Laila Järvinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Laila Emilia Järvinen (o.s. Pesonen, 17. helmikuuta 1895 Viipuri28. joulukuuta 1969 Helsinki) oli kääntäjä ja kuvataiteilija, joka muistetaan etenkin Tove Janssonin ja Astrid Lindgrenin kirjojen suomentajana.

Järvisen vanhemmat olivat viipurilainen tukkukauppias Pekka Pesonen ja Emilia Pesonen (o.s. Mölsä). Hän kirjoitti ylioppilaaksi 1915 ja opiskeli sen jälkeen Taideteollisessa Keskuskoulussa 19151918 sekä Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1919. Hän oli koulutukseltaan piirustuksenopettaja, muttei koskaan harjoittanut tätä ammattia. Järvisen aviomies oli varatuomari Kauno Järvinen, ja pariskunnalla oli kolme lasta.

Järvisen ensimmäinen suomennos oli saksalaisen Artur W. Justin matkakirja Siperiaan – vapaaehtoisesti vuonna 1932. Just oli tutustunut Järviseen Moskovassa, jossa tämä asui perheineen jonkin aikaa miehensä työn vuoksi, ja ehdottanut, että tämä kääntäisi kirjan ja etsisi sille suomalaisen kustantajan. Kustantajaksi valikoitui WSOY, joka alkoi nopeasti tilata Järviseltä lisää käännöksiä. Järvisen suomentajan ura kesti 36 vuoden ja 77 käännöksen ajan. Tunnetuimmaksi hän tuli Tove Janssonin ja Astrid Lindgrenin teosten suomentajana: Janssonilta hän suomensi kahta lukuun ottamatta kaikki muumikirjat, Lindgreniltä muun muassa Peppi Pitkätossu -sarjan ja Melukylän lapset -sarjan. Lisäksi hän suomensi englantilaisia lasten- ja nuortenkirjallisuuden klassikkoja, kuten Enid Blytonin Seikkailu-sarjan sekä Eve Garnettin Kulmakujan perheen. Hänen viimeiseksi käännöstyökseen jäi osallistuminen Tuhannen ja yhden yön tarinat -teossarjan suomentamiseen 1968.

Suomentajan työnsä ohessa Järvinen loi uraa taidemaalarina. Hän osallistui ensimmäiseen taidenäyttelyynsä 1928 ja osallistui viipurilaisten taiteilijoiden yhteisnäyttelyyn Tukholmassa 1948. Hän myös täydensi taideopintojaan kahdella opintomatkalla Pariisiin vuosina 1928 ja 1951. Järvisen huomattavimmat taideteokset ovat kolme alttaritaulua, jotka hän maalasi Äyräpään, Saaren ja Paavolan kirkkoihin. Näistä jäljellä ovat vain kaksi jälkimmäistä, sillä Äyräpään kirkko tuhoutui Talvisodassa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suomen kuvataiteilijat -matrikkeli (1974)
  • Tuomas Kaseva: Kuka keksi Nuuskamuikkusen?. Helsingin Sanomat 13.7.2001.