Leppäkertut

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Leppäkertut
Seitsenpistepirkko
Seitsenpistepirkko
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Kovakuoriaiset Coleoptera
Alalahko: Erilaisruokaiset Polyphaga
Osalahko: Cucujiformia
Yläheimo: Härömäiset Cucujoidea
Heimo: Leppäkertut Coccinellidae
Latreille, 1807
Alaheimot
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Leppäkertut Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Leppäkertut Commonsissa

Leppäkertut eli leppäpirkot (Coccinellidae) on kovakuoriaisheimo. Ne ovat puolipallonmuotoisia ja hidasliikkeisiä vajaan 10 mm:n pituisia hyönteisiä. Niiden peitinsiivet ovat usein pilkulliset, ja pilkkujen määrä ja väritys vaihtelevat lajikohtaisesti. Kirkkaalla värillään ne varoittavat muita petoja pahanmakuisuudestaan. Nimi leppäkerttu viittaa hyönteisen verenpunaiseen väriin. Sana leppä merkitsi verta vanhoissa itämerensuomalaisissa kielissä[1].

Taksonomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leppäkerttulajeja on maailmassa noin 4000. Eräs yleisimmistä on seitsenpistepirkko (Coccinella septempunctata). Leppäkerttujen luokittelussa on päädytty myös vakioimaan pääteosaa leppäkerttulajin ulkonäön mukaan. Tämä tehdään peitinsiipien pohjavärin ja pilkkujen värin mukaan siten, että punctata-päätteisillä leppäkerttulajeilla on tummat pilkut vaalealla pohjalla ja jos lajilla on tummempi pohja ja vaaleammat pilkut, lajinimen loppuosassa ovat guttata tai pustulata.[2] Näin esimerkiksi ahopirkko eli 22-pistepirkko, jonka keltaisella pohjalla on mustat pilkut on Psyllobora vigintiduopunctata ja närepirkko, jolla on ruskealla pohjalla kermanvaaleita pilkkuja on Myrrha octodecimguttata. Värityksenä voi olla myös mustavihreä.

Suomessa leppäkerttulajeja on runsaat 60, joista useimmat syövät kirvoja, kilpikirvoja tai punkkeja ja ovat siten hyödyllisiä sekä viljelijöille että muutenkin kasvustolle.

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Melkein kaikki leppäkertut, kuten niiden toukatkin, ovat petoja. Kirvat muodostavat niiden ravinnosta pääosan. Joskus toukat voivat syödä jopa lajitoverinsa. Mutta on myös poikkeuksia, kuten neilikkapirkko (Subcoccinella vigintiquattuorpunctata), joka ei ole peto, vaan elää monilla kasveilla syöden kukkia ja lehtiä.

Häirittynä leppäkertut erittävät jalkojensa hajurauhasista keltaista tahmeaa nestettä. Se haisee ja maistuu erittäin pahalta ja kovettuu puuromaiseksi massaksi. Jos nesteen ruikkiminen ei auta, leppäkerttu vetää raajansa sisään ja esittää kuollutta.

Leppäkertut elävät 1–2 vuotta.

Loinen tekee leppäkertusta zombin: loispistiäiset aivopesevät leppäkerttuja isännikseen, jotka saattavat myöhemmin toimia myös pistiäisen kasvavien toukkien aggressiivisina puolustajina.[3]

Nykyään pihapiirit siivotaan liian puhtaiksi, jolloin leppäkertuille ei löydy munimispaikkoja. Tämä on johtanut niiden melkoiseen vähentymiseen, kun taas kirvat vastaavasti lisääntyvät. Leppäkertuille voi rakentaa pesiä, joissa on rauha munia. Pesän voi rakentaa esimerkiksi seuraavasti:

  • Otetaan n. 20 cm pitkä viemäriputki tai kääritään vastaava vaikka kattohuovasta.
  • Täytetään putki tiiviisti vähän pidemmillä, n. 30 cm ontoilla korsilla, jolloin korsien sisään ja väleihin jää leppäkertun mentäviä rakoja, joihin ne voivat munia.
  • Putki kiinnitetään puun tai pensaan oksaan.

Lajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kaksipistepirkko (Adalia bipunctata), on noin 3,5–5,5 mm kokoinen, tummajalkainen ja sen väritys on vaihteleva. Tavallisesti punaisella pohjalla on kaksi isoa mustaa täplää, mutta joskus täpliä on enemmän ja ne ovat pienempiä tai ne ovat kasvaneet yhteen. Joskus peitinsiivet ovat kokonaan mustat tai niissä on punaisia täpliä. Kaksipistepirkko on yleinen koko Suomessa. Ne talvehtivat rakennuksissa.
  • Kymmenpistepirkko (Adalia decempunctata) on kaksipistepirkon kokoinen 3,5–5 mm kovakuoriainen, jonka tuntosarvet ovat aina punakeltaiset. Väritys on vaihteleva. Keltaisessa etuselässä on mustia kuvioita. Peitinsiivessä tavallisesti punaisella pohjalla kuusi mustaa täplää, mutta joskus pohjalla useita punakeltaisia täpliä tai vain kaksi isoa täplää. Kymmenpistepirkko on kaksipistepirkkoa harvinaisempi ja runsain Suomen lounaisosissa.
  • Ruutupirkko (Propylaea quatuordecimpunctata), on kymmenpistepirkkoa pienempi, noin 3,5–4,5 mm kokoinen ja sen etuselkä on keltainen, mustakirjauksinen. Ruutupirkon peitinsiivissä on keltaisella pohjalla enemmän tai vähemmän ruutumaisia, osin yhteensulautuneita kuvioita. Ruutupirkko syö kirvoja, mutta ravinnon puutteessa sille kelpaavat myös makeat hedelmät. Yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa, mutta levinnyt Oulun korkeudelle asti.
  • Seitsenpistepirkko (Coccinella septempunctata) on noin 5–5,8 mm kokoinen. Sen etuselkä on musta, silmien takana on suuret kellanvalkoiset täplät. Peitinsiivissä on punaisella pohjalla yhteensä seitsemän mustaa täplää. Aikuinen toukka syö kirvoja, mutta ravinnon puutteessa sille maistuvat myös kukat sekä kypsät ja makeat hedelmät. Joinakin vuosina nähdään seitsenpistepirkkojen massavaelluksia, jolloin nälkiintyneet yksilöt purevat myös ihmisiä. Seitsenpistepirkot talvehtivat aikuisina ja hakeutuvat mielellään rakennuksiin. Yleinen koko maassa.

Alaheimoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leppäkertut populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Populaarikulttuurissa leppäkerttu tunnetaan muun muassa lastenlaulusta Lennä, lennä, leppäkerttu ja XTC-yhtyeen pop-kappaleesta "Ladybird". Myös 22-Pistepirkko-yhtye on saanut nimensä leppäkertun mukaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hendrik Relve: Puiden juurilla. Gummerus Kirjapaino Oy, 1997. ISBN 951-796-070-0. sivu 38.
  2. Åke Sandhall ja Carl H. Lidroth, "Kovakuoriaiset".
  3. Loinen tekee leppaekertusta zombin

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]