Luettelo Suomen kesäyliopistoista

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä on Luettelo Suomen kesäyliopistoista. Luettelo pohjautuu Suomen kesäyliopistojen vuoden 2015 toiminnan yhteenvetojulkaisuun.[1]

Vuonna 2015 Suomen kesäyliopistossa järjestettiin yhteensä 5 288 opintojaksoa, joille osallistui kaikkiaan 101 528 osallistujaa (Huom: [2]). Osallistujista naisia oli 74,6 prosenttia (75 782). Opetustuntien määrällä mitattuna eniten opetusta annettiin Helsingin seudun kesäyliopistossa (18 533 oppituntia), Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistossa (17 974), Tampereen kesäyliopistossa (13 142), Turun kesäyliopistossa (7 621) ja Snellman-kesäyliopistossa (Kuopion kesäyliopisto: 5 838).[1]

Avoimen yliopisto-opetuksen osuus oli huomattava (49,7 %) kesäyliopistoissa vuonna 2015 järjestettyjen opintojaksojen lukumäärästä. Kesäyliopistojen avoimen yliopisto-opetuksen kursseilla suoritettiin vuoden aikana yhteensä 62 975 opintopistettä. Näistä erityisen suuri osuus eli lähes kolmannes kaikista opintopisteistä (19 470 op) suoritettiin Itä-Suomen yliopiston suoritusvaatimusten mukaan.[1]

Luettelo Suomen kesäyliopistoista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäyliopiston nimi Ylläpitävä yhteisö Päätoimipaikka tai -paikkakunnat Perustamisvuosi Kurssien määrä (2015) Osallistujamäärä (hlöä, 2015) Lisätietoja (www-sivu)
Etelä-Karjalan kesäyliopisto Itä-Suomen Yliopistoseura r.y. Imatra, Lappeenranta 1956 &&&&&&&&&&&&0268.&&&&00268 &&&&&&&&&&&04290.&&&&004 290 www.kesyli.net
Etelä-Pohjanmaan kesäyliopisto Etelä-Pohjanmaan Korkeakouluyhdistys r.y. Seinäjoki 1961 &&&&&&&&&&&&0181.&&&&00181 &&&&&&&&&&&04160.&&&&004 160 www.epky.fi
Hangö sommaruniversitet Stiftelsen för Hangö sommaruniversitet Hangö 1966 [2] [2] www.hangosommaruni.fi
Helsingin seudun kesäyliopisto Helsingin seudun kesäyliopistosäätiö Helsinki 1966 &&&&&&&&&&&&0588.&&&&00588 &&&&&&&&&&012252.&&&&0012 252 www.kesayliopistohki.fi
Hämeen kesäyliopisto Hämeen liitto Hämeenlinna 1972 &&&&&&&&&&&&0242.&&&&00242 &&&&&&&&&&&06143.&&&&006 143 www.hameenkesayliopisto.fi
Jyväskylän kesäyliopisto Jyväskylän kesäyliopistoyhdistys r.y. Jyväskylä 1912 &&&&&&&&&&&&0270.&&&&00270 &&&&&&&&&&010386.&&&&0010 386 kesayo.jyu.fi
Kainuun kesäyliopisto Kainuun Korkeakouluyhdistys r.y. Kajaani 1968 &&&&&&&&&&&&0359.&&&&00359 &&&&&&&&&&&01518.&&&&001 518 www.kainuunaalto.fi
Keski-Pohjanmaan kesäyliopisto Keski-Pohjanmaan Korkeakouluyhdistys r.y. Kokkola 1965 &&&&&&&&&&&&0122.&&&&00122 &&&&&&&&&&&01410.&&&&001 410 www.kpkesayliopisto.fi
Kymenlaakson kesäyliopisto Kymenlaakson liitto Kouvola, Kotka 1967 &&&&&&&&&&&&0123.&&&&00123 &&&&&&&&&&&01893.&&&&001 893 www.kymenlaaksonkesayliopisto.fi
Lapin kesäyliopisto Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Rovaniemi 1962 &&&&&&&&&&&&0125.&&&&00125 &&&&&&&&&&&01367.&&&&001 367 www.lapinkesayliopisto.fi
Mikkelin kesäyliopisto Mikkelin kesäyliopiston kannatusyhdistys r.y. Mikkeli 1970 &&&&&&&&&&&&0281.&&&&00281 &&&&&&&&&&&02491.&&&&002 491 www.mikkelinkesayliopisto.fi
Pohjois-Karjalan kesäyliopisto Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Joensuu 1966 &&&&&&&&&&&&0135.&&&&00135 &&&&&&&&&&&03736.&&&&003 736 www.pkky.fi/kesayliopisto
Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistoseura r.y. Oulu 1951 &&&&&&&&&&&&0866.&&&&00866 &&&&&&&&&&015834.&&&&0015 834 www.pohjois-pohjanmaankesayliopisto.fi
Porin kesäyliopisto Porin kaupunki Pori 2014 &&&&&&&&&&&&&069.&&&&0069 &&&&&&&&&&&02232.&&&&002 232 www.pori.fi/kansalaisopisto/porinkesayliopisto
Päijät-Hämeen kesäyliopisto Päijät-Hämeen kesäyliopistoyhdistys r.y. Lahti 1963 &&&&&&&&&&&&0234.&&&&00234 &&&&&&&&&&&03641.&&&&003 641 www.paijathameenkesayliopisto.fi
Savonlinnan kesäyliopisto Savonlinnan kesäyliopistoyhdistys r.y. Savonlinna 1964 &&&&&&&&&&&&0209.&&&&00209 &&&&&&&&&&&03935.&&&&003 935 www.snellmankesayliopisto.fi
Snellman-kesäyliopisto (Kuopion kesäyliopisto) Snellman-instituutti ry Kuopio 1956 &&&&&&&&&&&&0273.&&&&00273 &&&&&&&&&&&05351.&&&&005 351 www.snellmankesayliopisto.fi
Tampereen kesäyliopisto Tampereen kesäyliopistoyhdistys r.y. Tampere 1955 &&&&&&&&&&&&0495.&&&&00495 &&&&&&&&&&011620.&&&&0011 620 www.tampereenkesayliopisto.fi
Turun kesäyliopisto Turun Aikuiskoulutussäätiö Turku 1936 &&&&&&&&&&&&0316.&&&&00316 &&&&&&&&&&&05205.&&&&005 205 www.turunkesayliopisto.fi
Vaasan kesäyliopisto Vaasan Kesäyliopisto -Vasa Sommaruniversitet r.y. Vaasa 1960 &&&&&&&&&&&&0132.&&&&00132 &&&&&&&&&&&04064.&&&&004 064 www.vaasankesayliopisto.fi
Öppna högskolan/ Högskolan på Åland Ålands Landskapstyrelse Mariehamn 1969 [2] [2] www.ha.ax/open

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Arkistoitu kopioSelvitys Suomen kesäyliopistojen toiminnasta vuonna 2015 (pdf) (Kesäyliopistot on listattu s. 10–12 taulukoissa ja yhteystiedot s. 31) Suomen kesäyliopistot ry., Finlands sommaruniversitet rf., kesayliopistot.fi. Arkistoitu 18.8.2016. Viitattu 14.7.2016.
  2. a b c d e Huom A): Kurssimäärä- ja osallistujatietoja ei ollut tilastoitu julkaisuun 1. näistä kahdesta ruotsinkielisestä kesäyliopistosta: Hangö sommaruniversitet ja Öppna högskolan/ Högskolan på Åland.