Teriö

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Teriö on kukan osa, tarkemmin kehälehtien osa, joka muodostuu terälehdistä. Terälehdet ovat ohuita kukkalehtiä. Teriö on useimmiten kukan näkyvin osa ja monilla kasveilla kirkasvärinen. Näkyvän teriön tarkoituksena on houkutella kukkaan pölyttäjiä, tyypillisimmin hyönteisiä, ja tavallisesti teriö kuihtuu pian pölytyksen jälkeen. Useimpien yksisirkkaisten kasvien kukissa on kolme tai kuusi terälehteä, kaksisirkkaisilla tavallisimmin viisi. Tästä on kuitenkin joukko poikkeuksia; esimerkiksi ristikukkaiskasveilla on neljä terälehteä ja useilta tuulipölytteisiltä kasveilta, esimerkiksi heinäkasveilta ne puuttuvat kokonaan.

Teriön muoto vaihtelee eri kasveilla suuresti, ja se on usein kasviheimon tärkeä tuntomerkki. Tavallisimmin terälehdet haarautuvat kukan keskuksesta säteittäisesti eri suuntiin. Yhdislehtisiin kuuluvilla kasveilla terälehdet ovat ainakin tyvestä kasvaneet yhteen. Teriö voi olla myös erillislehtinen.[1]

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erillislehtisiä teriömuotoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdislehtisiä teriömuotoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Antero Pankakoski: ”Kehälehdet”, Puutarhurin kasvioppi, s. 165. Helsinki: Edita, Opetushallitus, 1996. ISBN 951-37-1932-4.