Kultalehtikuusi
| Kultalehtikuuset Kultalehtikuusi |
|
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Luokka: | Havupuut Pinopsida |
| Lahko: | Pinales |
| Heimo: | Mäntykasvit Pinaceae |
| Suku: |
Kultalehtikuuset Pseudolarix Gordon, 1858 |
| Laji: | amabilis |
| Kaksiosainen nimi | |
| Synonyymit | |
|
Suku Pseudolarix
Laji Pseudolarix amabilis
|
|
| Katso myös | |
Kultalehtikuusi (Pseudolarix amabilis) on mäntykasvien heimoon kuuluva havupuulaji.[3] Se on kultalehtikuusten (Pseudolarix) suvun ainoa laji. Lehtikuusten (Larix) tavoin kultalehtikuusi on kesävihanta ja pudottaa neulasensa talveksi. Tästä ja nimestään huolimatta kultalehtikuusi ei kuitenkaan nykyisen käsityksen mukaan ole kovin läheistä sukua lehtikuusille. Monissa kielissä lajin nimeen liitetään kulta, mikä viittaa puun kullankeltaiseen syysväriin.[2][4][5] Kasvi on luonnonvarainen Kiinassa, mutta uhanalainen.
Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kultalehtikuusi on keskikokoinen, yleensä yksirunkoinen puu. Se kasvaa tavallisesti 30–40 metriä korkeaksi ja rungon rinnankorkeusläpimitaltaan 1,5 metriä leveäksi, mutta joskus jopa kolmimetriseksi.[4][5] Suuremmat oksat ovat vaakasuuntaisia tai hieman kohenevia. Pienimmät oksat ovat usein riippuvia. Latvus on leveän kartiomainen ja erityisesti vanhemmiten epäsäännöllinen ja avoin. Kaarna on harmahtavanruskeaa ja halkeilee suomumaisina, usein nelikulmaisina levyinä.[2][4]
Oksanhaarat ovat kaljuja, aluksi kellertäviä tai punertavia, ohuita ja taipuisia, toisena vuonnaan selvästi paksumpia ja jäykempiä, myöhemmin yleensä harmahtavia. Versot ovat eriytyneet pitkäversoihin ja lateraalisiin vain 5–35 millimetriä pitkiin lyhytversoihin. Silmut ovat keltavihreitä. Talvehtivat pitkäversojen silmut ovat pitkänpyöreähköjä ja lyhytversojen hankasilmut pallomaisia.[2][4][5]
Lehdet eli neulaset ovat tasasoukkia, litteitä, tavallisesti 3–6 senttimetriä pitkiä ja 2–3 millimetriä leveitä. Neulasten kärki voi olla tylppä tai hieman terävä. Ilmaraot sijaitsevat neulasten alapinnalla kahtena juovana koholla olevan keskisuonen kummallakin puolella.[2][4] Kultalehtikuusi on kesävihanta ja varistaa neulasensa talveksi. Neulasten ruskaväritys on aluksi kirkkaankeltainen ja muuttuu myöhemmin oranssinruskehtavaksi.[2]
Kultalehtikuusi on yksikotinen. Kukinnot kehittyvät lyhytversojen kärkiin. Keltaiset, riippuvat hedekukinnot eli hedekävyt kasvavat 10–25 sarjoina. Pölytys tapahtuu yleensä huhtikuussa.[2][4] Emikukinnot eli kävyt kasvavat yksittäin lyhytlehtisen 5–15 millimetriä pitkän rangan kärjessä ja aukeavat siementen kypsyttyä. Kävyt ovat hieman munanmuotoisia tai lähes pallomaisia, 5–7,5 senttimetriä pitkiä ja 4–5 senttimetriä leveitä. Ne ovat aluksi vihertäviä ja kypsyessään muuttuvat kelta- tai punaruskeiksi.[2][4][5] Käpysuomuja on 18–30 ja ne ovat kapean kolmiomaisia ja ehytlaitaisia. Käpyjen suojussuomut ovat suikeita ja käpysuomuihin kiinnikasvaneita.[2][5]
Siemenet ovat valkoisia, kiilatyvisen munanmuotoisia, noin 6–7 millimetriä pitkiä ja lenninsiivellisiä. Siemenen lenninsiipi on keltainen tai keltaruskea, 23–30 millimetriä pitkä ja 8–13 millimetriä leveä.[2] Siemenet kypsyvät tavallisesti lokakuussa.[4][5]
Luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kultalehtikuusta pidettiin pitkään lehtikuusten ja setrien (Cedrus) lähisukulaisena, koska näillä suvuilla on samanlaiset muista mäntykasveista poikkeavat lyhytversot ja koska lehtikuuset ja kultalehtikuuset ovat kesävihantia kaikkien muiden heimon jäsenten ollessa ainavihantia. Molekyylibiologinen tutkimus on kuitenkin osoittanut kultalehtikuusen olevan lähempää sukua hemlokeille (Tsuga) ja suvuille Nothotsuga ja Keteleeria kuin muille mäntykasveille, ja täten yhteiset piirteet edustavat konvergenttia evoluutiota.[2]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kultalehtikuusi kasvaa luonnonvaraisena Kiinassa Jangtsejoen laakson alueella Anhuin, Hunanin, Jiangxin, Jiangsun ja Zhejiangin maakunnissa. Sitä esiintyy 180 metristä 1 000 metriin merenpinnan yläpuolella. Lajin tarkan levinneisyysalueen rajat ovat olleet kiistanalaisia ja vaihdelleet suuresti julkaisusta toiseen.[2][6]
Elinympäristö ja ekologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kultalehtikuusi kasvaa luontaisella esiintymisalueellaan vuoristoalueiden alankojen kosteissa lämpimänlauhkeissa metsissä. Metsät ovat yleensä hyvin monilajisia sekametsiä, joissa on sekä ainavihantia että kesävihantia puulajeja. Kultalehtikuusi tarvitsee paljon valoa ja sitä pidetään ekologisessa sukkessiossa jossakin määrin pioneeripuuna. Kultalehtikuusta kasvavia luonnontilaisia metsiä on jäljellä hyvin vähän, ja suurin osa puista kasvaa hakkuiden jälkeisessä sekundäärisessä metsässä tai viljelyssä.[2]
Laji kasvaa yleensä yhdessä vaahteroiden (Acer), valkopyökkien (Carpinus), keltisten (Celtis), tammien (Quercus), sumakkien (Rhus), mäntyjen (Pinus), jalavien (Ulmus), keltatrumpettipuun (Catalpa ovata) ja kiinantupelon (Nyssa sinensis) kanssa.[5]
Suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kultalehtikuusi on nykyään harvinainen luonnossa, ja IUCN on määritellyt lajin vaarantuneeksi. Lajia uskotaan esiintyvän luonnossa alle 2 000 neliökilometrin alueella, ja todellinen alue saattaa olla vielä huomattavasti tätäkin pienempi. Lajin kanta on lisäksi nykyään erittäin hajanainen, ja koska suurinta osaa lajin jäljellä olevista esiintymistä ei ole suojeltu, nekin ovat vaarassa tulla kaadetuiksi ja raivatuksi maatalouskäyttöön.[2][6]
Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kultalehtikuusen puuta on käytetty jonkin verran siltojen ja veneiden rakentamiseen sekä huonekalujen valmistukseen. Lähinnä sitä käytetään koristekasvina ympäri maailmaa, ja siitä on jalostettu muutamia lajikkeita. Puun kullankeltaista syysväriä, josta se on saanut nimensä monessa kielessä, arvostetaan koristekäytössä. Kultalehtikuusta on kasvatettu Euroopassa jo ainakin 1860-luvulta lähtien. Sitä käytetään erityisesti lämpimän, kostean ilmaston alueilla, missä pitkälti samannäköiset lehtikuuset eivät menesty. Kultalehtikuusen ulkokäyttöä rajoittaa lisäämistapojen vaikeus ja hidas kasvu, mutta bonsaina se on suosittu.[2][5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Pseudolarix amabilis IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Farjon, Aljos: A Handbook of the World's Conifers, s. 924–926. Leiden: Brill, 2010. ISBN 9789004177185. (englanniksi)
- ↑ Junikka, Leo; Kurtto, Arto: Pseudolarix amabilis Finto: Kassu – Kasvien suomenkieliset nimet. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.9.2015.
- ↑ a b c d e f g h Fu, Liguo; Li, Nan; Elias, Thomas S. ja Mill, Robert R.: Pseudolarix amabilis Flora of China. Vol. 4. 1999. Science Press, Beijing ja Missouri Botanical Garden Press, St. Louis.. Viitattu 16.9.2015. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h Earle, Cristopher J.: Pseudolarix The Gymnosperm Database. 28.11.2012. Viitattu 16.9.2015. (englanniksi)
- ↑ a b Yang, Y. ja Christian, T.: Pseudolarix amabilis The IUCN Red List of Threatened Species 2013. 2013. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 16.9.2015. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Arkive.org – Golden larch (Pseudolarix amabilis) (kuvia) (Arkistoitu – Internet Archive)
- ITIS: Pseudolarix amabilis (englanniksi)
- United States Department of Agriculture (USDA): Pseudolarix amabilis (englanniksi)
- Flora of China: Pseudolarix amabilis (englanniksi)
| ||||||||||