Äyräpään kirkko

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Äyräpään kirkko
Äyräpään kirkko ennen talvisotaa
Äyräpään kirkko ennen talvisotaa
Sijainti Pölläkkälä Äyräpää
Seurakunta Äyräpään seurakunta
Rakentamisvuosi 1934
Suunnittelija Oiva Kallio
Materiaali tiili ja kivi
Istumapaikkoja 872
Tyylisuunta funkkistyylinen pitkäkirkko
Poistui käytöstä tuhoutui talvisodassa 1940
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Äyräpään luterilainen kirkko sijaitsi entisen Äyräpään kunnan itäosassa Pölläkkälässä Vuoksen rannalla Lammasniemessä Luovutetussa Karjalassa.

Äyräpään seurakunta muodostettiin vuonna 1925 ja se olikin Luovutetun alueen nuorin luterilainen seurakunta. Seurakunnan väliaikaisena kirkkona toimi Pölläkkälän Evankeliumyhdistyksen rukoushuone, jonka seurakunta vuokrasi kunnostustöitä vastaan. Tätä väliaikaista kirkkoa kutsuttiin Ronnun kirkoksi.

Rakentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varsinaisen kirkon toteuttaminen aloitettiin vuonna 1929, jolloin tilattiin piirustukset arkkitehti Oiva Kalliolta. Kirkon rakentaminen aloitettiin keväällä 1933. Kirkon rakennusaineena käytettiin Muolaan Perkjärvellä sijainneesta ruhtinas Soltikovin Saviniemen hovin päärakennuksesta, joka purettiin ja sen seinätiilit ja graniittinen kivijalka kuljetettiin Äyräpäähän. Tiilestä ja kivestä rakennettu kirkko rapattiin valkoiseksi. Viipurin hiippakunnan piispa Erkki Kaila vihki Äyräpään kirkon käyttöön ensimmäisenä pääsiäispäivänä 1. huhtikuuta 1934.

Ulkoasu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyyliltään kirkko oli funkkistyylinen moderni pitkäkirkko. Kirkon erikoisuutena oli toisessa päädyssä ollut kellotorni, joka kapeni kuusiportaisesti ja päättyi piikkiin, jonka päässä oli risti. Kirkon pääsisäänkäynti sijaitsi tornin puoleisen pään alaosassa. Pääovi oli varsin korkea suippokaariovi. Kuorin puoleisen pään sivulla oli sakaristo. Rakennuksen molemmilla sivuseinillä oli neljä korkeaa pyörökaarista ikkunaa, joiden alapuolella oli rivissä pieniä koristeaukkoja.

Sisätilat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkko oli sisältä pelkistetyn selkeälinjainen. Kirkkosali oli yksilaivainen, jonka keskeltä johti leveä käytävä pääovelta alttarille. Käytävän molemmin puolin olivat penkit, joissa oli 872 istumapaikkaa. Kirkkosalin sivuilla oli lehterit, joiden alla kulki kapeat sivukäytävät. Urkuparvi sijaitsi pääsisäänkäynnin puoleisessa päässä. Sisäkatto oli tasainen ja siihen oli maalattu sininen tähtitaivas. Alttaritaulu oli samanmuotoinen kuin kirkon pääsisäänkäynti ja sivulehtereitä tukevien massiivisten pylväiden välit olivat myös kaarevat. Lisäksi alttarin yläpuolella oli katos. Kristuksen kirkastumista esittäneen alttaritaulun maalasi taiteilija Laila Järvinen ja sen pinta-ala oli 16 m².

Kohtalo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Äyräpään kirkon raunioita kesällä 1999

Äyräpään kirkko ehti palvella äyräpääläisiä vain viisi vuotta. Talvisodassa suomalaiset pioneerit saivat tehtäväkseen räjäyttää kirkon tornin, jotteivat venäläiset voisi ohjata sen avulla tykkitulta. Kirkon miinoituksen ehti kuitenkin laukaista venäläisten ampuma kranaatti, joka raunioitti kirkon vain tiiliseinien jäädessä paikoilleen.

Kun luovutetut alueet vallattiin takaisin jatkosodassa, suunniteltiin kirkon rauniot säilytettäväksi talvisodan ankarien taistelujen kansalliseksi muistomerkiksi. Vuonna 1944 Äyräpäässä taisteltiin taas ja kirkon seinätkin tuhoutuivat suurimmaksi osaksi. Vuonna 1945 venäläiset räjäyttivät loputkin rauniot.

Äyräpään kirkosta saatiin evakuoitua ennen sen tuhoutumista kaksi isoa hopeista ehtoollisastiaa, hopeinen ehtoollismalja, ehtoollisleipärasia, ehtoollisleipälautanen, kalkkiliinaristikko, musta ja violetti messukasukka, kaksi albaa, kaksi papinkappaa, alttarivaate (jossa teksti Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu), alttaripöydän kirjaliina, musta paastonaikainen suruverho ja kalkkiliina. Sen sijaan kattokruunut, alttaritaulu ja kirkonkellot tuhoutuivat kirkon mukana. Äyräpään seurakunnan evakuoitu esineistö lahjoitettiin Varkauden seurakunnalle vuonna 1950. Varkauteen Oy Ahlströmin tehtaille oli päätynyt paljon äyräpääläisiä, jotka olivat työskennelleet yhtiön tehtailla Äyräpäässä.

Muistomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Äyräpään kirkon (yllä) sekä Äyräpään ja Vuosalmen taistelujen (alla) muistomerkki.

Äyräpään kirkonrauniot saatiin suojelukohteeksi vuonna 1993. Kirkon muistomerkkiä suunniteltaessa valittiin muistomerkiksi itse kirkon rauniot. Mustasta marmorista valmistettu muistolaatta kiinnitettiin suureen teräsbetonin palaseen, jonka räjähdys oli repäissyt kirkon lattiasta ja nostanut pystyyn. Marmorilaatassa on kuva kirkosta ja teksti Tällä paikalla sijaitsi Äyräpään kirkko 1934-1944. Muisto on kuolematon. Äyrääpäläisten pitäjäseura ry. Samaiseen lattianpalaseen kiinnitettiin Äyräpään ja Vuosalmen taistelujen muistolaatta, jossa on teksti Äyräpäässä ja Vuosalmella Suomen sodissa 1939-1944 kaatuneitten suomalaisten sankarivainajien muistoa kunnioittaen (Suomen vaakuna). Nämä muistolaatat paljastettiin 13. kesäkuuta 1993. Läheinen sankarihauta-alue saatiin suojeltua vuonna 1995 ja sankarivainajien muistomerkki paljastettiin 17. elokuuta 1995. Tässä muistomerkissä on valettuun betonilaattaan kiinnitetty musta graniittitaulu, jossa kerrotaan paikan merkityksestä suomeksi ja venäjäksi. Suomen valtio pystytti kirkon raunion vieressä sijaitsevalle 118 tuntemattomaksi jääneen sotilaan kenttähautausmaalle muistomerkin 12. elokuuta 1996. Tämän 4,3 metriä korkean graniittisen muistopaaden suunnitteli kuvanveistäjä Ari Laitila ja siinä on suomeksi ja venäjäksi teksti Äyräpään sankarihautausmaa. Toisessa maailmansodassa kaatuneitten tässä lepäävien suomalaisten sotilaiden muistoksi. Suomen valtio. Äyräpään siviilihautausmaan muistomerkki paljastettiin 8. kesäkuuta 1997.

Sotaveteraanit Pentti Holopainen ja Toimi Olkku toivat vuonna 1993 kenraalilleen Adolf Ehrnroothille muisteluretkeltään kristallipullollisen Äyräpään kirkon raunioilta kerättyä hiekkaa. Tällä hiekalla kenraali siunattiin viimeiselle matkalleen.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Koponen Paavo, Karjalan kirkkokummut. Tammi, Sulkava 1999. ISBN 951-31-1431-7
  • Karjalan luterilaiset kirkot ja seurakuntien pyhät esineet, toimittanut Soile Rinno ja Minna Laukkanen. Etelä-Karjalan taidemuseon julkaisuja 18:1a, Jyväskylä 1997. ISBN 951-785-012-3
  • Suuret suomalaiset, luku Adolf Ehrnrooth

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suuret Suomalaiset, s. 58

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]