Lentolaivue 26

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lentolaivue 26 oli Suomen ilmavoimien hävittäjälentolaivue, joka perustettiin 10. lokakuuta 1934. Laivue osallistui ilmasotatoimiin talvi-, jatko- ja Lapin sodissa, ja se lakkautettiin ilmavoimien kokonaisuudistuksessa 1. joulukuuta 1952.[1]

Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmavoimien organisaatiouudistuksen yhteydessä lentoasemiin kuuluneet laivueet numeroitiin, jolloin Suur-Merijoen lentokentällä toimineen lentoasema 5:n hävittäjälaivueesta tuli lentolaivue 26.[2] Majuri Einar Nuotion komentamalla laivueella oli perustettaessa kalustonaan De Havilland D.H.60 Moth sekä Aero A-32 -koneita. Vuoden 1935 alkupuolella laivue sai kalustokseen Bristol Bulldog -koneet. Lentoasemat lakkautettiin 1. tammikuuta 1938, jolloin niiden tilalle perustettiin lentorykmentit. Tällöin lentolaivue 26 alistettiin perustettavalle lentorykmentti 2:lle. Ennen talvisotaa laivueen kaksi lentuetta varustettiin Fokker-hävittäjillä. Kapteeni Erkki Heinilä vastaanotti laivueenkomentajan tehtävät 9. lokakuuta 1939.

Talvisota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gloster Gladiator.
Fiat G.50.

Talvisodan alkaessa laivueen Bulldog-koneista muodostettu osasto Heinilä oli Heinjoella. Kaksi Fokker-lentuetta lentäjineen olivat Immolassa alistettuna lentolaivue 24:lle. Laivueen Bulldog-hävittäjä, ohjaajanaan ylikersantti Uuttu, saavutti laivueen ja Suomen ilmavoimien ensimmäisen ilmavoiton, ampuessaan alas Polikarpov I-16 -hävittäjän 30. marraskuuta 1939[3]. Komentajaksi saapui 6. joulukuuta majuri Raoul Harju-Jeanty. Laivue sai uutta kalustoa vanhentuneiden Bulldog-koneidensa tilalle. Tammikuun lopulla 1940 se vastaanotti Gloster Gladiator -hävittäjiä ja helmikuun puolessa välissä ensimmäiset Italiasta ostetut Fiat G.50 -hävittäjät. Laivue lensi talvisodassa 1 170 sotalentoa, joilla se saavutti 34 ilmavoittoa menettäen 13 konetta ja 7 ohjaajaa.[4]

Jatko- ja Lapin sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brewster Model 239

Kolmesta Fiat-lentueesta muodostunut laivue toimi jatkosodan alussa Joroisten kentältä, tehtävänään Karjalan Armeijan 10. heinäkuuta 1941 alkaneen hyökkäyksen tukeminen. Laivue käytti hyökkäyksen edetessä useita työkenttiä, muun muassa Rantasalmen, Joensuun ja Värtsilän kenttiä. Elokuussa 1941 laivue siirtyi Lunkulaan. Aunuksen kannaksen rintaman vakiinnuttua laivue siirtyi Immolaan 16. syyskuuta 1941, samalla se alistettiin Lentorykmentti 3:lle.[5] Laivueen komentaja vaihtui 1. joulukuuta 1941, uudeksi komentajaksi määrättiin kapteeni Eino Carlsson (Majuri 22.2.1942). Vuonna 1942 laivueesta oli yksi lentue kerrallaan Malmin lentokentällä tehtävänään pääkaupungin suojaus. Tässä vaiheessa Fiat-koneita oli kerrallaan lentokuntoisena alle kymmenen kappaletta, mikä rajoitti lentotoimintaa huomattavasti. Kesäkuussa 1942 laivueen pääosa siirtyi Kilpasillan kentälle lähemmäksi rintamalinjoja. Loppuvuodesta 1942 ja koko vuoden 1943 lentotoiminta oli itäisellä Karjalankannaksella vähäistä, eikä taistelukosketukseen vihollisen kanssa useinkaan päästy.

14. helmikuuta 1944 laivueen nimeen lisättiin tehtävää kuvaava täsmennys, uudeksi nimeksi tuli Hävittäjälentolaivue 26. 2. maaliskuuta 1944 majuri Eino Carlsson määrättiin Lentorykmentti 3:n esikuntapäälliköksi, hänen tilalleen laivueen komentajaksi määrättiin majuri Lauri Larjo. Laivue siirtyi 9. toukokuuta Heinjoelle, jossa uudeksi kalustoksi saatiin Lentolaivue 24:n luovuttamat Brewster-hävittäjät. Fiat-hävittäjät luovutettiin samalla Hävittäjälentolaivue 30:lle.[6] Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alettua laivue siirtyi 14. kesäkuuta 1944 Immolaan, josta se siirtyi saksalaisen Lento-osasto Kuhlmeyn tieltä Käkisalmeen 17. kesäkuuta 1944, tehtävänään neuvostoilmavoimien torjunta III armeijakunnan alueella Karjalankannaksella. 7. heinäkuuta osa laivueesta siirtyi Mensuvaaraan tukemaan VI armeijakunnan puolustusta. Heinäkuun puolessa välissä taistelut Kannaksella hiljenivät asemasodaksi, tästä huolimatta laivue kävi edelleen kiivaita ilmataisteluita, siirtyen 27. heinäkuuta Värtsilään. 29. heinäkuuta käydyssä taistelussa laivueen komentaja majuri Larjo ammuttiin alas, hänen tilalleen määrättiin 30. heinäkuuta majuri Erkki Metsola.[7]

3. elokuuta 1944 laivue palautettiin Lentorykmentti 2:n alaisuuteen. Laivue suoritti elokuussa ilmatilan rauhoituttua pääosin tiedustelulentoja. Aselevon alkamisen jälkeen, 8. syyskuuta 1944, laivue siirtyi Onttolaan. 2. lokakuuta laivueen Brewster ja Fokker-koneista muodostettu lentue siirtyi Vaalaan ja aloitti tehtävänsä mukaiset torjunta- ja tiedustelulennot saksalaisia vastaan. Lentue siirtyi suomalaisten hyökkäyksen edetessä Kemiin 16. lokakuuta 1944. 4. joulukuuta 1944 lentue liitettiin Osasto 12:n ja alistettiin Lentorykmentti 4:lle.[8] Lentue lensi jäljellä olevat koneensa varikolle 23. tammikuuta 1945 ja siirtyi muun laivueen yhteyteen Rissalaan. Lentolaivue 26 saavutti jatko- ja Lapin sodassa 111 ilmavoittoa menettäen 16 konetta sekä 8 lentävään henkilökuntaan kuuluvaa kaatuneena.

Sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmavoimien organisaatiota rauhan ajan tilaan 4. joulukuuta 1844 muutettaessa, laivueen uudeksi nimeksi tuli hävittäjälentolaivue 23. Tukikohdaksi tuli Rissala ja kalustoksi Messerschmitt Bf 109 -koneet, joita laivue käytti vuoteen 1952. Kun lentorykmentti 2 lakkautettiin 1. joulukuuta 1952, lakkautettiin myös laivue.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimien historia 17 – Lentorykmentti 2. Espoo: Kari Stenman, 2001. ISBN 951-98751-0-7.
  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimien historia 18 – Lentorykmentti 3. Espoo: Kari Stenman, 2001. ISBN 951-98751-1-5.
  • Keskinen, Kalevi; Partonen, Kyösti; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimat 1928–40. Espoo: Kari Stenman, 2006. ISBN 952-99743-0-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Keskinen; Stenman, LeR 2, 2001 s. 110
  2. Keskinen; Partonen; Stenman 2006 s. 17
  3. Keskinen; Stenman, LeR 2, 2001 s. 10
  4. Keskinen; Stenman, LeR 2, 2001 s. 20
  5. Keskinen; Stenman, LeR 3, 2001 s. 19
  6. Keskinen; Stenman, LeR 3, 2001 s. 75
  7. Keskinen; Stenman, LeR 2, 2001 s. 105
  8. Keskinen; Stenman, LeR 2, 2001 s. 106