohjois-Siperiassa ja Keski-Aasian vuoristoseuduilla. Sinirikko on levinnyt myös Pohjois-Amerikkaan, jossa sitä kasvaa Kalliovuorilla ja Kanadan koillisosissa. Laji on tavanomainen myös Grönlannissa.[2] Suomessa sinirikkoa esiintyy vain Enontekiön ja Utsjoen tuntureilla.[3] Vain Enontekiön suurtuntureilla laji on Suomessa tavanomainen.[4]
Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sinirikolle mieluisia kasvupaikkoja ovat Suomessa tuntureiden soraiset ja lietteiset puronvarret sekä lumenviipymäpaikat, kallioiden pengermät sekä valuvesihyllyt. Laji on kalkinvaatija.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Hämet-Ahti, Leena, Suominen, Juha, Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti (toim.): Retkeilykasvio, s. 229. 4. uudistettu paino. Helsinki: Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 226, 229.
- ↑ Den virtuella floran: Purpurbräcka (myös levinneisyyskartat) (ruotsiksi) Viitattu 7.1.2012.
- ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 229.
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2017: Kasviatlas 2016. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Kasviatlas 2016: Sinirikon (Saxifraga oppositifolia) levinneisyys Suomessa Viitattu 16.12.2017.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen Lajitietokeskus: Sinirikko (Saxifraga oppositifolia)
- Kasviatlas 2018: Sinirikon (Saxifraga oppositifolia) levinneisyys Suomessa
- Pinkka – Lajituntemuksen oppimisympäristö: Sinirikko (Saxifraga oppositifolia)
- Pohjolan kasvien pauloissa: Saxifraga oppositifolia – sinirikko
- ITIS: Saxifraga oppositifolia (englanniksi)
- United States Department of Agriculture (USDA): Saxifraga oppositifolia (englanniksi)
- Flora of China: Saxifraga oppositifolia (englanniksi)
|